maanantai 6. toukokuuta 2013

Arjen vinkit ja niksit: Keittiö

Keltaisen kaapin Hanna laittoi joku aika sitten postaustoiveen, että julkaisisin niksejäni arkea helpottamaan. Hanna postailee omia niksejään myös omassa blogissaan, aloitti pyykkihuollosta.

Koska olen tällainen kätevän arjen ylistäjä niin tartuin aiheeseen. Ryhdyin ensin kokoamaan yhtä isoa vinkkipostausta, mutta kirjoitellessani huomasin, että postaus paisui ja pomppi aihepiiristä toiseen. Siispä jaan Hannan tavoin vinkkejä ja niksejä hieman teemoittain. Aloitan keittiöön sopivista nikseistä, olkaapa hyvä!

  • Inhoan sitä, jos jauho- ja ryynipusseista varisee sisältöä ympäriinsä kaappiin tai laatikkoon. Siksi pyykkipojat tai Ikean pussinsulkijat on ihan ehdottomia. Koska systeemi ei näilläkään ole ihan idioottivarma, niin säilytän sotkevia pussukoita vielä pienessä pahvisessa kodinlaatikossa. Laatikko on helppo siistiä, kun sen voi vain nostaa pois isosta vetolaatikosta ja kopsutella puhtaaksi sen sijaan, että joutuisi rätin kanssa kaapimaan vetolaatikon pohjaa tyhjäksi.
  • Kestoleivinpaperi on ihan huippua. Omani olen ostanut Anttilasta.
  • Paperinen leivinpaperi taas oimii vuuan pohjalla parhaiten, kun sen ensin ryttää nyrkissään ihan ryttyyn, ja sitten muotoilee vuokaan. Paperi asettuu tällöin superhyvin.
  • Biojätepussi - oli se paperinen, sanomalehtinen tai sellainen "muovinen" vettyy aina. Siis ainakin minulla. Kun erään kerran vettynyt pussi repesi pohjastaan hissiin (kyllä, voitte varmaan kuvitella lopputulosta), niin sain tarpeekseni. Siitä lähtien olen aina laittanut pussin ympärille pienen muovisen hedelmäpussin. Roskakatoksessa sitten erotellaan: hedelmäpussi ympäriltä pois seka- tai energiajätteeseen ja biojätteet niille varattuun astiaan.
  • Säännöllisin väliajoin kannattaa pitää ruuan suhteen älä-osta-mitään-päivä, ja käydä läpi kaappejaan tyhjennysmielessä. Näin pakkaseen laitetut lihat jne. eivät jää sinne kuukausiksi makaamaan ja ryynit eivät vanhene pusseihinsa. Pataruuat ja keitot ovat parhaita ruokia tällaiseen, sillä ne nilaisevat mukavasti vähän nuupahtaneitakin juureksia ja muuta sekalaista.
  • Tahrattoman keittiön tehokkaat ja ekot salaiset aseet ovat taikasieni ja Universal stone. Se mihin toinen ei pysty, hoituu yleensä aina toisen avulla. Esimerkiksi Universal stone on niin myrkytön, että sillä voi pyyhkäistä jopa pinttyneet kattilat puhtaaksi ja kiiltäväksi. Myös tummuneet aterimet saa kiillotettua uudenveroisiksi. Taikasieni toimii mm. kaapinovien putsauksessa tosi näppärästi.
  • Jos tykkää säilyttää ryynejä ja riisejä muissa purkeissa kuin niiden myyntipakkauksissa, kannattaa purkin kylkeen vaikka dymottaa keitto-ohje. Jos purkkien sisältö vaihtuu taisin väliajoin, kannattaa myyntipakkauksesta saksia valmistusohje talteen ja sujauttaa purkkiin ryynien joukkoon.
  • Kotona kannattaa aina säilyttää pientä kotivaraa. Vinkkejä kotivaran kokoamiseen Kotivara -postauksesta.
  • Hedelmät kannattaa ottaa pois myyntipusseistaan ja pestä ne valmiiksi esimerkiksi kulhoon, jota säilyttää jääkaapissa. Näin jos pää alkaa työntymään herkkujen perässä jääkaapin suuntaan on helpompaa tarttua valmiiksi pestyyn tyrkyllä olevaan omenaan kuin johonkin epäterveellisempään.
  • Jos ostaa mausteita pussissa ja haluaa valuttaa ne johonkin purkkiin, niin kätevintä on leikata pieni osa alakulmasta pois ja valuttaa sitä kauttaa mausteet purkkiin. Kaatelemalla suuaukosta ne ainakin minulla menee aina tasan jonnekin muualle kuin sinne purkkiin.
  • Nykyään kun omistan espressokoneen ei tämä niksi enää toimi, mutta suodatinkahviaikaan mahdollistin itselleni pienen aamuluksuksen: ostin ajastinpistokkeen (saa esim. Clas Ohlsonilta noin kymmenellä eurolla), pakkasin kahvit illalla keittimeen valmiiksi ja aamulla heräsin ajastetun tuoreen kahvin tuoksuun kun se oli juuri tippunut.
  • Jos viinipulloon jää pohjalle juomatonta viiniä, se on näppärä pakastaa jääapalamuotteihin ja käyttää ruuanlaitossa maustumaan. Ei ehkä sellaisissa ruuissa, missä viini on isommassakin osassa, niin kuin vaikka Moules marinesissa tai risotoissa, mutta vaikka kastikkeissa pientä syvyyttä antamaan.
  • Jos pullasuti tuntuu liian lötköltä kannattaa sen harjaksia lyhentää saksilla jäykemmiksi.
  • Vedenkeitin nopeuttaa ruuanlaittoa huomattavasti, kun esimerkiksi perunoita keittäessä kiehauttaa veden ensin keittimessä ja siirtää sitten vasta kattilaan.
  • Tiskirätti on varsinainen kodin tautipesäke. Pesukoneeseen vain pyörimään säännöllisin väliajoin, niin ei tarvitse koko aikaa uusia. Mm. biohajoavat rätit kestävät älyttömän hyvin pesua (omassanihan muuten lukee, että "Vaik' mie lähtisin Karjalasta, niin Karjala ei lähe miusta"...)
  • Jos tiskiallas tuntuu vetävän huonosti kannattaa ihan ensin kokeilla kuumaa vettä ja tiskiainetta. Usein kyse on nimittäin pelkästään putkistoon kertyneestä rasvasta, eikä mistään sen vaarallisemmasta. Tiskiaineessa on rasvaa liottavia aineita ja kuuma vesi luonnollisesti toimii samoin. Kannattaa kokeilla hellempää keinoa ennen kuin kaataa putkenavaajamyrkkyjä putkistoon.
  • Jos napostelet helposti ruokaa laittaessasi, niin laita purkka suuhun ennen kuin aloitat. Nälkä säilyy siihen saakka, kun ruoka on valmista. Tämän olen joskus lukenut Niksi-Pirkasta, toimii!
  • Kylmäkohotus on leivänleivonnassa todella suositeltavaa. Tee siis vaikka edellisenä iltana hiivataikina jääkaappiin valmiiksi. Ota noin tuntia ennen paistoa heräilemään huoneenlämpöön. Paista normaalisti. Hidas kohotus tekee paitsi hyvää rakenteelle, niin myös maku syvenee ja happanoituu paremmaksi.
  • Juureshanskat nopeuttavat multaisten juuresten pesua harjaan verrattuna huomattavasti.
  • Keksitaikinaa voi tehdä valmiiksi pakkaseen. Taikinasta muotoillaan tasainen makkarapötkö, joka kelmutetaan huolella. Vieraiden tai keksihimon yllättäessä pötkö pois pakkasesta, pilkotaan sopivankokoisiksi taikinakolikoiksi ja sitten vain uuniin paistumaan.
  • Kananmunia keittäessä sekaan kannattaa heittää yksi tulitikku. Jos munat menevät keittäessä rikki kerääntyy valkuaisrihma tulitikkuun ja vesi pysyy siistinä. Vanhan kansan neuvo, jota itse noudatan...
  • Sokerin kanssa pakastetuista mansikoista tulee älyttömän hyvää "sorbettia", kun niiden antaa sulaa hetken ja laittaa sitten vielä jäisinä tehosekoittimeen pyörimään.
Näillä aloitetettiin Arjen vinkit ja niksit -listaus. Onko teillä täydennettävää? Jakakaa parhaat keittiöniksinne kommenttiboksissa!


6 kommenttia:

  1. Oo, hieno listaus! Pussimausteiden valuttelu alakautta oli mulle _aivan_ uusi idea, ja kuinka näppärä idea se olikin. Että noinhan se tietysti on, olenko-mä-ollut-ihan-hölmö.

    Älä osta mitään -päiviä täytyy myös alkaa harrastaa. Ehdottomasti.

    Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  2. Näitä oli muuten tosi hauska miettiä! Mun oma pikku Niksi-Pirkka -nurkkaus. :) Yleensä ne yksinkertaiset ideat on niitä kaikkein parhaita. Sellaiset juuri, jotka saa ajattelemaan, että miksi en ole aiemmin tehnyt näin. Ehkä niin kuin tuo maustepussi...:)

    VastaaPoista
  3. Ooh, ihania! Kotiäiti kiittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tiedoksi myös, että jossain vaiheessa aion julkaista myös paljon parjatun kännykkävinkin. En häpeile, vaikka siitä aina pilkataankin... :)

      Poista
  4. Hieno lista! Noita siisteys/järjestysvinkkejä vähemmän testailen, elän jatkuvassa sekamelskassa ja syytän lapsia ja liian vähäistä säilytystilaa =) Tulen heti kertomaan omat niksini, kun sellaisia tulee mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä miettiessä Liina omia tekemisiä miettii ihan uusin silmin. Tee säkin oma listasi!

      Ja myönnän, että olen vähän järjestysnatsi noiden siisteysjuttujeni kanssa. Eli ymmärrän, jos ne ei ihan kaikilla ensimmäisenä ole testauslistalla. :)

      Poista