perjantai 28. maaliskuuta 2014

Liekkikakku

Liekkikakku eli Flammeküche on saksalainen pekoni-sipulipiiras. Tämä alsacelainen ruoka on vähän niin kuin paikallinen pizza. Sitä syödään tyypillisesti lauantaisin, oluen kyytipoikana.

En ole tehnyt liekkikakkua aikapäiviin, kunnes resepti tuli mieleeni kun mietin hyvää iltapalaa, joka sopisi salaatin kyytipojaksi. Periaatteessa reseptiäkään ei kyllä tähän kummemmin tarvita, kun yksinkertaisimmassa versiossa pohjaan tulee vain vettä, vehnäjauhoja ja suolaa, jotka vaivataan kaulittavaksi taikinaksi ja kaulitaan oikein ohueksi pellille. Päälle levitetään kerros ranskankermaa ja seuraavksi tulee reilusti sipulia ja purjoa ja pekonia ja paistetaan kuumassa (250 astetta) uunissa.

Kokeilin kuitenkin tällä kertaa Jouni Törmäsen Chez Jouni TV-sarjassa esittelemää ohjetta. Hieman reseptiä kuitenkin (tietenkin) viritin. Mm. korvasin osan sipuleista purjolla ja lisäsin raastettua sitruunankuorta. Lopputulos oli niin herkullinen, että unohtui siinä tohinassa kuvankin otto. Joudutte siis tyytymään maikkarin nettisivuilta lainattuun reseptikuvaan. Tämä kyllä muutoinkin maistuu paremmalta kuin näyttää, eli ehkä kuvaamisen unohtuminen oli osittain tahallista...

Kuva lainattu alkuperäisestä reseptistä MTV3:n nettisivuilta

Liekkikakku/Flammeküche eli pekoni-sipulipiiras

Pohja:
5 dl jauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
n. 2 dl vettä

Yhdistä kuivat aineet ja sekoita. Lisää öljy ja vesi. Jos tuloksena liian löysä taikina, lisää vehnäjauhoja varovasti. Vaivaa taikinaksi ja kauli ohueksi levyksi leivinpaperin päällä.
 
Täyte:
2 punasipulia
1/2 purjon varsi
suolaa
pippuria
kuivaa valkoviiniä
2 rkl vehnäjauhoja
raastettua muskottia
timjamia (tuoretta tai kuvattuna)
1 paketti pekonia pilkottuna
3 dl ranskankermaa
sitruunan kuori raastettuna
 
Viipaloi sipulit ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele purjo huolella ja hienonna. Marinoi sipulia ja purjoa tunnin ajan hyppysellisessä karkeaa suolaa, pippuria ja muutamassa lusikallisessa kuivaa valkoviiniä. Valuta sipulit. Lisää sipuleihin pari ruokalusikallista vehnäjauhoja sitomaan nestettä. Lisää muskotti ja tuore timjami. Sekoita.

Pilko pekonit, ja lisää ne ja ranskankerma sipuleiden sekaan. Sekoita.

Levitä seos pohjataikinan päälle tasaisesti. Raasta päälle vielä sitruunan kuorta. Paista kuumassa 250-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia.

1 kommentti: