perjantai 6. joulukuuta 2013

Joka ikkunalla kaksi kynttilää

Joistakin perinteistä tulee pitää kiinni. Kuten itsenäisyyspäivän kahdesta kynttilästä ikkunalaudalla.


Mutta jos itsenäisyyspäivien juhlavastaanoton kanssa samanaikaisesti tulee toiselta kanavalta Aleksi Raij mahtava dokumentti Finnsurf, katson mielummin sen. Kättelyiden kohokohdat voi katsoa myöhemmin pikakelauksella iltapäivälehtien verkkosivuilta. Finnsurf kertoo suomalaisista intohimoisista surffaajista - niin intohimoisista että he metsästävät aaltoja jopa Itämerellä, jossa niitä ei tunnetusti kauheasti ole suljetusta merestä johtuen. Vaikka talvipakkasella. Tai työskentelevät kahdessa työpaikassa ja asuvat autossaan, jotta voivat mahdollistaa surffimatkat ympäri maailman.

Olen oppinut surffimaailman lainalaisuudet Portugalissa. Olen siellä viettänyt tunteja rannalla. Olen kuvannut surffaajia avuksi surffiopettajille (videon avulla oppilaat voivat parantaa suoritustaan ja oppia virheistään). Olen istunut tunteja autossa pahanhajuisten märkäpukujen kanssa. Olen herännyt kukonlaulun aikaan surffauksen takia. Olen kuunnellut intohimoista puhetta hyvistä aalloista. Tuijottanut merta surffiporukan kanssa ja analysoinut sen liikkeitä ja sopivuutta surffiin. Mutta suomalaisesta surffista en tiedä mitään. Paitsi tämän dokumentin katsomisen jälkeen.

Itsenäisyyspäivä alkoi tänään yllättävällä lastenhoitokeikalla. Ystävä soitti myöhään eilen illalla ja pyysi palvelusta. Että vahtisin hänen kaksivuotiastaan vähän aikaa aamupäivällä. Autoin. Kiitokseksi keikasta sain jouluisia Klaus Haapaniemen Taika-kuppeja. Niistä oli hyvä hörppiä glögiä. Sain myös keräämiäni mustavalkoisia Paratiiseja. Ja pari viinipulloa. En muista milloin minua olisi näin paljon palkittu muutaman tunnin lapsenhoitokeikasta.


Hyvää itsenäisyyspäivää. Kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti