Joskus on hyvä mennä

Olen kaivannut Portugalia ja Portugaliin. Melkein heti siitä lähtien kun erosin portugalilaisesta poikaystävästäni vajaa vuosi sitten. Totuin silloin viettämään maassa paljon aikaa ja olinpa lähellä jopa muuttaa sinne asumaan. Olen kirjoittanut siellä olostani tänne blogiinkin monta kertaa, niin kuin varmaan tätä pidempään lukeneet hyvin muistavat.

Rakastuin silloin Portugalin maaseutuun - sen kumpuileviin maisemiin, viinitiloihin, korkki- ja kastanjapuihin ja sypresseihin. Ja erityisesti rannikkoon - jyrkkiin kallioihin, hienoihin hiekkarantoihin ja jylhänä pauhaavaan Atlanttiin. Kaipaan paikallista kahvia, joka sai aamulla unisemmankin heräämään vahvuudellaan. Kaipaan sitruspuita ja sitä miltä sitrukset maistuvat kun niitä voi syödä auringon lämmittäminä suoraan puusta. Kaipaan paikallisia viinejä - niitä kun on Alkossa niin älyttömän pieni valikoima. Kaipaan kahviloita, Lissabonin mustavalkoisia katukiveyksiä, sosiaalista elämäntyyliä, oliiviöljyä, naapurikaupan jäätelöä, karhunvatukoita, satoja vuosia vanhoja taloja...

Jätin sinne taakseni myös kaveriporukan, joihin välit ovat viilenneet pikkuhiljaa.

Yksi taakse jäänyt paikallinen kaveri pyysi minut loppuvuonna luokseen kylään. Mietin lähtöä jonkin aikaa ja lopulta päätin lähteä. En oikeastaan keksinyt mitään syytä miksi en lähtisi.

Siispä viime viikon lopussa pakkasin laukkuni ja suuntasin kohti Portugalia. Vietimme viisi päivää maaseudulla Setúbalissa 40 km Lissabonista etelään, Sado-joen suistossa. Talo, jossa asuimme on kaverini perheen maaseutukoti, parisataa vuotta vanha ihana paksuseinäinen valkoinen talo punaisella katolla mäen päällä. Maisemat avautuvat Sadon suistoon ja merelle.

Kiertelimme lähikyliä ja rantoja. Istuimme kahviloissa. Kokkasimme pilkkahintaan ruokakaupasta ostamiamme merenherkkuja (esim. 12 kpl ostereita 3 euroa - kuori auki, pihan sitruunapuusta haetusta sitruunasta puristus mehua päälle ja nam).

Ihana 1800-luvulta peräisin oleva talo puutarhoineen ja maisemineen:

Sitruunapuut, joista en saa tarpeekseni (toin ison pussillisen puun sitruunoita kotiinkin):

Rantakalliot ja meri:

Lissabon, jossa voi käydä oliiviöljy- ja kahviostoksilla ja pysähtyä sitten kahvilaan nauttimaan maailman parasta kahviherkkua - Pastel de Nataa:

Olen iloinen, että menin tuonne taas. Eikä se edes tuntunut yhtään haikealta. Ja parasta on, että uusi reissu on jo tiedossa. Kuten jo mainitsin olemme vuokranneet kaveriporukalla ison villan kesäkuussa viikoksi käyttöömme.