lauantai 29. marraskuuta 2014

Glögiä

Joulun odotuksessa yksi parhaista asioista on glögi, joka on ihan herkkuani ja kuuluu tärkeänä osana omaan joulunalusaikaan. Minä olen juonut sitä jo lokakuun alusta saakka ja aion kyllä jatkaa pitkälti joulun jälkeenkin.



Olen joskus tehnyt glögiä itsekin omakeittämästä mustaherukkamehusta, mutta koska tänä vuonna ei ystäväni mustaviinimarjapuskaan tullut marjoja, niin jäi mehut keittämättä. Ja muutenkin valmisglögejä on olemassa niin hyviä, että se tuntuu melkein turhalta vaivalta keittää omaa. Toki valmisglögeissä on hirveän isoja eroja - osa on ihan surkeaa litkua, joka ei maistu kunnolla joulumausteilta, mutta onneksi olen oman suosikkini löytänyt - Stockmannin glögitiiviste (alkoholiton). Sellainen lasipullossa myytävä herkku. Se on minun makutestini voittaja ja sitä olenkin suosinut jo monen vuoden ajan.

Tänään maistoin myös ensimmäistä kertaa myös tämän vuoden Blossa-glögiä, jota Alko myy. Vuoden 2014 vuosikerrassa vaaleassa glögipohjassa maistuu laventeli. Ei yhtään hassumpaa, vaikka minun puolestani laventeli olisi voinut maistua vähän enemmänkin. Olisi voinut kuvitella itsensä vaikka joulun viettoon Ranskan Provinceen.


Glögi lämpeni muuten älyttömän hyvin tässä viimeviikkoisessa parin euron kirpputorilöydössä. En ole ihan varma mihin tuo pikkukasari on alunperin tarkoitettu käyttöön, mutta toimii kätevästi esim. kahvimaidon lämmittämiseen ja leivontavoin sulattamiseen. Näköjään myös nopeasti ja kätevästi lämpeni yksi kupillinen glögiä.
 

Minun glögimukiini aina sujahtaa rusinoita ja manteleita. Ne kuuluvat asiaan. Rusinaton glögi on kuin...noh...rusinaton glögi. Eli jotain puuttuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti