torstai 6. maaliskuuta 2014

Valoa!

Aamu töitä kotoa käsin. Sälekaihtimien välistä tulvii valoa. Kun heräsin, oli jo valoisaa. Aurinko paistaa. Kodin pinnoille muodostuu kuvioita, joita ei ole nähnyt aikoihin.




Jälkimmäisessä kuvassa on jo melkein pari viikkoa kotona ilahduttanut kukka-asetelma, jonka sain mukaan neljännen kummilapseni ristiäisistä. Nyt se alkaa vetelemään viimeisiään, mutta ilahduttakoon vielä muutaman päivän ja muistuttakoon joulun alla maailmaan tulleesta tyttölapsesta.

Täällä etäpäiväläinen pyörittää pesukoneessa lasketteluvaatteitaan. Ensi viikko hurahtaakin ihan toisissa merkeissä - Alpeilla rinnettä alas suihkien. Ihanaa.

Etäpäiväläinen myös nauttii kuppitolkulla kahvia. Portugalilaista. Täällä jauhetaan pavut hartaasti ja suodatetaan kupillinen kovalla paineella espressokeittimen läpi. Niin se on parasta. Jos minulta kysytään maailman paras kahvi ei tule Italiasta tai muista tutuista kahvimaista. Se tulee Portugalista.



2 kommenttia:

  1. Ihana Suvi. Ajatella, nuo aurinkokuviot ekaa kertaa juuri tuossa, omassa kodissa. Minä oikeasti ihmettelin eilen iltapäivällä,vettä mikä valo autojonon jäänyt päälle, kun aurinko hetken pilkahti pilviverhosta ja sai takalasin kimmeltämään. Kaamoksen ja kuran lapset on ihan ihmeissään. Hyvää matkaa ja sitten nähdään!

    VastaaPoista
  2. Ihanan keväinen mieli tuli tästä postauksesta! Valon lisääntymisen huomaa kyllä selvästi. Eilenkin jumpasta tullessani puol seiskalta oli vielä vähän valoisaa. Ihana,kun teillä on tuo reissu, Alpeilla on varmasti upeaa. -P

    VastaaPoista