tiistai 14. tammikuuta 2014

Kyllä tykkäänkin

Hassua miten sitä on omassa kodissaan tykästynytkin juuri niihin juttuihin, joista ensimmäistä kertaa asuntoa katsomaan tullessa ajatteli, että nuo menee ensimmäisenä vaihtoon.

Tällainen on esimerkiksi keittiön keltainen seinä. Olin ensin ihan, että nou nou, heti vaihtoon ja Cole & Sonin Woodsia päälle. Kuitenkin muuttohässäkässä isä antoi järkevän neuvon - asut ensin muutaman kuukauden ja sitten vasta kannattaa lähteä harkitsemaan muutostöitä. Taisi isä tietää mistä puhui, kun keltainen seinä marraskuun alussa muuttaessa tuntuikin ihanan pirteältä ja sopivalta vaihtoehdolta. Olen oikeastaan tykästynyt siihen ihan kunnolla, varsinkin kun kaveriksi siihen tuli vanhempien kotoa ihana vanha perintönojatuoli. Sopiihan tuo keltaiseen puutaloon vaikka kuinka hyvin!



Siispä olkoon keltainen seinä, ainakin toistaiseksi. Ei ole mitään kiirettä sitä muuttaa. Keittiöön tuli verhotkin sitä kunnioittaen - kelta-mustaa Marimekon Räsymatto-kangasta.


Toinen sisustusratkaisu, jota kuvittelin aluksi vierastavani on eteisen hempeä kukkatapetti. Eteinen on kuitenkin niin pieni, että tapettipinta-ala jää varsin vähäiseksi, eikä kukat vähän aikaa asuttuani enää tuntunutkaan niin vääränlaisilta.

Sitten kylään tuli yksi kaveri, joka totesi tapetissa olevan kirsikankukkia. Kas kirsikankukkiahan ne, minä minä totesin. Tämän ahaa-elämyksen pohjalta ajattelin, että voisin vähän etsiä netistä josko löytäisin tapetin tietoja. Eipä se Google muuta vaatinut kuin hakusanaksi "Tapetti + kirsikkapuu", niin heti löytyi.



Kyseessä on nimittäin Pihlgren & Ritolan Kirsikkapuu-tapetti. Ritva Kronlundin suunnittelema vanha tapetti on kotimainen hengittävä paperitapetti. Ei siis mitään Kodinykkösen tusinatavaraa vaan vanhaa suunniteltua tapettia Tapettitalosta.

Aika blogitapetti itseasiassa, kun tarkempaa hakua tehdessäni huomasin, että tuota löytyy varsin monien puutalo-blogistien seinällä! Muun muassa jo edellisessäkin postauksessa mainitun Kettukarkin työhuoneen seinällä. Hassua, ettei ollut aiemmin pistänyt silmääni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti