perjantai 5. heinäkuuta 2013

Lähimatka työmatka

Kävin eilen työasioissa Porvoossa. Koska Helsinki ja koti ei kutsunut työmatkalaista mitenkään kiireisesti takaisin, päätin jäädä työpäivän päätteeksi muutamaksi tunniksi tutustumaan vanhaan kaupunkiin.

Työmatka muuttui siis pieneksi kesäiseksi lähiseutumatkaksi.





Vanhankaupungin mukulakivillä kävellessäni huomasin, että mikä onni kiilakorot voivatkin jossain tilanteessa olla. Hyvä hankinta siis nämä jo aiemmin esittelemäni kirppari-Vagabondit.


Tutkin vanhan kaupungin pikkukauppavalikoimia pieteetillä. Siirtomaa-puodista kotiintuotavaksi tarttui mm. oliiviöljykeksejä ja tryffeliöljyä. Niin, ja Brunbergilta sitruunan makuisia Alkuja. Nam.


Porvoon paahtimosta hain kahvia. Ja koska Siirtomaapuodissa taas oli Helsingin kahvipaahtimon kahvia, niin ostin sitäkin. On ollut nimittäin jo pitkään ajatus maistaa lähipaahtimoiden tuotantoa. Kotona voi nyt sitten tehdä kaksintaistelun näiden välillä. Tulokset ilmoitan, kunhan olen pieteetillä molempia laatuja maistellut.


 
Illan suussa nälkä yllätti. Miinusta Porvoon vanhalle kaupungille, että melkein kaikki kahvilat sulkevat ovensa jo viideltä! Onneksi löytyi yksi paikka, joka oli vielä kuudenkin jälkeen auki - Zum Beispiel. Ja miten kivaksi paikaksi se paljastuikaan, suosittelen lämpimästi. Lämmin palvelu, hyvää ruokaa, erinomainen hinta-laatu-suhde, kiva sisustus... Söin 13 eurolla niin ison salaatin, etten jaksanut syödä lautasta tyhjäksi. Ruokajuomana nauttimani appelsiini-inkivääri Bionade maksoi 3.5 euroa. Meidän lähi S-marketissakin Bionade-pullot maksavat muistaakseni reilusti yli 2 euroa.



Siskoa ja siskon poikaystävääkin ehdin nähdä ennen kuin hyppäsin bussiin ja matkustin takaisin Helsinkiin. Bussissa tuijottelin ikkunasta avautuvia peltomaisemia ja kuuntelin Spotifysta uutta suosikkiani Regina Spektoria.

Sanoisin siis, että otin kaiken irti työmatkasta.

2 kommenttia:

  1. Kivat housut! Ja kuulosti kivalle päiväkin :) - P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oon nykyään ihan värikkäiden housujen pauloissa, voisin ostaa vaikka mitä muitakin värejä! Kaupat on niitä tällä hetkellä notkollaan, aika paljon on vain sellaisia pastellivärejä, jotka ei kyllä oikein puhuttele. Oikein kirkkaan sinisiä/turkooseja oon vähän miettinyt kanssa, että jos eteen tulisi sopivat voisin ostaa.

      Oon jotenkin aina ollut niin huono värien käyttäjä, mutta jotenkin housuissa nuo nyt iskee. Supermukavatkin ovat.

      Poista