maanantai 20. lokakuuta 2014

Sunnuntaibrunssi

Supermartta täällä sanoo hei! Kävi nimittäin sellainen pikku juttu, että lähdin lauantaina illansuussa parin työtuttuni kanssa ihan vain lähikuppilaan vaihtamaan kuulumisia. Jotenkin siinä kävi kuitenkin niin, että niitä kuulumisia oli niin paljon, että taksi toi kotiin (ei lähikuppilasta vaan vähän kaukaisemmasta karaokebaarista. Kyllä - karaokebaarista) kolmelta aamulla.

Supermarttapa siitäkin huolimatta heräsi sunnuntaiaamuna kello puoli kahdeksan leipomaan. Oli ne kaverit nimittäin kutsuttuna luokseni sunnuntaibrunssille, leipätaikina tehty jääkaappiin kohoamaan jo edellispäivänä ja aikamoinen menu suunniteltuna.

Hienosti meni brunssi ja hauskaa oli - vieraat viipyivät iltakuuteen.


Menu oli mielestäni onnistunut. Tarjolla oli itse tekemääni leipää (tosiaan sellainen, jonka olin tehnyt edellisenä päivänä jo taikinan jääkaappiin happanemaan ja kylmäkohoamaan. Paistoin leivän savipadassa - tähän tyyliin), perunalepuskoja (perunamuussi oli valmiina jääkaapissa odottamassa, aamulla ei tarvinut kuin jatkaa taikinaksi asti lisäämällä jauhoja ja kananmunaa) ja erilaisia leivänpäällysteitä.

Kotitekoiset perunalepuskat


Leivän leivoin itse. Yön yli kestävä kylmäkohotus antaa leivälle hyvän rakenteen ja mukavaa happamuutta makuun

Oli myös marjasmoothieta, suutarinlohta (eli toisinsanoen suosikkiani: silakkarullia), pekonia ja ihan huippuherkullisia Oeufs en cocotteja, joista ei valitettavasti tullut kuvaa otettua vaikka olisi kannattanut.

Oeufs en cocottet eli vapaasti suomennettuna "kuppimunat" tai munapiilot (heh heh) oli minulle uusi kokeilu, joka menee kyllä aamiaisherkkujen kärkikahinoihin. Tämä ranskalainen klassikkoherkku on helppo ja nopea valmistaa, täydellinen aamujuttu siis.

Oeufs en cocotessa kananmuna kypsennetään pienessä kupissa hellästi vesihauteessa haluttujen lisäkkeiden kanssa. Meillä munan alle piiloutui kylmäsavulohta.

Tarvitset hyviä kananmunia, ranskankermaa ja kylmäsavulohta. Tarvitset myös pieniä uuninkestäviä kulhoja ja isomman uunivuoan, johon tehdään vesihaude. Pikkukupit voi olla vaikka annosvuokia, mutta minulla ei niitä ole, joten käytin eriparisia kahvikuppeja. Sekoita ranskankermaan mukaan aavistus suolaa ja rouhittua mustapippuria.  Annostele lusikallinen ranskankermaa kulhojen pohjalle. Leikkaa kylmäsavulohi suikaleiksi ja laita ranskankerman päälle. Riko kananmunat (rikkomatta keltuaista) kulhoihin lohen päälle ja annostele vielä lusikallinen ranskankermaa päälle.

Sitten vedenkeittimestä kiehuva vesi siihen isompaan vuokaan niin että ne pienet kulhot uivat siellä nätisti vesihauteessa noin kulhon puoliväliin asti. Uuniin tämä komeus menee 180 asteeseen noin 10 minutiiksi niin että valkuainen on hyytynyt.

Tein myös sen vadelma-ruusuvesi clafoutiksen, josta jo viime viikolla leivoin koeversion. Sitä syötiin omatekemän omenahillon ja ranskankerman kanssa.


Edit: pikkusiskon resepti seuraavaksi - katso kommenttikentästä miksi editoitu! ;)
Lisäksi tein voitaikinalevyistä tuollaisia herkullisia suolaisenmakeita "pasteijoita", jotka kaikessa simppeliydessään oli näin helppo tehdä: halkaise yksi voitaikinalevy kahtia neliön kokoiseksi levyksi. Levitä päälle hieman viikunahilloa. Lisää palanen vuohenjuustoa ja pilkottua kuivattua viikunaa. Koristele halutessasi auringonkukansiemenillä. Paista uunissa kunnes kauniin vaaleanruskeita.

Vanha kunnon Bialettikin pääsi pitkästä aikaa hommiin, kun espressokoneella isolle porukalle kahvin vääntäminen on vähän turhan aikaavievää. Tällä keitin kahvia pikkuhiljaa termoskannuun ja tarjoilin kuuman maidon kanssa vieraille.



Yksi ystävistäni oli brunssipäivänä kaiken lisäksi vielä syntymäpäiväsankari. Hän toi mukanaan ihanan Fazerin leipomon juustokakun ja pullon sampanjaa. Niillä päästiin sitten vielä kruunaamaan päivän herkuttelut.




Vaikka brunssin emännöinti vaatiikin valmisteluja aamulla anivarhain, niin oli se hauskaa. Pitäisi useamminkin järjestää. Mukava tapa viettää sunnuntaipäivä on kutsua ystäviä ylipitkälle aamiaiselle. Muistilapuksi ensi kerralle, että järkevintä ei ole edellisenä iltana olla aamuyöhön saakka karaokebaarissa... Silloin aamujärjestelyt varmastikin sujuisivat helpommin kuin minulla eilen...

2 kommenttia:

  1. Kröhöm, kenen ohje onkaan lehtitaikinaruudut ;) terveisin: resepteistä mustasukkainen pikkusisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi mikä moka, kun jäi tekstissä mainitsematta kenen resepti tämä alunperin on! Nyt tekstiä editoitu ja gloria palautettu sille jolle se kuuluu...;)

      Poista