keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Sarpaneva-kokoelma laajenee

Loma alkoi! Minä suuntasin heti alkuun Keski-Suomeen mökkeilemään. Kirppishaukka haluaa aina kiertää pikkupitäjien kirpparitkin läpi. Niin tälläkin kertaa ja tein pikku pistäytymisen viitasaarelaiseen itsepalvelukirpputoriin.

Blogiani pidempään lukeneet tietävät, että kerään Pentti Sarpanevan Turun Hopealle suunnittelemia koruja. Kokoelmani karttuu (tuskallisen) hitaasti, sillä olen linjannut, että etsin koruja lähtökohtaisesti kirpputoreilta, en antiikkiliikkeistä. Sarpanevan koruja päätyy aina välillä kirpputorille alihinnoiteltuna, sillä ne ovat varsin monelle tuntemattomia (vaikka lähes poikkeuksetta ovatkin leimallisia) ja varmasti myös osan ihmisistä mielestä myös liian persoonallisia / rumia / suuria / pronssisia / retroja koruja. Hidasta keräily kuitenkin on - olen etsinyt niitä aktiivisesti nyt reilu kolme vuotta ja tämä oli kolmas tai neljäs koruni - yhdestä hopeisesta en nimittäin enää ole ihan varma onko Sarpaneva vai ei. Aiheesta olen aiemmin kirjoittanut blogiini aiheesta kirjoitukset Ensimmäinen P. Sarpanevani, Toinen P. Sarpanevani, Sarpanevan kolmas (versio, jonka autenttisuudesta en olekaan enää ihan varma).

Tämän viikon pistäytyminen Viitasaarella kirpputorilla laajensi kokoelmaani uudella näyttävällä riipuksella. Designin nimi on "Lehti" ja se on hieno.




Kirpputorilla oli myös myynnissä muutama muukin saman suunnittelijan koru. Hillitsin kuitenkin himoni ostaa samalla kertaa useampia, näin koruista tulee uniikimpia kun muistan jokaisen hankintapaikan. Eniten jäi ehkä tarjolla olleista vaihtoehdoista kaivelemaan raaka-ametistilla koristeltu Kaarna-riipus.

Sarpanevan koruista on muuten tehty oma "Keräilijän aarteet" kirja. Minun pitäisi todellakin hankkia se, jotta saisin lisätietoa koruistani ja tunnistaminen helpottuisi edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti