tiistai 28. heinäkuuta 2015

Tomaattichutney

Väläytinkin jo edellisessä puutarhapostauksessani, että julkaisen hotdogien väliin valmistamani tomaattichutneyn reseptin.

Nyt on hyvä aika tehdä tomaattichutneyta, sillä suomalaisten tomaattien sato on parhaimmillaan ja kilohinta alhainen. Chutney maistuu esim. liharuokien lisukkeena.



Tämän reseptien otin Kotiliedestä jota ihan piirun verran muokkasin.

Tomaattichutney
 
n. 1 kg kypsiä, punaisia tomaatteja
n. 200 g kevätsipulia varsineen
1 tl raastettua inkivääriä
tuoretta chiliä maun mukaan (pistin puolikkaan chilin, mutta voisin laittaa enemmänkin)
6 valkosipulinkynttä
2 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 nippu tuoretta basilikaa
2 laakerinlehteä 
1 dl valkoviinietikkaa
330 g hillo-marmeladisokeria
 
1. Kalttaa tomaatit kastamalla ne haarukan piikeissä kiehuvan kuumaan veteen ja poistamalla löystyneet kuoret.
2. Lohko kuorettomat tomaatit kattilaan. Lisää joukkoon hienoksi silputtu sipuli, raastettu inkivääri ja kuoritut valkosipulinkynnet. Lisää joukkoon mausteet ja keitä hiljalleen puolisen tuntia.
3. Poista laakerinlehdet kattilasta. Soseuta tomaattisose sauvasekotimella tasaiseksi. Lisää hillosokeri, sekoita hyvin ja keitä noin 5 minuuttia.
4. Kaada seos puhdistettuihin lasitölkkeihin, peitä kansilla, jäähdytä ja säilytä kylmässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti