keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Säilömisestä

Hei, olen Suvi, ja olen säilöjä. Ongelmani on kuitenkin hieman erilainen kuin telkkarin kauhudokumenttien "hordaajilla". En säilö tavaraa, aikakausilehtiä, vanhoja vaatteita, asioita joilla ei ole käyttötarkoitusta tai vaikka kakkaa pussissa, niin kuin yksi telkkarista näkemäni hordaaja.

Säilön marjoja ja sieniä. Yleensä liikaa ja yli tarpeen. Ongelmani vakavuudesta kertonee tämä postaus.

Vietin kesälomani vähän tavallista suomalaista lomakautta (jonka siis miellän heinäkuuksi) myöhemmin, eli elokuussa. Olin pääosan lomasta Portugalissa. Portugalissa oli ihanaa, mutta minua kuitenkin lievästi huolestutti ajatus siitä, että siellä lomaillessani mustikat kypsyvät ylikypsiksi, ja  joudun vielä keräämään veteliä ja mauttomia marjoja. Näin ei onneksi käynyt, vaan mustikat olivat odottaneet kiltisti Suomeen tuloani, ja sain kerättyä niitä riittävästi (eli todennäköisesti yli tarpeen).

Oi mustikka!
Ensimmäisenä kesällä kypsyvät mansikat (siis jos tällaisia pienempiä niitä ennen kasvavia juttuja, kuten raparperiä, jota sitäkin säilön, ei lasketa), joita minulla on tapana ostaa 10 kg pakastusta varten. Koska pakastimeni on tila on rajallinen (eli sellaisen jää-pakastinkaappi -yhdistelmän alakerta), niin sehän pistää tietenkin miettimään miten mansikat ja muut säilömiset saisi mahdollisimman pieneen tilaan.

Pakastan marjoja ihan normaalisti pienen sokerimäärän kanssa, mutta tilaihmeenä ja suurena herkkuna toimii myös melatiini-mansikka. Melatiini on sellaista ihan tavallisista supermarketeista löytyvää säilöntäainetta tuorehilloille, eli hilloille, joita ei keitetä. Löytyy sellaisena pussukkana yleensä maustehyllystä tai sokerien läheltä. Tuorehillossa marjat siis soseutetaan, melatiini sekoitetaan sokerin joukkoon ja nämä sotketaan taas sitten sinne marjasoseeseen. Nopea ja helppo, ja on niiiiin hyvää. Suosittelen kokeilemaan.



Mansikkaurakka
Muut marjat pakastan sellaisenaan sokerin kanssa, tosin jos tilanpuute uhkaa, niin käytän melatiini-kikkaa myös mustikoille ja vadelmille tekemällä niistä kuningatar-tuorehilloa.

Teen myös tavallista hilloa, jos sopivia marjoja tai omenoita on saatavilla. Tänä vuonna tein hilloa omenoista. Sain käydä tyhjentämässä ystäväni pihalta löytyvää omenapuuta, sekä hänen mustaviinimarjapensaansa. Omenoista tein paljon muutakin (kuten mummolaherkkujen klassikkoa kauraomenapaistosta), mutta iso osa päätyi hilloksi. Keitin punaiset omenat kuorineen ja soseutin pamixilla, ja näin hillo sai kauniin vaaleanpunaisen värin.

Löysin myös viime talvena kirpputorilta käyttämättömän Hackmannin Mehumaijan, siis sen vempeleen, jolla voi tehdä höyrymehua (en muista maksoinko siitä 10 vai 20 euroa, mutta joka tapauksessa mielestäni todella hyvä löytö). Mustaviinimarjoista, vadelmista ja mustikasta keitin satsin mehua (tuli tosi hyvää, vaikkein oikein mehunjuoja muuten olekaan).


Omenahilloa ja höyrymehua marjoista

Kun jaksaa marjastaa ja säilöä, niin voi talvellakin nauttia näistä (ja käsi ylös kuka uskoo, että ne muka tulisivat pakkasesta ulos tämän näköisenä)...

Ja sitten on ne sienet, pahin ongelmani. Sienimetsällä käynti on ehdoton suosikkini. Se on vaan niin kivaa. Varsinkin kun tiedän niin hyvät sieniapajat, että sieniä on riittänyt niin paljon kuin jaksaa poimia (kuka nyt tyhjässä metsässä jaksaisi sienestää?). Olen viime vuosina keränyt sieniä niin paljon, että niitä on saanut melkein työkseen talvisin syödä. Onneksi ne säilöytyvät pieneen tilaan kuivaamalla (suppilovahverot ja mustat torvisienet ovat erinomaisia sieniä kuivatettavaksi). Sen lisäksi myös sieniä pakastan.

Minulla on vieläkin jäljellä viimevuotisia sieniä, aika reilustikin. Ja mitäkö teen tänään töiden jälkeen - no lähden sienimetsään.

Ja ensi viikolla "pitää" kerätä puolukat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti