tiistai 25. maaliskuuta 2014

Uudet verhot

Kerroin taannoin että ostin Facebookin kierrätysryhmästä pitkän pätkän Marimekon Hetkiä -kangasta edullisesti. Koska minulla ei ole omaa ompelukonetta sai kangas odottaa kaapissa jonkin aikaa ennen kuin pääsin sen sopivaksi sivuverhoksi ompelemaan.

Kävin sunnuntai-iltana hakemassa ystävältäni ompelukoneen lainaan ja hurautin verhon valmiiksi. Olohuoneen ikkunaa se tuli koristamaan ja kiva tuli!



Hurautin myös vuosia sitten kirpputorilta kolmella eurolla ostetusta keltaisesta Marimekon Kivet-pöytäliinasta keittiöön sopivan verhon. Pöytäliina oli liian pieni kuuden hengen pöydälle ja olin jo aika päivää sitten antanut sen perinnöksi pikkusiskolle, kun itsellä käyttöä sille ei ollut. Nyt uudessa kodissa kangas kuitenkin sopi täydellisesti keittiön verhokankaaksi ja koska siskokaan ei ollut pöytäliinaa kummemmin tarvinnut, hän lahjoitti sen takaisin minulle. Muunnos pöytäliinasta verhoksi kävi käden käänteessä. Verho vaatii vielä pesua ennen kuin pääsee paraatipaikalle, joten vielä ei voi valmista lopputulosta esitellä.

2 kommenttia:

  1. Onpas kivan raikas verho! Ja keltainen verho sopii varmaan hyvin keittiön seinän kanssa :)! Ihanan keväisiä molemmat myös. -P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tykkään kanssa! Mietitytti vähän tuleeko kokonaisuudesta liian valkoinen kun on valkoiset seinät ja valkoinen lattia, mutta näköjään sitä väriä kodissa on vielä riittävästi esineissä.

      Poista