torstai 25. elokuuta 2016

Hilloa hedelmistä

Metsät ovat täynnä marjoja, joita hillota, mutta samalla kaupassa on tuontihedelmätkin tosi edullisia ja hyvälaatuisia, kun eivät tule toiselta puolen maapalloa vaan esim. Ranskasta.

Luumut ja nektariinit huusivat minua puoleensa kaupassa, eivätkä olleet hinnalla pilattuja. Keitin niistä hilloa. Tai marmeladia. En ole ihan varma kummaksi nämä lasketaan.

Luumuhillon maustoin tähtianiksella, sitruunankuorella, vanilijalla ja ruusuvedellä. Purkituksen jälkeen kattilaan jäi hilloa vähän ja maistoin sitä. Maistui aivan älyttömän hyvältä.

Nektariineista tuli ihanan keltaista hilloa. Tämänkin maustoin sitruunankuorella (koska - noh - sitruuna on hyvää kaikessa) ja vanilijalla.

Oman pienen hillotehtaani tuotoksia - keltainen on nektariinihilloa ja punertava luumuhilloa

Hilloa on älyttömän helppoa keittää. Ainoa haastavampi puoli on hillopurkkien puhdistus. Lähes steriiliä kun pitäisi olla. Minä keräilen lasipurkkeja pitkin talvea talteen. Aloitan hillonteon laittamalla purkit ja kannet astianpesukoneeseen. Sitten ladon ne ison kattilan pohjalle, jonka täytän vedellä ja laitan liedelle kiehumaan. Nostelen purkit kiehautuksen jälkeen pihdeillä puhtaan keittiöpyyhkeen päälle ja täytän ne tulikuumalla hillolla piripintaan. Näin tulee steriiliä eikä hillo pilaannu liian nopeasti.

Hillota voi melkein mitä vain. Mielenkiintoa niihin tuovat mausteet. Kanelitankoja, tähtianiksia. vanilijatankoja, tuoretta inkivääriä, sitruunaa, ruusuvettä...mielikuvitus on kattona maustamisessa.'

Luumuhillo sai kauniin punertavan värin


Luumuhillo sitruunalla, tähtianiksella ja ruusuvedellä
1 kg luumuja
1 -2 dl vettä
1 sitruunan kuori
1-2 tähtianista kokonaisena
0.5 vanilijatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna hilloon
0.5 kg hillosokeria
1 rkl ruusuvettä

Huuhdo luumut ja poista niistä kivet puolittamalla luumut. Laita luumupuolikkaat teräskattilaan ja lisää vesitilkka. Kuori kuorimaveitsellä sitruunan kuori joukkoon tai raasta se raastimella. Heitä joukkoon 1-2 tähtianista maun mukaan. Halkaise vanilijatanko, kaavi sen siemenet luumujen päälle ja heitä kattilaan myös koko tanko.
Kiehuta noin 15 minuuttia kunnes luumut alkavat selvästi soseutua. Poimi joukosta pois tähtianikset ja vanilijatanko. Soseuta luumut ja sitruunankuoret sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi.
Lisää soseen joukkoon hillosokeri ja loraus ruusuvettä. Kiehuta noin 10 minuuttia.
Purkita välittömästi kuumana puhtaisiin kiehautettuihin lasipurkkeihin. Täytä purkit piripintaan ja sulje kansi heti.

Nektariinihillon keltainen väri tulee vielä ilahduttamaan talviaamuina jugurtin päällä

Nektariinihillo sitruunalla ja vanilijalla

1 kg nektariineja
1 -2 dl vettä
1 sitruunan kuori
0.5 vanilijatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna hilloon
0.5 kg hillosokeria

Huuhdo nektariinit ja poista niistä kivet puolittamalla. Laita puolikkaat teräskattilaan ja lisää vesitilkka. Kuori kuorimaveitsellä sitruunan kuori joukkoon tai raasta se raastimella. Halkaise vanilijatanko, kaavi sen siemenet nektariinien päälle ja heitä kattilaan myös koko tanko.
Kiehuta noin 15 minuuttia kunnes hedelmät alkavat selvästi soseutua. Poimi joukosta pois vanilijatanko. Soseuta nektariinit ja sitruunankuoret sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi.
Lisää soseen joukkoon hillosokeri. Kiehuta noin 10 minuuttia.
Purkita välittömästi kuumana puhtaisiin kiehautettuihin lasipurkkeihin. Täytä purkit piripintaan ja sulje kansi heti.

1 kommentti:

  1. Kiitos nektariinihilloreseptistä. VANILJAtanko on hyvä vinkki! :)

    VastaaPoista