maanantai 4. helmikuuta 2019

Moikkaus!

Tulin vain huikkaamaan aika pitkäksi venyneen blogitauon keskeltä, että hengissä ollaan. Sitten viime postauksen on tapahtunut vaikka mitä - olen irtisanoutunut vanhasta työstä ja aloittanut uudessa työpaikassa. Joulukuussa olin pari viikkoa "in between jobs", jolloin matkustin Sri Lankalle nauttimaan vitivalkoisen hiekan rannoista ja pauhaavasta valtamerestä ja lukenut siellä 10 päivän aikana 3.5 kirjaa.

Nyt olen koko alkuvuoden opetellut uutta työtä. Noin muutoin elämä on mallillaan ja rullailee mukavasti eteenpäin. Ystäväni antoi autonsa minulle käyttöön, kun ei itse sitä juuri nyt tarvitse, niin olen päässyt kiertämään kirppiksiä ja tehnyt myös elämäni ensimmäisen tori.fi -ostoksenkin. Upeita löytöjä on taas löytynyt - en malta odottaa, että saan vähän valokuvaamisintoa taas, kun valon määrä alkaa lisääntyä ja pääsen esittelemään niitä täällä teillekin. Paitsi että uusi työ on vienyt fokuksen muualle kuin bloggausharrastukseen, niin kieltämättä tuo jatkuva pimeys ei innosta valokuvaamiseen.

Mutta terveisiä vaan täältä mukavalta kotisohvalta - villahousut jalassa, kynnet punaisena. Palailen blogin ääreen piakkoin, kun elämä vähän rauhoittuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti