torstai 3. lokakuuta 2013

Muuttoon valmistautumista

Täällä askel askeleelta valmistaudutaan reilun kolmen viikon päässä häämöttävän muuttoon.

Muistettavaa on paljon, mutta onneksi on netti ja tällaisia käteviä Muuttajan muistilistoja, niin kuin vaikka tämä Fortumin versio.

Täällä on ehditty jo irtisanoa nykyinen vuokra-asunto ja ilmoittaa talon isännöitsijälle muutosta. On kilpailutettu muuttofirmat ja tilattu muuttolaatikot. Vapaapäivä buukattu töistä muuttoa varten, arkimuutto kun tulee. Sähkösopimusasiat on kunnossa, samoin kotivakuutukset. Nykyinen kaapeliverkon netti on irtisanottu, uuden asunnon antenniverkon netti on vielä hankkimatta. Digiboksikin menee vaihtoon kun muuttaa kaapelialueelta antenniin.

Uuden asunnon sisustusta on suunniteltu. Isä pyydetty remppamieheksi ja muutenkin avuksi.

Onneksi tein sen ison tavarankarsinta/kirppariprojektin juuri parahiksi pois muuton alta. Kirppareillakin olen vältellyt käymästä, ettei vain satu tulemaan kotiin uutta tavaraa.

Uusi sänky pitäisi ostaa. Samoin kaapisto. Milloinhan sitä ehtisi huonekalukaupoille kiertelemään? Varsinkin sängyistä (tai oikeastaan tarkemmin etsin runkopatjaa) on vaikea saada kuvaa netin välityksellä. Pakko lähteä kauppaan tutkimaan ja koemakaamaan. Olisi ihana saada "kaapistoksi" täyspuinen antiikkikaappi. Se taitaa kuitenkin tässä vaiheessa jäädä vielä haaveeksi. Ehkä sitten joskus... Muuten ei olekaan sitten hajua siitä, millaisen kaapin ulkotakkeja varten hankkisin.

Eilen kävin Clas Ohlssonilta hakemassa pakkaus- ja suojamateriaaleja. Rulla aaltopahvia muutossa lattioita suojaamaan, rulla kuplamuovia särkyville esineille, kuten lampuille ja tauluille. Kaksi kerää paksua suojamuovia sohvaa ja muita huonekaluja suojaamaan. Jätesäkkejä kaksi rullaa. Pakka silkkipaperin tapaista pehmopaperia astioille.


Ensi viikko hujahtaa Pariisissa (ihanaa!). Sitten onkin enää reilu pari viikkoa muuttoon. Alustava pakkaaminen alkaa jo siitä sitten pikkuhiljaa. Muuttoa edeltävä viikonloppu on intensiivistä pakkaamista, kun silloin saapuvat muuttolaatikot.

Aikamoinen logistiikkaprojekti tämä muutto. Onneksi olen pyörittänyt töissä niin montaa monimutkaista isoa muuta projektia, että ehkä tämäkin tässä sivussa menee. Voi sitä tunnetta sitten, kun kaikki on valmista ja voi huokaista uudessa kodissa. Sitä odotellessa... Henkinen irtautuminen nykyisestä kodista alkaa än-yy-tee NYT!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti