lauantai 12. huhtikuuta 2014

Arabian ruukut in action

Olen kerännyt kirppareilta Arabian ruukkuja. Niitä Richard Lindhin Arabialle joskus 50-60 -luvulla suunnittelemia, mallia SN. Niitä näkyy kirppareilla vähän vaihtelevasti. Näkemäni hintahaarukka on ollut mitä vain euron ja 25 euron väliltä. Itse olen keskittynyt niihin oikeisiin löytöihin, eli ostanut ruukkuja, jos niitä on tullut eteeni alle viiden euron hintaan.

Niitä on tällä rajauksella kotiin muutama löytynytkin. Tykkään kovasti. Nyt olen istuttanut niihin uusia kasveja. Näissä on ihanaa 50-lukulaisuutta ja mummolaromantiikkaa. Juuri sitä mikä minuun vetoaa ja mikä tänne puutaloon sopii.

Ja tähän ruukkuun ei sitten mitenkään voi istuttaa mitään trendikästä kukkaa, vaan kaikkea vanhanaikaista. Eikös vain?

Aloe vera sopii muiden mehikasvien tavoin näihin ruukkuihin ihan parhaiten:


Vaikka tämä joulu/pääsiäiskaktus ei ole vähään aikaan kukkinut, pääsi se kirpparilta mukaan lähteneeseen hauskaan rottinkiseen ruukkutelineeseen keittiön seinää koristamaan:


Plantagenin super-yrtintaimivalikoimasta tuli kotiin vielä laventeli, joka saa keittiössä sulostuttaa tuoksullaan. Ihan kauheasti en laventelia käytä ruuanlaitossa, mutta sen tuoksu raikastuttaa kotia ja saa aamukahvin hörppijän kuvittelemaan olevansa jossain päin Provincea:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti