sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kahvia!

Rakastan kahvia. Elän maailmassa, jossa aamu ilman kahvia = huono aamu. Herään arkiaamuisin mielelläni 10 minuuttia aikaisemmin, jotta saan rauhassa hörppiä kahviani.

Reilu kolme vuotta sitten hankin kotiin espressokoneen. Se on ollut yksi parhaimmista hankinnoistani. Kotikahvin laadun paranemisen myötä nautittujen kuppien määrä väheni dramaattisesti. Pärjään nykyään hyvin yhdellä aamukahvikupilla. Sen vain täytyy olla hyvää ja tummaa espressokoneen läpi tullutta ihanuutta. Muut päivän kahvikupilliset voinkin sitten hyvinkin jättää juomatta. Työpaikan iltapäiväkahvikaan ei niin houkuta enää kun on suodatinkahvia, joka ei vaan vedä vertoja kotikahville.

Kahvilaatunani käytin pari vuotta pelkästään portugalilaista paahtoa. Toin sieltä aina ison säkin kahvia kotiin. Nyt kun se elämänvaihe on jäänyt taakse, niin olen siirtynyt suomalaisten pienpaahtimoiden tuotteisiin. Viimeaikaiset kahvit ovat olleet Helsingin kahvipaahtimon, Porvoon paahtimon ja Caffa Roasteryn tuotteita. Tuntuu kivalta kannattaa lähipaahtimoita.

Jos pidät hyvästä kahvista, niin suosittelen lämpimästi hankkimaan espressokoneen kotiin. Minulla on sellainen karvalakkimallin kahvakone. Ne eivät ole edes kovin kalliita. Automaattisista koneista saa maksaa vähän enemmän, mutta en ainakaan itse koe kahvakonetta mitenkään kovin vaivalloiseksi. Pitää suodatikahviinkin aina pakata kahvit ja suodatinpussit erikseen. Kapselikoneiden helppous voi viehättää, mutta pidän itse enemmän tällaisesta mihin käytetään kahvipurua, eikä kapseleita.

Tässä fiilistelyä viimeisen lomapäiväni täydellisestä iltapäiväkahvikupillisesta. Näin syntyy minun kahvikupilliseni!

Kauppohin ilmestyneet kahvimaidot ovat ihan huippuja, muita en kahveissa enää käytä! Tämä  Arlan versio on vielä puolta halvempaa kuin Valion vastaava, joten suosin sitä. Kahvimaito on täyteläisen makuista, vaahtoutuu hyvin ja valkaisee kahvia tehokkaasti.


Krupsin yksinkertainen kahvakone on palvellut jo useamman vuoden hyvin ja uskollisesti.


Koneen höyrynokalla saa latten kuumennetun maidon ja maitovaahdon syntymään. Tätä vaihetta en tee arkiaamuisin, vaan lorautan maidon suoraan tölkistä kahvini joukkoon. Kätevä Lavazzan pikkuinen teräskannu on tähän tarkoitukseen suunniteltu ja löydetty Kierrätyskeskuksesta eurolla.


Kuumennettu maitovaahto kaadetaan espresson päälle.

 
Ja tässä valmis kotilatte! Päälle ripottelin hieman kanelia. Tämän tavan olen omaksunut myöskin Portugalista, jossa minimaalisen pienen ja vahvaakin vahvemman espressokupillisen kaveriksi tuli kahvilassa aina kanelitanko, jonka sai laittaa kuppiin "lusikaksi". Ihana lisämaku kahviin, tykkään!


Pentikin kirjainkuppi on muuten äskettäinen löytö Lappeenrannan Kontista (2.5 euroa).

Ei tässä kahviloita kaipailla, kun kotona on ihan oma pikku kahvila, jossa saa leikkiä baristaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti