maanantai 29. elokuuta 2016

Voi veitset!

Nyt kävi tuuri kirpparilla. Löysin kaksi erittäin laadukkaan oloista veistä. Kun oli nimikirjaimetkin terään kaiverrettuna, niin ajattelin, että ovat varmaan ammattilaisveitset. Toinen oli todella järeä kokkiveitsi, toinen filerointiveitsi. 10 euroa yhteensä. Ajattelin, että voisivat olla järkevä hankinta.

Olin joskus kuullut, että Helsingissä sijaitseva keittiötarvikekauppa Chez Marius (jossa on muuten aivan mieletön valikoima kaikkea kotikeittiöstä ammattikeittiöön) tarjoaa veitsien teroituspalvelua. Ajattelin, että käyn siellä näyttämässä veitset, kysymässä olisiko heillä antaa tietoa niistä (lähinnä vahvistaa epäilyni hyvälaatuisista ammattiveitsistä) ja että vien ne sinne teroitukseen.

Mariuksessa oli aivan erinomainen palvelu. Minulle kerrottiin, että olin tehnyt lottovoittolöydön ja ostanut niin hyvälaatuiset veitset, että ne kestävät hyvällä hoidolla loppuelämäni. Terät olivat tylsät kuin mitkäkin, joten teroitupalveluun kävi veisteni tie (9 euroa yhteensä!). Sieltä ne tulivat ulos kuin uutena. Hoito-ohje normaali, eli käsinpesu eikä säilytystä missään laatikossa kaikkien muiden keittiövälineiden kanssa. Mukaan sain (veloituksetta) veitsien säilytyspussin, jossa oikeastaan ajattelinkin veitseni säilyttää, niin pysyvät hyvinä.

"Nämä ovat veitset loppuelämäksesi", sanottiin Chez Mariuksessa.

Veitsien alkuperäisen omistajan nimikirjaimet terässä herättivät mielenkiintoni kirpputorilla näitä kohtaan. Tuon RH:n takia mietin, että voisivat olla ammattilaisveitset
Jälleen saa taputtaa itseään olkapäähän tarkoista silmistä kirpputorilla. Hieno löytö kaltaiselleni kokkaamisesta ja hyvää veistä arvostavalle. Nämä taitavatkin olla parhaat veitset, joita keittiössäni on nähty.

Ja lopuksi lämmin suositus Mariuksen veitsihuollon palvelulle. Edullista ja helppo tapa huoltaa kotiteroituksen lisäksi välillä hyviä veitsiään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti