maanantai 9. helmikuuta 2015

Parasta just nyt

Tällä hetkellä ilostusta aiheuttavat:
  • Kauppoihin ilmestyneet veriappelsiinit, jotka ovat vaan niin hyviä. Jännittää kuoriessa, että palastuuko kuoren alta tavallisen keltainen appelsiini vai ihanan tummanpuhuva verinen versio.
  • Helsingissä Kasarmikadulla sijaitseva ravintola Spis ja erityisesti heidän mallasleipänsä joka on vain aivan taivaallista (seuralainenkin otti "vahingossa" sitä kaksi palaa, kun tarjoilija leivän tarjoili). Postimerkin kokoinen kursailematon ravintola tarjoaa pohjoismaista ruokaa ja on vaan ihana. Kävin kahdesti reilun viikon sisään syömässä, molemmilla kerroilla just hyvä.
  • Tulppaanit, jotka eivät tunnu tajuavan leikkokukkana, että niiden varsi on katkaistu, vaan jatkavat sinnikkäästi maljakossa hämmentävää pituuskasvuaan.
  • Kotona lymyilevät kauniit astiat, joiden päälle kiireessä lätkäisty voileipä, tai pikaisesti valmistettu kahvikupillinenkin näyttää kauniilta.
  • Laiskan ja kiireisen emännän avuksi tulevat Lidlin mustikkamuffinssit. Silloin kun ystäviä tulee kylään ja et vain ehdi valmistelemaan mitään tarjottavaa.
  • Väsymättömät tsempit, joita saan ympäriltäni haastavassa työtilanteessa.
  • Uusin harrastukseni, kuorolaulu. Pitkäaikaisen harkinnan jälkeen menin erään sopivalta tuntuneen kuoron koelauluihin ja pääsin kuoroon. Kahtien harjoitusten jälkeen tuntuu, että minulla on kyky oppia laulamaan stemmassa.
  • Se, että Seija Paasonen kertoi lauantain aamutelevisiossa, että talven selkä on taittunut ja lämpötilojen keskiarvokäyrä kääntynyt pieneen nousuun. Kevät, sinua odotetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti