lauantai 10. tammikuuta 2015

Kotini valaisimet

Kodin valaistus ja valaisimet ovat minulle varsin tärkeitä. Olen pikkuhiljaa etsinyt kotiini sellaisia valaisimia, joista pidän. Pidän ristivalosta, joten kattolamput ovat harvemmin päällä. Valaisen kotini ennemmin usealla pikkulampulla kuin yhdellä katosta roikkuvalla kirkkaalla valopisteellä.

Kodissani on valaistusasiat tällä hetkellä aika kivalla mallilla. Pidän jokaikisestä valaisimesta, joita kodistani löytyy. Parasta on, että jokaiseen liittyy pieni tarina. Suurin osa valaisimista on käytettyjä - kirpputoreilta, kierrätyskeskuksesta tai muutoin kierrätettyjä. Mukana on muutama uutena ostettu valaisin.

Yki Nummen Modern Art on ensimmäinen "desing-valaisin", jonka olen koskaan hankkinut. Ostin sen opiskeluaikojen loppuvaiheessa, kun olin säästänyt vähän rahaa diplomityöpaikkani palkasta. Olin haaveillut simppelistä jalkalampusta, jossa ei olisi mitään ylimääräistä. Tämän yksinkertainen koristeettomuus viehätti ja hankin lampun.


Modern Art valikoitui lampukseni myös toisesta syystä. Olin haaveillut toisesta Yki Nummen lampusta, Lokista pidemmän aikaa. Tiesin, että pienessä asunnossa Lokki ja Modern Art mitä todennäköisimmin löytyvät samasta tilasta, tai ainakin näköyhteyden päässä toisistaan. Nämä kaksi sopivat toistensa kaveriksi mitä parhaimmalla tavalla saman materiaalin ja samantyyppisen yksinkertaisen muotokielen ansiosta.

Nykyisen asuntoni ostaessani sain viimein myös Lokki-valaisimen keittiön valoksi. Se on varsin upea ja ajaton. Tämä on se isompi malli, tätä lötyy myös vähän pienempänä versiona. Isompi malli on kuitenkin keittiöni katseenvangitsija.


Noin vuosi sitten sain lehtitilauksen kaupanpääliseksi Harri Koskisen Block-valaisimen. Se on ehkä enemmänkin näyttävä esine valolla, kuin varsinainen valaisin. Sen valoteho on nimittäin todella vaatimaton. Blockin päälläpito luo kuitenkin mukavaa pehmeää valoa ympärilleen. Mukava vaikka kynttilänvalon kaverina ja palaakin oikeastaan näin talvella joka ilta televisiotason kulmassa.


Block-valaisimen kanssa samasta nurkasta löytyy myös yksi vähän epätyypillisempi valaisin. Esittelin kesällä tilaamani La case de cousin Paul -pallovalosarjan postauksessa Ranskan Pauli-serkun valot - La case de cousin Paul. Monet kai mieltävät valosarjan jouluvaloksi, mutta minäpä käytän sitä ihan asuntoni jatkuvana valona. Seinän nurkkaa pitki kiipeävät sirkusvaloiksi ristimäni valopallot ovat mielestäni niin hauska pikku väripiristys, että saavat olla siinä ihan pysyvässä käytössä. Ovat usein iltaisin päällä Block-valaisimen kanssa luomassa mukavaa tunnelmavaloa näin pimeän aikaan.


Kirpputorilta löytynyt jo aiemminkin esittelemäni Valinten nipsulamppu tuo mieleen lapsuuteni ja mummon. Se on löytänyt kotinsa (myöskin kirpparilta löytyneen) Erik Bruunin Jaffa-julistetaulun nurkasta. Ihana hassu pikku retrolamppu.


Olen pitänyt muutenkin silmiäni auki kirpputorilla valaisimien suhteen. Tämä yöpöydän valaisin on esimerkki sellaisesta. Varsin laadukas ruotsalainen simppeli valaisin löytyi joskus jokunen vuosi sitten pikkurahalla kirpputorilta. Toimii hyvin yöpöydän valaisimena.


Olohuoneen kattolamppu on samoin kirpputorilta. Tämä ei itseasiassa ole edes oma löytöni vaan isäni bongauksen tulos. Olin muutossa sanonut isälle, että aion etsiä olohuoneeseen jonkun vanhanaikaisen roikkuvan valaisimen kirpputoreilta. Eipä mennyt kuin varmaan viikko, kun isäni soitti, että oli ollut viemässä tavaraa Lappeenrannan kierrätyskeskukseen ja nähnyt siellä lampun, joka voisi olla sellainen, josta minä puhuin. Isä lähetti kuvan minulle ja siinähän se oli - täydellinen olohuoneen lamppu! Ainoa pikkuvika oli, että tuo keskellä näkyvä valkoinen puikula, johon messinkiosat yhdistyvät oli puunvärinen - vielä eniten inhoamaani kirsikkapuuta. Pyysin isää maalaamaan keskiosan ja näin lamppu sai nykyisen ulkomuotonsa.



Uusin lampputulokas tuli kotiini joululomalla. Juuri ennen joulua vanha opiskelukaveri laittoi minulle viestin, että hänellä olisi vanha jalkalamppu, joka voisi olla täydellinen kotiini. Kuvat nähtyäni olin tismalleen samaa mieltä - aivan täydellinen minulle. Opiskelukaverilla ei ollut tilaa tälle ja halusi lahjoittaa lampun hyvään kotiin. Minä sellaisen mielelläni tälle valaisimelle tarjosin.



Keltainen retro jalkavalaisin löysi kotinsa olohuoneestani. Ihana se on. Iso kiitos Virpille, lupaan vaalia aarrettasi.

PS: Viimeisissä kuvissa näkyvä "joulukuuseni" sinnittelee, vaikka joulu ja loppiainen meni jo. Patterilla toimiva valosarja on melkein menettänyt valonsa ja odotankin että patterit kuluvat loppuun ja korjan homman pois. Minulla ei vain ole mitään hajua mitä tuolle sypressille seuraavaksi tekisin. Se näyttää ahkeran suihkutuksen ansiosta olevan edelleen voimissaan. Ehkä vien tämän ilahduttamaan meidän rappukäytävää. Olen sinne roudannut adoptioon muutamia muitakin viherkasvejani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti