lauantai 23. elokuuta 2014

Omenahilloa

Lähipiirissäni on ihan huipputyyppejä, jotka tietävät, että tykkään säilöä ja antavat minulle omien puiden ja pensaidensa ylijäämää käyttöön. Tyyppejä, jotka tietävät että ilahdun tekstiviestistä, jossa sanotaan, että "omenat on kypsyneet, saa tulla poimimaan".

Hain ystävältä kotiin useamman kilon omenaa. Koska pakkanen alkaa olla jo ihan täynnä, niin pakastettu sose ei oikein nyt tullut kyseeseen. Hilloamaan siis, niin saa alakerran hillokellarikin sisältöä itseensä.



Kokeilin ensimmäistä kertaa uunissa haudutettavaa omenahilloa. Keitin ensin omenalohkoja normaalisti isossa kattilassa, soseutin ne ja lisäsin hillosokerin ja muut mausteet. Sen jälkeen siirsin koko kattilan pariksi tunniksi uuniin hautumaan välillä sekoitellen. Olin lukenut, että tällä metodilla hillon makuun ilmestyy pieni toffeen maku ja värikin muuttuu tummemmaksi. Elintarviketieteilijä tietää varmaan paremmin, mutta tällaisella pitkällä hauduttamisella kuulemma omenassa itsessään olevat hiilihydraatit muuttavat muotoaan, josta myös toffeisen maun ilmestyminenkin sitten ilmeisesti johtuu.

Omaan hillooni lisäsin mauksi myös kokonaisen vanijatangon sekä yhden sitruunan kuoren. Hillon keitossahan hauskaa on se, että sen voi maustaa ihan itse päättämällään mieluisalla tavalla. Vaikka kanelitangoilla, tähtianiksella, chilillä... Mielikuvitus on rajana!



Omenahillo uunissa

n. 3.5 kg omenoita
3 dl vettä
1.5 kg hillosokeria
1 vanilijatanko
1 sitruunan raastettu kuori

Huuhdo omenat, poista siemenkodat ja pilko ne isoon (5 litran) kattilaan. Itse en kuori, sillä a) se on mielestäni turhan vaivalloista ja b) punertava kuori antaa hillolle söpön värin. Voit toki halutessasi kuoria omenat. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Keitä omenat pienessä vesimäärässä liedellä kunnes rakenne alkaa rikkoutumaan. Soseuta huolella tasaiseksi soseeksi. Halkaise vanilijatanko ja kaavi siemenet soseeseen. Heitä myös tanko soseen joukkoon - se poistetaan hillosta keittämisen lopuksi. Raasta joukkoon 1 sitruunan kuori. Lisää hillosokeri, sekoita huolella ja anna kiehahtaa hetki. Kuori pinnalle muodostuvaa vaahtoa pois hillon päältä.

Siirrä hillokattila seuraavaksi uuniin. Anna hillon hautua uunissa 1-2 tuntia välillä sekoitellen.

Ota kattila uunista ja poista vanilijatanko - se on nyt työnsä tehnyt. Purkita sose puhtaisiin ja kuumennettuihin purkkeihin (suosittelen astianpesukonetta ja kiehautusta päälle). Täytä purkit ihan piripintaan ja sulje heti huolellisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti