perjantai 30. elokuuta 2013

Firman piikkiin!

Olin eilen kemuissa. Firmakemuissa. Niitähän ei nykyään järjestetä oikein yhtään. Ymmärtäähän sen, kun taloustilanne on mitä on. Porukkaakin irtisanotaan. Ei ole ollut oikein aihetta juhlaan. Eikä rahaa, jota juhlajärjestelyihin sijoittaa.

Siksi olikin superkivaa että joku pystyi järjestämään juhlat. Iloinen tuulahdus tähän jatkuvaan negatiiviseen virtaan. Positiivista kaiken harmauden ja taantuman keskelle.

Ne olivat syntymäpäiväjuhlat. Yritys täytti 20 vuotta. Yhteistyökumppaneita ja asiakkaita oli kutsuttu mukaan. Minutkin. Kutsussa pyydettiin laittamaan cocktailmekko päälle ja tulemaan mukaan. Meninhän minä, mielelläni.

Koska olen tällainen ekomartta, niin työkin tietty liittyy kestävään kehityksen. Juhlakaluna toiminut yritys toimii samalla osa-alueella. Sitä teemaa oli haluttu tuoda juhlissakin esiin. Oli niin kivoja ideoita, että halusin täälläkin jakaa:
  • Ilmoittautumisvaiheessa juhlavierailta kysyttiin millä kulkuneuvolla ja kuinka monta kilometriä kukin matkustaa juhlia varten. Kunkin liikkumisen päästöt kompensoitiin sijoituksella hiilidioksidirahastoon. Minä menin pyörällä (olen mestari ajamaan mekko päällä ja korkkarit jalassa), joten en aiheuttanut kulkutapapäästöjä. Juhlapaikkakin oli valittu sillä ajatuksella että sinne on mahdollisimman helppo mennä julkisilla kulkuneuvoilla - kauempaakin tulevien.
  • Menu oli rakennettu lähiruuan varaan. Lihaa ei tarjoiltu, Kainuun kuhaa kylläkin. Ja ei, kenellekään ei jäänyt nälkä. Oli Kumpulan vadelmaa, alkudrinkissä jotain suomalaista kotipolttoviinaa, herkkutattia Nuuksiosta sun muuta. Ruokaa oli myös varattu niin, ettei siitä tule hävikkiä. Juhlan juontaja lupasi vielä syödä kaikkien ylijäämäjälkiruuat ihan varmistaakseen asian omin käsin.
  • Alkudrinkki oli tuorekurkku-smoothie, jota juotiin makaroni-pillin läpi! Siis sellaisen spagetin, jossa menee reikä keskellä (mikä sen oikea nimitys nyt onkin). Biohajoava pilli siis, tosiaan. Ehdottoman toteutuskelpoinen idea myös omissa juhlissa.
  • Viini oli italialaista luomuviiniä - ihan suomalaiseen viiniosaamisen ei oltu uskallettu luottaa (hyvä niin).
Illan esiintyjiä olivat mm. Madventures Riku ja Tunna, jotka vetivät kolme mini-debattia liittyen kestävään kehitykseen. Paikalle oli saatu korkean tason panelisteja keskustelemaan. Illan juhlapuheen piti Pekka Haavisto.

Yllätysesiintyjäkin siellä oli. Kari Peitsamo!

Kari veti jälkiruuan jälkeen kolme biisiään hauskoilla spiikeillä ladattuna - "Checking and bowling" (kertoo tullivirkailijasta, joka harrastaa intohimoisesti keilausta), "Cabin crew please be seated for takeoff" (joka kertoi jännittävän tarinan lentokonematkasta), sekä "Ice-hockey for you" (joka kysyi kuulijalta että kiinnostaako haljennut huuli ja iltasuihku 20 miehen kanssa?). Yleisön pyynnöstä tuli vielä encore. Taisi olla juhlakansana muutama kauppaopiston nainen, että tulihan sekin sitten sieltä grande finalena.

Otin ihan kuvankin.

2 kommenttia:

  1. Wau!Kuulostaa kyl todella mageilta firman bileiltä.. Tuossa olis haastetta omiin firman bileisiin!!

    -Tsuikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hauskat oli nää juhlat! Monta kivaa ideaa, joita voisi kopioida muissakin juhlissa.

      Poista