sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Paras sinihome-punajuurilaatikko

Olen aiemmin julkaissut täällä blogissa sellaisen punajuurilaatikon reseptin, johon tuli quinoaa. Tein tällä kertaa muunnelman samasta laatikosta. Ilman quinoaa ja muutenkin vähän eri tavalla valmistaen. Tästä tuli jotenkin ihan älyttömän hyvää, että unohtakaa se vanha resepti! Tehkää punajuurilaatikkonne mieluummin näin.

Mietin, että mitä tein eri lailla viime reseptiin nähden. Keksin kaksi juttua, joilla uskon olevan vaikutusta: tällä kertaa punajuuriraasteen pannulla kuulottamisen sijaan keitin raastetta riisinjyvien kanssa ensin vesitilkassa kattilassa. Sen lisäksi laakean uunivuoan sijaan käytin korkeaa vuokaa. Näillä nikseillä vuoka kypsyi ja hautui ihanan sameettiseksi.

Punajuurien raastaminen käsin on vähän työlästä hommaa. Minulla homman hoiti yleiskone, jota kyllä lämpimästi tähän suosittelen.

Ostin muuten punajuuria ja muita vihanneksia lähikaupasta ämpärillisen. Siellä myytiin viidellä eurolla ämpärillinen vihanneksia. Valitsin omaan ämpäriini punajuuria, porkkanoita ja sipuleita.



Sinihome-punajuurilaatikko

loraus oliiviöljyä
1.5 kg punajuuria raastettuna (noin - määrä riippuu uunivuokasi koosta)
2 isoa keltasipulia pilkottuna
2 dl puuroriisiä
noin 5 dl kiehuvaa vettä (kiehauta vedenkeittimessä)
1 tl suolaa
puolikas lihaliemikuutio
valkopippuria rouhittuna
1 tl paprikajauhetta (tulista, pienen lämmön tuomiseksi makuun)
120 g sinihomejuustoa murennettuna
2 dl ruokakermaa (15 %)

Päälle ripoteltuna korppujauhoja ja muutama nokare voita

Kuori punajuuret ja raasta ne raasteeksi (yleiskoneella tai käsin). Kuumenna kattila (riittävän iso, johon kaikki juuriraasteet mahtuu). Lorauta kattilaan oliiviöljyä ja kuulota sipulit läpikuultavaksi. Lisää riisi ja pyörittele hetki kattilassa. Lisää seuraavaksi kattilaan punajuuriraaste. Kiehauta vettä vedenkeittimessä ja kaada sitä pikkuhiljaa lisäillen kattilaan. Lisää suola, lihaliemikuutio, pippuri ja paprikajauhe. Anna kiehua noin 20 minuuttia. Lisää vettä, jos se haihtuu pois.

Lorauta oliiviöljyä uunivuoan pohjalle. Kaada raasteseos kattilasta vuokaan. Sekoita joukkoon murennettu sinihomejuusto ja ruokakerma. Ripottele päälle korppujauhoja ja lisää muutama nokare voita.

Paista uunissa 200 astetta noin 30-40 minuuttia.


4 kommenttia:

  1. Oi Namii!
    Jos olisit tulossa ens la autolla, saisit tuoda tätä mulle annoksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin hyvää. :) Onneksi tein ison satsin, niin riittää koko viikoksi. Mutta ensi lauantaihin asti kuitenkaan tuskin...:)

      Poista
  2. Tein tätä tänään, kun saatiin lähitilalta pussillinen juuri maasta nostettuja punajuuria. Sovelsin vähän, kun mulla ei ollut puuroriisiä eikä sinihomejuustoa, joen käytin risottoriisiä ja reilusti vuohenjuustoa. En huomannut ohjeesta, missä vaiheessa riisi oli määrä sekoittaa joukkoon, mutta valmistin risoton tapaan eli kuullotin sipulin kanssa pannulla jne. Mulla ei ollut myöskään tulista paprikajauhetta niin laitoin paprikan lisäksi cayannepippuria. Ai että tuli muuten hyvää! Ehdottomasti paras munkin koskaan kokeilema punajuurilaatikko! -P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kun ilmoitit reseptin virheen, riisin laitto unohtuikin tekstistä. Sinne sipulien jälkeen minäkin sen heitin ennen punajuuriraastetta.
      Juuri eilen keskustelin vanhempien kanssa tästä reseptistä ja taas tultiin siihen tulokseen, että punajuuriraasteen keittäminen tekee laatikolle tosi hyvää.
      Sovellus kuulostaa muuten tosi herkulliselta, punajuuri ja vuohenjuusto sopii niin hyvin yhteen, miksei jopa paremmin kuin homejuusto.

      Poista