torstai 13. joulukuuta 2012

Kuivien kantapäiden pelastaja

Elizabeth Ardenin Eight hour cream on kuivien kantapäideni pelastaja. Legendan mukaan Arden alunperin kehitti sen 1930-luvulla omistamilleen kilpahevosille, niilläkin kun oli ongelmia kuivien kavioiden kanssa. Voiteesta tuli kuitenkin niin suuri menestys, että siitä kehitettiin hienostuneempi versio kauneussalonkikäyttöön. Ihmisten kavioiden ja muiden kuivien kohtien hoitamiseen - talvituiskujen kuivattamille kasvoille täsmähoitona, huulille, nirhamiin, palovammoihin...

Hieron voidetta koko jalkoihin illalla ja laitan sukat jalkaan. Toistan käsittelyn muutamana yönä peräkkäin. Muutaman käyttökerran jälkeen jalat tuntuvat pehmeämmiltä, eikä niissä ole niin paljon halkeamia eikä kovettumia. Ihmeellistä.

Näin joulun alla Stockmann myi pakettia, josta löytyy se paras ja alkuperäinen tuote, Eight hour cream -tehovoide, sekä sen lisäksi saman sarjan pieni kasvovoide ja huulirasva. Lähti tänään mukanani kotiin. Tuotteen vakiokäyttäjä kun olen, niin ostan silloin, kun näitä paketteja on tarjolla (melko usein onneksi, ainakin tuolla maailmalla näitä tulee tasaisin väliajoin tarjouksessa vastaan). Hintaa paketilla 39 euroa. Melko hintavaa, mutta tehovoide on riittoisa, ja toisaalta maksaa yksinään ostettuna saman verran kuin tämä paketti. Ja näitä settejä kannattaa suosia - huulirasva on nimittäin myös ihan huippu (ja minullahan on vakavasti otettava huulirasva-addiktio, eli tämä kommentti tulee sydämestä).


Voiteen hajusta olen kuullut monia valitteluja. Itse en ole koskaan kokenut sitä mitenkään kovin epämiellyttävänä, vaikka ei se nyt parhaastakaan päästä ole. Haisee vähän siltä mitä onkin - kaviolinimentiltä. Nyt ostamassani paketissa oli uusi, vain miedosti tuoksuva versio. Ilmeisesti valitukset on kuultu.

Menenpä heti valelemaan kantapäät voiteella. Ovatkin taas ihan hurjan kuivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti