perjantai 26. heinäkuuta 2013

Mustaherukkamehu mehumaijalla

Ystävän pihalla kasvaa tuottoisa mustaherukkapuska, jonka marjoja hän ei käytä. Minulle heltisi jo toista vuotta peräkkäin lupa käydä tyhjentämässä puska marjoista.


6 litraa mustaviinimarjaa tuli pyöräntarakalla kotiin. Pari vuotta sitten kirpputorilta löytynyt Hackmannin mehumaija sai jälleen kerran käyttöä. Heinäkuun helteessä mehunkeittely höyrysti muuten asunnon ikkunatkin. Vähän nauratti katsella miltä asunto näytti tämän säilömisprosessin jälkeen.

Julkaisin jo viime syksynä höyrymehun teko-ohjeen mehumaijalla, ja se oli silloin yksi blogiini eniten haettu hakusana. Laitan siksi ohjeet uudelleen.

Mustaherukkamehu mehumaijalla (höyrymehu)

6-8 litraa mustaherukoita
n. 1kg sokeria


Aloita desinfioimalla pullot. Kiehauta ne tai kuumenna muulla tavalla. Laita puhtaalle keittiöpyyhkeelle odottamaan valmiin mehun pullotusta.

Kokoa mehumaija. Täytä alaosa vedellä. Keskelle tulee se osa, josta letku lähtee ulos, ja ylös siiviläosa.

Puhdista marjoista suurimmat roskat. Kaada marjat mehumaijan ylimpään siiviläosaan kerroksittain sokerin kanssa. Alimmaisen ja päällimmäisen kerroksen tulee olla marjoja. Sulje mehustimen kansi tiiviisti ja laita liedelle kiehumaan.

Mehusta marjoja ensin noin puolisen tuntia, kunnes mehu on lähtenyt irtoamaan. Ota ensimmäinen osa mehusta kannuun ja kaada se takaisin mehustettavien marjojen päälle - tämä tehostaa mehustumista. Mehusta marjoja vielä 30-60 minuuttia, kunnes marjat ovat vaalentuneet ja mehu on irronnut.

Laske mehu puhtaisiin pulloihin ja sulje korkit heti. Pullot tulee täyttää piripintaan, mehun pinta laskee jäähtyessään ja muodostaa pulloon tyhjiön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti