lauantai 16. marraskuuta 2013

Nyhtöpossu - Pulled pork

Tänään voi kyllä hyvin mielin kehua omia kokkailujaan. Kävi taas kyläilijöitä ja päätin (vihdoin) kokeilla nyhtöpossun tekoa. Lähikaupassa kun silmään osui todella hyvännäköisiä kasslerpaloja. Olivat vielä tarjouksessa, kilolta kymppi. Kelpasi. Takaraivossa kun vielä keikkui mielikuva, että mikään ei maistu marraskuussa paremmalta kuin pitkään haudutettu liha.

Nyhtöpossulla tarkoitetaan yksinkertaisesti niin pitkään uunissa miedossa lämmössä haudutettua possua, että se hajoaa kypsennyksen jälkeen ilman veistä (esim. haarukalla tai sormilla nyhtämällä) hakkelukseksi. Käytännössä neljän tunnin haudutuksella tulee tosi hyvää tulosta, mutta kyllä reilussa parissakin tunnissa liha alkaa jo murentua hyväksi. Nyrkkisääntönä: mitä pidempään lihaa on aikaa matalassa lämmössä hauduttaa, sen parempi on lopputulos. Kassler on tähän tarkoitukseen hyvää ruhonosaa, mutta myös muut halvemmat osat käy. Liha maustetaan halutuilla mausteilla, uunitetaan kypsäksi, nyhdetään palasiksi, ja tarjoillaan esimerkiksi samaan tyylin kuin minä - pitaleipien välissä tuoreiden kasvisten kanssa. Helppoa ja ah niin hyvää. Niin kuin hyvät reseptit yleensäkin.

Lisukkeina tarjosin coleslawia (samalla reseptillä tehtynä kuin taannoisella hampurilaisateria-illallisella), sekä uunissa paahdettua myskikurpitsaa.

Suosittelen ottamaan lihan hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpenemään. Itsellä ruokavieraat tulivat päivällisaikaan, joten otin köntin jo edellisenä iltana juuri ennen nukkumaanmenoa huoneenlämpöön. Aamulla kymmenen maissa sitten valmistelin lihan uuniin, niin se oli juuri mukavasti kahden-kolmen maissa iltapäivällä valmista.

Näin hyvältä se lopputulos sitten näytti. Nyhtöpossua pitaleivän välissä. Mukana myös tuoretta tomaattia, kevätsipulia, tuoretta korianteria ja dijon-majoneesia, sekä tiraus sitruunamehua.

Nyhtöpossu, eli pulled pork

n. reilun kilon pala porsaan kassleria
1 tl suolaa
mustapippuria
2 rkl dijon sinappia
2 rkl Amerikkalaista grillauskastiketta (savunmakuista)
2 punasipulia kuorittuna ja lohkottuna
4 kynttä valkosipulia
4 oksaa tuoretta rosmariinia
noin 5 dl kiehuvaa vettä

Kuumenna uuni noin 175 asteeseen. Laita kassler uunivuokaan (käytin itse kannellista savipataa). Mausta lihakimpale suolalla ja mustapippurilla. Levitä päälle pari ruokalusikallista dijon-sinappia hunnuksi. Kaada päälle myös hieman amerikkalaista grillauskastiketta, mielellään sellaista missä on savunmakua. Lohko vuuan pohjalle pari punasipulia, sekä veitsen lapella murskattuja kuorittuja valkosipulinkynsiä. Kiehauta esim. vedenkeittimessä vettä ja kaada sitä vuokaan siten, että liha peittyy noin puoliväliin saakka.

Tässä nyhtöpossu valmiina uuniin
Laita liha uuniin ja anna sen hautua vähintään 2 tuntia, mielellään 4 tuntia (mikäli käytät kannetonta vuokaa kannattaa ensin hauduttaa sellaisenaan jo suunnilleen paiston puolivälissä lisätä folio astian päälle). Noin tunnin välein kannattaa käydä kiepsauttamassa ympäri, ettei vain toinen puoli haudu nesteessä ja toinen paahdu rapeaksi.

Neljä ja puoli tuntia uunissa ja kassler näytti tältä

Nyhtämisen jälkeen.
Marraskuussa sitä myös viimeistään tajuaa alkaa hyödyntämään kesällä pakastettuja marjamääriä. Jälkiruuaksi tänään syntyi perinteinen mustikkapiirakka, jota syötiin vanilijakastikkeen ja / tai vanilijajätskin kanssa. Klassikko on aina klassikko. Ei kai mustikkapiirakasta voi olla tykkäämättä? Perinteinen muropohja, mustikat ja kermaviili-sokeri-kanamunaseos päälle. Uunissa kolme varttia ja ei kun herkuttelemaan! Ihan kuin olisi ollut kesä taas.




1 kommentti:

  1. Oi, tämä oli niin herkullinen päivällinen, lapsetkin tykkäsi! Kokille kiitos!

    VastaaPoista