maanantai 10. kesäkuuta 2013

Löydöt

Kierrätyskeskuksesta jälleen. Varsin hyviä löytöjä. Itselle ja vähän ystävällekin.

Ihan parhaana Finelin Esteri Tomulan suunnittelema Vegeta-kattila. Himoittu ja haluttu. Retrokeräilijöiden aarre, jonka hyväkuntoisista versioista maksetaan tällä hetkellä maltaita. Minä olen haaveillut löytäväni oman kappaleeni ja tekeväni siihen lempiruokaani kalakeittoa. No, nyt se sitten onnistuu.

Esteri Tomulan suunnittelema Vegeta löytyi vihdoin. Retrokeräilijöiden aarre. On tuossa virheetön kansikin päällä, ei vain kuvakulmasta johtuen näy.
Löytämäni kappale oli aivan virheettömässä kunnossa. Ihan vähän oli naarmuja pohjaemalissa, mutta emali itsessään oli täysin ehjä. Muutaman tummentuman pyyhkäisin Universal stonella kotiin tullessa pois ja nyt kattila kiiltää valkoisuuttaan. Kierrätyskeskuksessa muutama kanssa-asiakas kävi jopa ihailemassa löytöäni sitä käsissäni pyöritellessäni. Yksi rouva jopa ilmoitti, että jos minä en osta, niin hän ostaa.


Hintaa en viitsi edes paljastaa, koska myyjä teki aika härskin pilkkuvirheen lyödessään tätä kassakoneeseen - minun edukseni... Puolustuksekseni voin sanoa, että huomasin virheen vasta kotona, kun rupesin ihmettelemään, että miten ostokseni maksoivat niin älyttömän vähän. Kaivoin kuitin esiin ja huomasin mitä oli käynyt. Totean tässä nyt vain, että olin valmis maksamaan tästä vähän enemmänkin, mutta toisin kävi...

Olen saanut viimeaikoina ystäviltä pyyntöjä pitää silmiä auki joidenkin heidän tarvitsemiensa tuotteiden kohdalla. Mikäs siinä, pidänhän minä. Itseasiassa kirpparikäynteihin on tullut mukavaa lisäpontta minulle annettujen "haasteiden" ansiosta.

Tällä reissulla löytyikin ystävän pyytämää Hackmanin Savoniaa.

Marja Kurjen silkkihuivi (2 eur) ja aterimet saavalle ystävälle sovitukseen More&Moren tummansiniset chinot (3.5 eur) Ja voi blaah miten rakeinen kuva!

Tupperwaren Chefseries-aterimet työpaikalle eväidensyöntiä varten (3 eur)

Ystävälle Hackmanin Savoniaa täydentämään hänen aterinvarastoaan (1 eur / kpl). Näitä oli siis minulta "tilattu", että jos satun löytämään, saa ostaa. Hah, olen siis trokari!
Kirjoja, kirjoja... Kesälomaa varten! Kaikki kirjat olivat - 50 % joten hintaa näille jäi parisenkymmentä senttiä.

2 kommenttia:

  1. Whatta!?
    Sä olet kyllä ihan mieletön kirppishai!
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, tuosta Vegetasta tulin toki iloiseksi, mutta tuo hinnoitteluvirhe oli kyllä niin ronski, että jos olisin kassalla sen itse huomannut, niin omatunto olisi käskenyt mainitsemaan... Mutta muut löydöt oli kyllä varsin kivoja myös, ja hauska löytää juuri niitä juttuja mitä kaveri oli sanonut kaipailevansa.

      Olisiko teillä jotain tarpeita, joita voisin kirppareilta katsella? Tuntuu, että näitä löytöjä nyt tupsahtelee syliin siihen tahtiin, että voin pitää silmiä auki muidenkin puolesta. Monesti tuntuu, että käsissä pyörii tosi hyvää tavaraa, joita ei vain voi ostaa kun ei itse tarvitse. :)

      Poista