sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Aprikoosinen Tarte Tatin

Leivontainspiraatiot on ollut tässä huushollissa vähän kadoksissa jo pidemmän aikaa. Nyt ne kuitenkin tänään jostain pomppasivat esiin, kun katselin kulhollista ihania tuoreita aprikooseja, joita olin kaupasta kotiin tuonut (nyt on muuten aprikoosiaika ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti).

Pieni leivontahetki muutti 500 g aprikooseja Tarte tatiniksi. Tarte tatin on ns. "keikauskakku", jossa jotain hedelmää (yleensä omenaa) karamellisoidaan ensin voissa ja sokerissa pannun pohjalla ja sitten päälle laitetaan taikinakansi. Uunikypsytyksen jälkeen kakku keikautetaan ympäri lautaselle, karamellisoituneet hedelmät päälle. Niin hyvää.

Resepti on helppo ja nopea kuin mikä. Ainesosiakaan ei tarvita kuin ihan muutama. Tarte tatinin yllä ihan turhaan leijuu mielikuva siitä, että se olisi jotenkin vaikea. Valurautapannu on tässä ihan super, sillä tortun voi tehdä alusta loppuun saakka siinä. Jos ei omista uuninkestävää pannua, niin resepti toimii myös niin, että karamellisoi hedelmät ensin paistinpannulla, sitten siirtää ne uuninkestävään piirakkavuokaan (halkaisija noin 20 cm).

Vaikka suosittelen kokeilemaan kaikkia reseptejäni, niin on joitain reseptejä joita suosittelen erityisen lämpimästi. Tämä on sellainen.



Aprikoosinen Tarte tatin

Pohjataikina:
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
1 rkl vanilijasokeria (käytän itse tehtyä, eli sellaista jossa sokerin sekaan laitetaan vanilijatanko muhimaan. Jos käytät kaupan versioita, niin laita 1 tl)
100 g voita tai margariinia
3 rkl kylmää vettä

Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe, sokeri ja vanilijasokeri. Nypi rasva jauhoseoksen joukkoon (voit valita käytätkö margariinia vai voita). Lisää lopuksi vesi (kylmä) ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Tee taikinasta pallo ja laita se jääkaappiin kylmenemään siksi aikaa kun karamellisoit aprikoosit.

Täyte:
500 g tuoreita aprikooseja
vajaa 100 g voita
reilu 1/2 dl sokeria (käytin ruskeaa ruokosokeria, suosittelen!)
(1 vanilijatangon siemenet)

Poista aprikooseista kivet ja pilko ne neljään osaan. Laita (valurauta)pannulle voi kuumenemaan. Kun voi on sulanut lisää sokeri. Sekoittele seosta niin että se alkaa karamellisoitua, eli väri alkaa muuttua kullanruskeaksi. Lisää aprikoosit ja kääntele niitä kunnes saavat hieman väriä pintaan.

Ota taikina jääkaapista ja kauli se jauhoitetulla pinnalla suunnilleen pannun kokoiseksi (tai siirrä aprikoosit paistinpannulta piirakkavuokaan ja tee kaulinta vuuan koon mukaan). Nosta pohja aprikoosien päälle. Pistele pohjaan reikiä sinne tänne. Paista 200-asteisessa uunissa 30-45 minuuttia - kunnes pohja on saanut kauniin kullanruskean värin.

Anna piirakan jäähtyä hetki ennen kuin kumoat sen lautaselle. Nauti vanilijajäätelön, kermavaahdon tai ranskankerman kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti