maanantai 6. helmikuuta 2017

Kaappisiivo




Nyt kun alkuvuonna minun ei ole tarvinnut olla koko ajan työreissulla, on ollut kapasiteettia käyttää vapaa-aikaani muuhunkin kuin työstä palautumiseen. Olen saanut ihan älyttömän hyvän flown käyntiin kodin nurkkien järjestelyn kanssa. Kipinää hain myös KonMari -metodiin tutustumisesta. Pidän metodia hyvänä, joskin itselle se ei tuottanut niin valtavia ahaa-elämyksiä, kun olen aina ollut aika järjestelmällinen ihminen, kierrättänyt tavaroitani ahkerasti ja luopunut sellaisista, joita en tarvitse. Konmari-metodi antaa kuitenkin aika hyvän prosessin ja askeleet kodin tavaroiden läpikäyntiin ja siinä mielessä olen minäkin sitä hyödyntänyt. Lisäksi seuraan aiheeseen liittyviä Facebook -ryhmiä (Konmari Suomi, Loistava järjestys ja Paikka kaikelle), ja sieltä ammennan sopivia vinkkejä ja inspiraatiota.

Olen nyt käynyt läpi vaatteeni (näitä sorttaan muutenkin useiten, eli helppo rasti minulle). Kovin paljoa ei kierrätettävää ollut, mutta jonkin verran kuitenkin. Vaatekaapin yhteydessä oli myös liinavaatteet, jotka sorttasin ja järjestin. Keittiöpyyhkeitä oli liikaa, ja niistä poistin pinon kirpparille myyntiin.

Sen jälkeen kävin läpi senkin, jossa säilytän vähäisiä kirjojani (olen varsinaisesta kirjahyllystä luopunut jo kauan aikaa sitten, vain muutama suosikki on jäänyt), nuotteja ja muuta sekalaista. Sitten kirjoituspöydän laatikot, joista löytyy niin paperitavaraa kuin muutakin tärkeää. Seuraavaksi haastavampi rasti - kävin läpi kaikki kodin paperit. Esim. palkkakuitit oli minulla mapittamatta kahden vuoden ajalta. Pois lähti pussillinen vanhoja papereita ja nyt on kaikki tärkein siististi kolmessa eri mapissa.

Eteisessä minulla oli aivan liikaa huiveja. Peruja muun muassa 10 vuoden takaiselta Kiinan-opintopätkältä. Vein 10 vanhaa huivia kuorotreeneihini ja sanoin kuorolaisille, että tästä saa ottaa itselleen huivin. Kaikki kelpasi, Eilen vielä ahkeroin kodinkaapin (siivousvälineet, työkalut ja muut kodinjutut) sekä keittiön kuiva-ainekaapin.

Jotain ahaa-elämyksiä tässä prosessissa on tullut, lähinnä kiitos Konmarin:

1. Kaikki huivini olen rullannut pystyyn yhteen koriin. Aiemmin olivat viikattuna pinoon tuohon samaiseen koriin ja pohjalle viikatut jäivät usein aamulla unholaan. Nyt näen yhdellä silmäyksellä kaikki huivit ja voin valita niistä asuuni ja päivän lämpötilaan sopivimman.



2. Pystyviikkausta myös liinavaatekaapissa. Lakanat olen aina rullannut noin, että ne näkee kerralla, mutta pyyhkeissä kokeilin nyt pystyviikkausta. Josko tällä ei tulisi kaatuvia pinoja, jos haluaa ottaa pinon pohjimmaisen pyyhkeen käyttöön. Keittiöpyyhkeitä oli liikaa, niitä pakkasin useamman kirpputorille. Jäljelle jäänyt pino on ylähyllyn vasemmanpuoleisin. Oikealla tyynyliinat. Keskellä pihan pöytäliina ja iso torkkupeitto, jota käytän kesällä rannalla ja pihalla loikoillessani.


3. Keittiökaappien ylähyllyille on vaikea ylettää, joten korien avulla saa tavaroita helpommin käyttöön. Toisessa korissa leivontaan liittyvät jutut, toisessa täyttöpakkauksia, kuten merisuolaa pahvipaketissa sun muuta harvemmin tarvittavaa.


4. Siivouskaapissa on kaikki mahdollinen kodin ylläpitoon liittyvä kerätty isoihin kannellisiin säilytyslaatikoihin. Kaikkea ilmastointiteipistä jatkojohtoihin ja uuteen pyykkinaruun. Nyt on helppo nostaa laatikko ulos kaapista ja ryhtyä kaivelemaan, jos jotain noista kaipaa.



Tähän projektiin ei ole toistaiseksi mennyt kuin pari viikkoa, kun olen pikkuhiljaa iltaisin kaappi tai laatikko kerrallaan paikkoja järjestellyt. Montaa nurkkaa ei ole enää jäljellä, eli minulla tämä projekti on kyllä varsin kevyt. Tosi hyödyllinen kuitenkin, tiedän tarkalleen mitä kotona on ja mistä se löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti