sunnuntai 10. elokuuta 2014

Pellolta pöytään (ja pakastimeen)

Marjojen kerääminen on kyllä varsin hauskaa ja palkitsevaa. Kaikkien muiden marjojen paitsi vadelmien. Miten se hakkuuaukioilla kasvava hassu marja osaakin kasvaa niin hankalassa paikassa? Ja olla niin hidas kerättävä?

Täytyy myöntää, että isän tiedusteluretken tulos "tänä vuonna vatut ovat kuivaneet suurimmilta osin puskiin, eikä niitä paljoa tule" ei ollut minulle hirveän musertava uutinen. Vapautus kuumista, paarmoja ja maa-ampiaisia pörräävistä hakkuuaukioretkistä! Jes.

Marjoja pakkaseen pitää kuitenkin saada talven varalle. Varsinkin kun mansikkasato jäi minulta vähän pieneksi ja pakkaseen niitä meni vain muutama kilo. Kesäkiireiden keskellä siinä se mansikkakausikin sitten ehti hurahtaa ohi. En ehtinyt saamaan edes sellaista huonompaa (eli halvempaa) hillomarjaa, josta olen tavallisesti tehnyt tuorehilloa melatiinin kanssa.

Painelin sitten Hämeessä kaverin mökillä vierallessani paikalliselle marjatilalle. Siellä kasvoi niin paljon vadelmaa, että ihan meinasi pää mennä pyörälle. Oli muuten tarjolla tuollaista kotitekoista mansikkajätskiäkin ja tilan omaa limua.






Eleli siellä tilalla lampaita, kanoja, vuohia ja hanhiakin.



Keräsin 2.5 kiloa vadelmaa (ja varmaan kilon suuhun), jotka sitten kotona pakastin. Osan söin sellaisenaan.



Sai sieltä tilalta muutakin kivaa. Kuten tuoretta maissia (joka oli älyttömän hyvää) ja härkäpapuja.






Mulla on muuten kiva naapuri, jolla on kaupunkiasunnon lisäksi maatalo, jossa hän viljelee hirvesti kaikkea hyödyllistä. Ylituotantoa on niin paljon, että saan ostaa viljelyn tuloksia itselleni. Parhaillaan on toimitus lehtikaalia, mangoldia ja papuja tulossa. Kelpaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti