sunnuntai 30. elokuuta 2015

Key lemon pie

Sain kutsun ystäväni yksivuotiaan syntymäpäiväkahveille. Ajattelin, että tämä olisi hyvä hetki leipoa jotain vietävää kahvipöytään. Kaapissa oli sopivia leipomistarvikkeita, kun sisko oli juuri antanut minulle italiasta tuomiaan sitruunoita, oli munia, jauhoja, turkkilaista jugurttia, voita ja sokeria. Ja olipa myös purkki kondensoitua maitoa (jos et tiedä mitä se on, niin kaupan säilykehyllystä löytyy tätä makeaa, lähes kinuskimaista maitovalmistetta, joka on ihan huippua leivonnassa).

Key lemon pie on oma versioni klassisesta key lime piesta, josta tuli sitruunainen ihan siitä syystä, että oli ne italialaiset sitruunat. Ohje toimii yhtä hyvin myös alkuperäisellä limellä. Klassinen key lime pie on mielestäni oikein hyvää, mutta olen kaivannut normaaliresepteistä poiketen vähän reilumman määrän täytettä kuin ohuen kerroksen. Tästä syystä jatkoin täytettä lisäämällä maustamatonta jugurttia kondensoidun maidon joukkoon. Tämä toimi erittäin hyvin ja piiraasta tuli runsas ja lähes kakkumainen. Sitruuna tuo leivonnaiseen kuin leivonnaiseen tiettyä raikkautta ja hienostuneisuutta ja sitruunat toimivat tässä piiraassa vähintäänkin yhtä hyvin kuin alkuperäiset limet.

Klassiseen key lime/lemon piehen tulee keksipohja, mutta koska minulla ei ollut keksejä kaapissa, niin tein perinteisen muropohjan. Se toimi erinomaisen hyvin. Eli jos kaapeissasi ei lymyile sopivia keksejä, niin kannattaa pyöräyttää muropohja.



Key lemon pie

Muropohja
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet ja nostele ne vaahtoon.

Voitele irtopohjavuoka tai muu piirakkavuoka ja taputtele muropohja vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte
1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa
200 g turkkilaista jugurttia (tai muuta maustamatonta jugurttia, jossa 10 % rasvaa)
ison sitruunan kuori raastettuna (tai kahden pienen)
1 dl sitruunamehua
¾ dl maissijauhoja
1 dl hunajaa (+ lisäsin ruokalusikallisen inkiväärihilloa)
 4 keltuaista 

Sekoita kondensoitu maito ja jugurtti tasaiseksi massaksi. Pese sitruuna huolella ja raasta kuori. Purista sitruunan mehu pieneen kulhoon ja sekoita siihen maissijauhot. Lisää maito-jugurttiseokseen hunaja (+ halutessasi inkiväärihillo) sekä sitruunan kuori ja sitruunamehu-maissijauhoseos. Lisää lopuksi keltuaiset ja sekoita huolella.

Kaada täyte pohjan päälle ja paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia.



2 kommenttia: