Piparkakkutalo

Tiedän ettei näitä joulujuttuja oikein enää kukaan jaksa, mutta yksi joulujuttu pitää vielä täällä jakaa.

Minun jouluni alkaa piparkakkutalon rakentamisella. Se on niin kivaa! Ihanaa näperrystä, josta tulee hyvä joulumieli. Eihän siinä paljon mitään järkeä ole, mutta onhan tuollainen talo varsin söpö.

Tässä tämänvuotinen räpellykseni.

Karjalainen joulu

Voi meidän perheen joulu... Mitä tulee, kun viisi tämän perheen jäsentä parkkeeraa useaksi päiväksi saman katon alle viettämään joulua? No, minäpä kerron!

• Aatonaattona paistetaan kinkku ja huomataan, että sitä on liian vähän. Siis kaikkien muiden mielestä, paitsi isän, joka pitää 15 minuutin saarnan siitä, että kaikkea ruokaa on niin paljon, että selvitään, vaikkei kinkkua olekaan kuin pari kiloa ja syöjiä kuusi. Isä jää alakynteen, kun perheen naisenemmistö päättää, että seuraavana päivänä ostetaan vielä kalkkunan, ettei tapaninpäivänä vahingossa kuolla nälkään.
• Jouluaattona herätään äidin joulustressiin, jossa liian pitkään nukkuva jälkikasvu ei meinaa ehtiä joulusaunaan. Silmät sikkurassa ja kahvikuppi kourassa kuulemme kolme kertaa käskyn kiirehtiä saunomaan. Stressi päättyy, kun kehoitamme äitiä ottamaan rennosti.
• Aattoiltapäivänä perinteiseen tapaan perhe pakkautuu autoon ja ajaa Luumäelle viemään haudoille kynttilät ja jouluhartaukseen. Vanhin sisko pienimpänä joutuu ottamaan takapenkin keskipenkin. Sisko väittää, että ei tarvitse turvavyötä, koska on niin tukevasti kiilautunut meidän kahden nuoremman siskon väliin. Keskimmäinen sisko, eli minä pakotan esikoisen turvavöihin.
• Haudalla muistelemme isän taannoista satanistikokemusta. Hautakivi tönötti vinossa ja isä oma-aloitteisena miehenä päätti yrittää suoristaa sitä. Huonostihan siinä kävi, kun hautakivi suoristumisen sijaan kaatui kyljelleen. Takaisinpystyttämisessä oli iso homma.
• Kirkossa lauloimme joululaulut. Kanttorilla oli ilmeisesti kiire joulun viettoon, kun jokainen virsi oli tahdiltaan tavallista rivakampi ja äänilajiltaan korkea sopraano. Enkeli taivaan laulettiin niin vauhdilla ja korkealta, että sen masterointi olisi vaatinut rivakammankin pallealämmittelyn. Ilouutinen taas oli saanut vinkeä supermariomaisen jazz-sovituksen.
• Kirkon jälkeen ajettiin kotiin ja isä teki koko perheelle perinteiset jouluglögit. Isän glögit on yleensä sen verran alkoholipitoisia, että höyryävän mukin nostaminen kasvojen lähelle saa silmät vuotamaan.
• Joulupöydässä ainoa kinaamisen aihe on se, että kuka saa syödä eniten silakkarullia.
• Illalla pelasimme nuoremman siskon kanssa Monopolia ja joimme punaviiniä. Peli päättyi siskon konkurssiin. Kaikilla ei ole varaa yöpyä erottajalaisissa hotelleissa.
• Ennen nukkumaanmenoa höyläsimme vielä vähän kinkkusiivuja iltapalaksi. Isä seisoi vieressä ja muistutti ettei kinkkua ole paljon ja että kaikkea ei saa syödä.
• Joulupäivänä aloimme katsoa siskon kanssa digiboksille tallennettua Iron Skyta. Se jaksoi kiinnostaa puoliväliin saakka. Liian tylsä meidän makuun.
• Iltapäivällä tapasin ensimmäistä kertaa kummilapsikatraani uusimman tulokkaan, pienen viikon vanhan tytön. Vein hänelle joululahjan, jonka olin käärinyt avaruuspeiton näköiseen myrkynvihreään joulupaperiin, jota löytyi äidin lahjapaperikätköstä.
• Illalla lähdimme siskon kanssa katsomaan kakkos-Hobitin elokuvateatteriin. Harmittelimme teatterissa pieniä neniämme, jotka ovat täysin vääränlaiset 3D-lasien naamallapitelyyn. Lasit valuvat koko ajan alemmas, kun meillä ei kummallakaan ole kunnon nenää niitä pitelemässä silmillä.
• Illalla taas höyläsimme kinkkuailtapalaksi. Isä oli jälleen vieressä muistuttamassa, että sitä ei ole enempää ja että sitä pitää säästää. Vetosimme ostettuun kalkkunaan ja isä meni alakertaan nukkumaan.
• Tapaninpäivän aamuna heräsimme jälleen äidin herätykseen. Viihdytimme siskojen kanssa toisiamme muistelemalla ala-asteen liikuntatunteja. Keskustelun helmet:
• miksi katosta roikkuvia köysiä pitkin piti kiivetä ylöspäin? Valmennettiinko meitä salaa merijalkavoimiin?
• miksi kaikkien piti osata linnunpesä?
• miksi koululiikunnassa pitää olla liikuntatestejä? Eikö ideana ole saada kaikki liikkumaan, eikä testata sitä kuinka kauan kukakin jaksaa roikkua puolapuilla?
• onko mitään nöyryyttävämpää kuin viedä miesopettajalle äidin kirjoittama lappu uimahallipäivänä, jossa kerrotaan että sinulla on kuukautiset, etkä halua uida?
• pikkusiskolla on varsin syviä traumoja siitä, ettei hän päässyt ala-asteen kaukalopallojoukkueeseen, vaikka yritti. Hän oli testien ainoa, jota ei valittu joukkueeseen...
• balettia harrastanut isosisko tajusi vasta kuudennella luokalla, että koulun jumppatunnilla ei ole pakko pukeutua jumppapukuun ja sukkahousuihin, vaan shortsit ja t-paita on myös ihan pätevä jumppa-asu...

Joulu oli siis varsin rauhaisa ja perinteinen!

Design-haukka iski jälleen

Vuoden lyhyimmän päivän vähäiset valoisat tunnit minä hyödynsin ulkoilemalla. Heitin ulkoiluvaatteet niskaan ja repun selkään ja tein parin tunnin reippaan kävelylenkin. Pistäydyin matkalla Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa.

Ja eipä siellä mitään jää desing-haukan silmältä huomaamatta!

No nämähän ovat Suomessa asuvan japanilaisen suunnittelijan Nene Tsuboin Mitsumaru-puukengät! Kaksi paria - mustana ja valkoisena - täysin ilman käytön jälkiä, suorastaan uudenkarheana kierrätyskeskuksen hyllyllä. Valkoiset ovat täsmälleen minun kokoani. Mustat ovat isommat - miesten kokoa. Niin hienot, että lähden varmaan tuonne kadulle etsimään Tuhkimo-tyyliin itselleni uutta poikaystävää, jonka jalkaan nuo sopivat.

Kengät on valmistanut jo vuodesta 1952 toiminut ja perinteikkäitä puukenkiä valmistanut Myrskylän Talla. Tallasta on joskus tehty juttu jopa Monocleen. Mitsumaru-kenkä on Tsuboin uudistama klassikko, johon hän lisäsi uudenlaisen kantapalan, jonka avulla kenkä pysyy jalassa paremmin esimerkiksi pyöräillessä ja pitemmillä kävelyillä. Pohja on koivua tai haapaa ja päällinen kasvisparkittua nahkaa.

Suunnittelijasta (ja kuvasta, jossa hän pitelee kyseisiä kenkiä) löytyy juttu mm. vanhassa Finnairin Blue Wings -lehdestä.

Hinta uutena on 82 euroa. Kierrätyskeskus tarjosi vitosella! Design-haukka sanoo: kiitos kaunis!

Uutta seinällä

Minulla oli viikolla yksi työkokous Helsingin ydinkeskustassa. Kokouksen jälkeen ehdin piipahtaman Vanhan joulumyyjäisissä. Olen vältellyt kauppoja jouluruuhkan takia, minulla kun ei kummoista lahjastressiä ole, koska vietämme perheessä jo ties monetta vuotta lahjatonta joulua. Hankin lahjat vain kummilapsilleni. Vanhan joulumyyjäisiin menin, kun puolilta päivin siellä ei mitään älytöntä ruuhkaa edes ollut.

Jotain yhdessä yläkerran myyntikojussa pisti silmääni. Ihanat Muumurun printit, joista yksi suorastaan kutsui minua luokseni. "Life poster 2" -niminen mustavalkoinen polkupyöräprintti, joka summaa vielä hauskan elämänviisauden "Life isn't always easy as riding a bike but don't forget it's the journey that counts, not how fast you are going. You might have to stop for a while to look at the map or change a flat tire but keep on pedaling, it'll be a great trip."

Posteri sopi niin hyvin minulle ja keittiöni keltaiselle seinälle - kamalista joulukuisista valottomista kuvanräpsyistä huolimatta.

 

Toinenkin ihana printti lähti matkaani, mutta se menee lahjaksi, joten en paljasta sitä vielä täällä. Ehkä myöhemmin.

Muumurun nettisivuilla sanotaan, että uniikkien printtien ja kuvitusten tarkoituksena on tuoda iloa arkeen ja omaperäistä ilmettä sisustukseen, vihreitä arvoja unohtamatta. Suunnittelijoina toimivat Satu Dolk ja Ossi Laine. Nettisivuilta voi tutustua jälleenmyyntipaikkoihin, jos kiinnostus heräsi. Minulle kelpaisi tuolta valikoimasta vaikka kuinka moni muukin printti.

Love me truly

Elämää suuremmasta otsikoinnista huolimatta kyse on niinkin arkisesta asiasta kuin teestä.

Luin naistenlehdestä taannoin kehuja tästä Clipperin "Love me truly" -teestä. Maku kuulosti hyvältä; kanelia, inkivääriä, appelsiininkuorta, lakritsinjuurta, fenkolinsiemeniä ja kardemummaa.

Ostin kokeiluun ja hyväähän se oli. Vähän kuin glögiä teen muodossa, ilman mustaherukkaa tosin. Jouluinen, talvinen. Ihanan lämmittävä. Plussaa kofeiinittomuudesta ja luomuilusta. Ja noh, onhan tuo pakettikin nyt aika ihana. Ei tarvitse edes tunkea kaapin perälle piiloon, vaan voi jopa olla jossain esillä. Jos siis keittiööni sopisi vaaleanpunainen. Jos.

Toinen punainen/vaaleanpunainen juttu tuli kaapeista esiin eilen, kun suoritin "joulusiivon" (eli siis tavallisen viikkosiivon, kun eipä täällä muuton jälkeen ole mitään kummempaa siivottavaa ole kun juuri on kaikki kaapit ja nurkat on juuri käyty läpi ja putsattu juuriaan myöten). Ylioppilaslahjaksi saadut punaiset Unikko-lakanat on minulla tullut tavaksi pedata aina jouluksi sänkyyn. Vaikka Unikko välillä tökkiikin ankarasti, niin ei nuokaan nyt näin joulun alla yhtään hassummalta näytä.

Tiitiäinen, metsäläinen

Paras ystäväni sai tänään vauvan. Aamuvarhaisella syntyi pieni tonttutyttö. Minun neljäs kummilapseni. Tyttö joka Pariisin matkallamme möyhkäsi peppuaan mahassa kättäni vasten. Tyttö, joka teki parhaasta ystävästäni äidin.

Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tuutulaulu on suosikkini. Se kaikukoon tätä kautta Kaakkois-Suomeen. Paljon onnea rakkaat P ja JP.

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.
 
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!

Televisio - ole hiljaa!

"Mikä tässä maistuu?
"Kerma."
"Ei, kun curry, chili, inkivääri...?"
"Niin, se on kerma."

Tiedättekö tuon mainoksen? Tulen siitä hulluksi. Ärsyttävä näsäviisas nainen. Mies yrittää jutustella ruokapöydässä mukavia ruuasta. Nainen vastaa omasta mielestään tosi nokkelasti. On kyllä onnistunut mainos, kun niin kovasti on päässyt minua ärsyttämään, että piti tulla tännekin avautumaan.

"Vepsäläisen Sirpa, Viuhkosen Antti ja Granlundin Pirjo - toivovat paljon kaikkea elektroniikkaa...lalalaalalaalaalaa"...

Tuo on sitten toinen! Televisio menee kiinni aina kun jompikumpi noista tulee. Tai jos ei nyt ihan kiinni, niin ainakin toiselle kanavalle.

Mainokset on helvetistä, ainakin jotkut. Erityisesti nuo yllä mainitut. Onneksi en katso telkkarista muuta kuin Downton Abbeya (YLEltä, ei mainoksia) ja Good Wifeä (mainoksien kanssa, kerran viikossa, kestän). Niin ja Game of Thronesia, niin kuin kaikki kaltaiseni kunnon nörtit.

Onko teillä inhokkimainoksia? Saa avautua kommenttiboksiin. Jos se vaikka helpottaa. Ainakin tämä turhanpäiväinen avautuminen helpotti minua...Nyt ihan naurattaa!

Kukkien joulukuu - joulukuu kukkien

Mielikuvitus oli tänä vuonna näköjään nolla ja tein samanlaisen joulukukka-asetelman kuin viime vuonna. Kuvasta puuttuu vielä koristekivet, jotka peittävät rumannäköisen mullan. Nyt ei muuta kun taas odotellaan, että nuo rupeavat kukkimaan. Käyköhän tänä vuonna samoin kuin viime vuonna, että lähden joulun viettoon kun ei vielä kukita ja sitten kun palaan kotiin, niin kukinta on ohi? Oppisipa sitä joskus oikean ajoituksen...

Bongasin meidän pihalta myös sinnikkäästi kukkivan orvokin. Respect - aika sitkeä kaveri. Kuitenkin on joulukuu ja ollaan Suomessa.

Kirpparilöytöjä

Kävin lauantaina pitkästä aikaa kirpputoreilla ystävän kanssa. Takana olikin melkein kolmen kuukauden tauko. Muuton takia laitoin ensin tavaravirran kulkemaan toiseen suuntaan - kotoa kirpputorille. Sitten välttelin kaikkia kirppareita, jottei muuttolaatikoihin tulisi lisää tavaraa. Muuton jälkeen taas muuta tekemistä on ollut niin paljon, että kirppareiden koluamiselle ei ole jäänyt aikaa, saati mielenkiintoa. Ja eipä ne aikaisemmat vakkarikirpparitkaan ole enää sopivasti työmatkan varrella.

Lauantairetkemme suuntasi Kyläsaaren Kierrätyskeskukseen ja Tikkurilan Konttiin. Kyläsaaresta saldo nolla - siellä ei ollut tällä kertaa mitään sävähdyttävää.

Kontista taas tein tosi hyviä löytöjä, samoin kuin ystävä, joka nappasi mukaansa mm. kauniin vanhan nojatuolin.

Löysin Oiva Toikan ihanan Flora-kulhon. Olen aina tykännyt Florasta sen seitinohuen lasin ja siron kuvioinnin takia. Tämä on salaattikulhoksi melkein liian kaunis, mutta todennäköisesti sellaisena tulee täällä kuitenkin toimimaan.

Minun on pitänyt uusia paistinpannu tässä jo vähän aikaa. Ja kappas - Kontissa vastaan tuli uusi (tai ainakin täysin ilman käytönjälkiä oleva) keraamispinnotteinen Hackmannin paistinpannu. Samanlainen kuin minulla kotona ollut, ovh:ltaan 59 euroa. Tämä maksoi 19 euroa, joten ostopäätös oli helppo tehdä. Vaikka tämä ei ollutkaan mikään superhalpa löytö oli se silti huomattavasti halvempi kuin saman tuotteen osto uutena kaupasta.

Lisäksi kaunis valkoinen lävikkö lähti mukaan muutamalla eurolla.

Joka ikkunalla kaksi kynttilää

Joistakin perinteistä tulee pitää kiinni. Kuten itsenäisyyspäivän kahdesta kynttilästä ikkunalaudalla.

Mutta jos itsenäisyyspäivien juhlavastaanoton kanssa samanaikaisesti tulee toiselta kanavalta Aleksi Raij mahtava dokumentti Finnsurf, katson mielummin sen. Kättelyiden kohokohdat voi katsoa myöhemmin pikakelauksella iltapäivälehtien verkkosivuilta. Finnsurf kertoo suomalaisista intohimoisista surffaajista - niin intohimoisista että he metsästävät aaltoja jopa Itämerellä, jossa niitä ei tunnetusti kauheasti ole suljetusta merestä johtuen. Vaikka talvipakkasella. Tai työskentelevät kahdessa työpaikassa ja asuvat autossaan, jotta voivat mahdollistaa surffimatkat ympäri maailman.

Olen oppinut surffimaailman lainalaisuudet Portugalissa. Olen siellä viettänyt tunteja rannalla. Olen kuvannut surffaajia avuksi surffiopettajille (videon avulla oppilaat voivat parantaa suoritustaan ja oppia virheistään). Olen istunut tunteja autossa pahanhajuisten märkäpukujen kanssa. Olen herännyt kukonlaulun aikaan surffauksen takia. Olen kuunnellut intohimoista puhetta hyvistä aalloista. Tuijottanut merta surffiporukan kanssa ja analysoinut sen liikkeitä ja sopivuutta surffiin. Mutta suomalaisesta surffista en tiedä mitään. Paitsi tämän dokumentin katsomisen jälkeen.

Itsenäisyyspäivä alkoi tänään yllättävällä lastenhoitokeikalla. Ystävä soitti myöhään eilen illalla ja pyysi palvelusta. Että vahtisin hänen kaksivuotiastaan vähän aikaa aamupäivällä. Autoin. Kiitokseksi keikasta sain jouluisia Klaus Haapaniemen Taika-kuppeja. Niistä oli hyvä hörppiä glögiä. Sain myös keräämiäni mustavalkoisia Paratiiseja. Ja pari viinipulloa. En muista milloin minua olisi näin paljon palkittu muutaman tunnin lapsenhoitokeikasta.

Hyvää itsenäisyyspäivää. Kaikille.

Joulukuuko se sieltä tulikin?

Yhdistetty Arabiemiraattien ja Pariisin työmatka vei mehut aika kiitettävästi. Viikon kestänyt krooninen univaje ja yksi yölennon aiheuttama uneton yö (30 tunnin valvomisputkella) näyttää jälkiseuraamuksiaan vielä tälläkin viikolla. Viikonloppu jäi varsin lyhyeksi, kun paluu matkalta oli vasta lauantaina iltapäivällä.

Joulukuukin sitten käynnistyi tuossa ihan huomaamatta. Huomasin eilen kalenterista ilokseni, että tällä viikolla ei tarvitsekaan mennä perjantaina töihin. Ei voisi parempaan aikaan itsenäisyyspäivä tällä kertaa tulla. Kiitos isille, jotka sen meille mahdollistivat - niistä miljoonasta oikeasta syystä ja sitten vielä tästä, että tällä viikolla on vain neljän päivän työviikko.

En ole mikään kodin joulukoristelija - tai ehkä olisin jos suurin osa joulukoristeista ei olisi niin järkyttävää krääsää. Tykkään tehdä jouluiset kukka-asetelmatkin itse, kun en halua omiini mitään tonttufiguureja tai rusetteja. Viime vuoden kukka-asetelmani on tässä. Tänä vuonna en ole vielä edes ehtinyt ajatustakaan kukille suoda.

Jotain jouluisen kodin koristetta minullakin kuitenkin on jotka joulukuun taittuessa tykkään kaivaa esille. Nimittäin jouluvalot (energiainsinöörillä on luonnollisesti led-versiot), jotka laitan Riihimäen isoon keittiötölkkiin. Kaamosvaloiksi niitä enemmänkin kutsun. Tänään muistin niiden olemassaolon ja pääsivät keittiötäni valaisemaan. Tuleehan näistä joulutunnelmaakin. Ehkä sitä voisi pikkuhiljaa ruveta itsessään herättelemään.

Valojen lisäksi toinen tärkeä joulukoriste onkin sitten isotädiltä saatu tonttufiguuri. Se kuitenkin kaivetaan esiin vasta jouluviikolla.

Dubaissa

Tulin eilen Dubaihin työmatkalle. Tavallisesti matkustan työn puolesta Euroopassa, tällä kertaa tulin vähän kauemmaksi.

Saavuin perille hotellille viime yönä kello kahden aikaan. Respassa työskenteli mukava saksalaislähtöinen nainen. Kysyi olenko lomalla vai työasioissa. Kuultuani että työasioissa hän sanoi, että toivottavasti ei ole aikaista aamua, kun näin myöhään saavuin. Kun kerroin, että minun pitää herätä jo aamukuudelta hän taisi sääliä minua. "Mitäpä jos upgradaisin sinut meidän executive-tason sviittiin?". No, sopihan se, tämän kerran.

Tällaiset maisemat hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta huoneestani avautuvat.

Olen täällä norjalaisen ja ruotsalaisten kollegojeni kanssa. Meillä on norjalaisen kanssa yhteinen kiinnostuksen kohde - ruoka ja viini. Kävimme äsken lounaalla. Ruotsalaisia nauratti, kun minä ja norjalainen kuvattiin innoissamme tarjontaa. Olipahan valikoimaa mistä valita!

Olen väsynyt, mutta ainakin puitteet ovat kunnossa. Huomenna jatkan Abu Dhabiin.

Uusi sänky

Ah, vihdoin se on täällä. Uusi sänkyni! Se tuli tänään kotiinkuljetuksella. Kello on tätä kirjoittaessani vähän yli seitsemän. Tekisi jo mieli mennä nukkumaan, niin houkuttelevalta uusi sänky näyttää.

Ostin 140 cm leveän sängyn. 160 cm oli liian leveä. 120 cm liian kapea. Vaikka 140 cm on vähän "väliinputoaja" koko, niin päädyin siihen silti. Olen tosi tyytyväinen nyt kun sänky on täällä. Se on juuri oikean kokoinen tähän asuntoon.

Olen aina suosinut muotoonommeltuja aluslakanoita. Ne on helppo pedata ja pysyvät hyvin paikallaan - minulla kun on vähän tapana möyhkätä nukkuessani. Vanha sänky oli 120 cm, joten kaikki vanhat aluslakanat ovat nyt käyttökelvottomia (mutta onneksi kelpaavat hyvin siskolle). Kävin eilen lakanakaupoilla. Yllätyin siitä miten huonosti tarjontaa on 140 cm leveistä muotoonommelluista lakanoista. Ei oota myytiin niin Hemtexillä, Pentikillä kuin Anttilassakin. Ehdin jo tuskastua ja Hemtexillä kysyinkin myyjältä, että miten ihmeessä ihmiset sitten 140 cm leveitä sänkyjään petaa. Myyjä kohautteli olkapäitään, ihan kuin kysymykseni olisi ollut jotenkin tavaton.

Onneksi, oi onneksi on Stockmann. Sieltähän niitä etsimiäni löytyi, oikein useita vaihtoehtoja. Casa Stockmannilla oli merseroituja puuvillaisia versioita, Villa Stockmannilla satiinipuuvillaisia vähän arvokkaampia. Päädyin ostamaan molemmat versiot. Minulla on Villa Stockmannin puuvillasatiinisia pussilakanoita, niitä saa Hulluilta päiviltä aina varsin järkevään hintaan. Ne ovat paitsi kauniita niin myös hyvälaatuisia. Uskon, että sama laatu pätee myös aluslakanassa, eli vähän korkeampi hinta oli varmaan ihan ok suhteessa siihen.

Eli tiedoksi teille lukijoille, että jos joku teistä kaipailee 140 cm leveään sänkyyn muotoonommeltuja pussilakanoita: menkää Stockmannille. Siellä niitä on!

Liimajäljet veks!

Ovessa oli kunnon liimajäljet edellisten asukkaiden jäljiltä. Ilmeisesti postiluukku on ollut teipattuna kiinni. Täällä tulee postit pihalla oleviin postilaatikoihin, eli tämä luukku ei varsinaisesti ole käytössä. En kyllä silti ymmärrä miksi se on pitänyt joskus ihan teipata kiinni.

Mietin, että millä rumat liimajäljet lähtisi helpoiten. Taikasienellä? Kokeilin, mutta se vain lähinnä mureni lattialle, kun liimaa olisi pitänyt kunnolla jynssätä. Universal stonella ja mikrokuituliinalla? Jes, sehän toimi! Dippasin kostutettua mikrokuituliinaa Universal stonen saippuakiveen ja aloin hangata. Liima rullautui pois varsin helposti.

Nyt on siisti ovi, jota kelpaa katsella.

Nyhtöpossu - Pulled pork

Tänään voi kyllä hyvin mielin kehua omia kokkailujaan. Kävi taas kyläilijöitä ja päätin (vihdoin) kokeilla nyhtöpossun tekoa. Lähikaupassa kun silmään osui todella hyvännäköisiä kasslerpaloja. Olivat vielä tarjouksessa, kilolta kymppi. Kelpasi. Takaraivossa kun vielä keikkui mielikuva, että mikään ei maistu marraskuussa paremmalta kuin pitkään haudutettu liha.

Nyhtöpossulla tarkoitetaan yksinkertaisesti niin pitkään uunissa miedossa lämmössä haudutettua possua, että se hajoaa kypsennyksen jälkeen ilman veistä (esim. haarukalla tai sormilla nyhtämällä) hakkelukseksi. Käytännössä neljän tunnin haudutuksella tulee tosi hyvää tulosta, mutta kyllä reilussa parissakin tunnissa liha alkaa jo murentua hyväksi. Nyrkkisääntönä: mitä pidempään lihaa on aikaa matalassa lämmössä hauduttaa, sen parempi on lopputulos. Kassler on tähän tarkoitukseen hyvää ruhonosaa, mutta myös muut halvemmat osat käy. Liha maustetaan halutuilla mausteilla, uunitetaan kypsäksi, nyhdetään palasiksi, ja tarjoillaan esimerkiksi samaan tyylin kuin minä - pitaleipien välissä tuoreiden kasvisten kanssa. Helppoa ja ah niin hyvää. Niin kuin hyvät reseptit yleensäkin.

Lisukkeina tarjosin coleslawia (samalla reseptillä tehtynä kuin taannoisella hampurilaisateria-illallisella), sekä uunissa paahdettua myskikurpitsaa.

Suosittelen ottamaan lihan hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpenemään. Itsellä ruokavieraat tulivat päivällisaikaan, joten otin köntin jo edellisenä iltana juuri ennen nukkumaanmenoa huoneenlämpöön. Aamulla kymmenen maissa sitten valmistelin lihan uuniin, niin se oli juuri mukavasti kahden-kolmen maissa iltapäivällä valmista.

Näin hyvältä se lopputulos sitten näytti. Nyhtöpossua pitaleivän välissä. Mukana myös tuoretta tomaattia, kevätsipulia, tuoretta korianteria ja dijon-majoneesia, sekä tiraus sitruunamehua.

Nyhtöpossu, eli pulled pork

n. reilun kilon pala porsaan kassleria
1 tl suolaa
mustapippuria
2 rkl dijon sinappia
2 rkl Amerikkalaista grillauskastiketta (savunmakuista)
2 punasipulia kuorittuna ja lohkottuna
4 kynttä valkosipulia
4 oksaa tuoretta rosmariinia
noin 5 dl kiehuvaa vettä

Kuumenna uuni noin 175 asteeseen. Laita kassler uunivuokaan (käytin itse kannellista savipataa). Mausta lihakimpale suolalla ja mustapippurilla. Levitä päälle pari ruokalusikallista dijon-sinappia hunnuksi. Kaada päälle myös hieman amerikkalaista grillauskastiketta, mielellään sellaista missä on savunmakua. Lohko vuuan pohjalle pari punasipulia, sekä veitsen lapella murskattuja kuorittuja valkosipulinkynsiä. Kiehauta esim. vedenkeittimessä vettä ja kaada sitä vuokaan siten, että liha peittyy noin puoliväliin saakka.

Tässä nyhtöpossu valmiina uuniin

Laita liha uuniin ja anna sen hautua vähintään 2 tuntia, mielellään 4 tuntia (mikäli käytät kannetonta vuokaa kannattaa ensin hauduttaa sellaisenaan jo suunnilleen paiston puolivälissä lisätä folio astian päälle). Noin tunnin välein kannattaa käydä kiepsauttamassa ympäri, ettei vain toinen puoli haudu nesteessä ja toinen paahdu rapeaksi.

Neljä ja puoli tuntia uunissa ja kassler näytti tältä

Nyhtämisen jälkeen.

Marraskuussa sitä myös viimeistään tajuaa alkaa hyödyntämään kesällä pakastettuja marjamääriä. Jälkiruuaksi tänään syntyi perinteinen mustikkapiirakka, jota syötiin vanilijakastikkeen ja / tai vanilijajätskin kanssa. Klassikko on aina klassikko. Ei kai mustikkapiirakasta voi olla tykkäämättä? Perinteinen muropohja, mustikat ja kermaviili-sokeri-kanamunaseos päälle. Uunissa kolme varttia ja ei kun herkuttelemaan! Ihan kuin olisi ollut kesä taas.

Oodi astianpesukoneelle

Oi astianpesukone.

Yli kymmenen vuotta tiskasin kaikki tiskini käsin. Joka päivä oli vähintään yhdet tiskit. En tykännyt makuuttaa likaisia astioita altaassa, vaan mielmmin aina pyöräytin ne saman tien puhtaaksi. Olen nyt asunut reilu kaksi viikkoa samassa taloudessa astianpesukoneen kanssa. Pessyt sillä tiskini jo jokusen kerran. Joka kerta ruuanlaiton jälkeen tunnun vielä yllättyvän astianpesukoneen olemassaolosta. "Ainiin - ei tarvitse tiskata!". Niin tiukassa tuo tottumus pestä astiat käsin jokaisen ruokailun jälkeen tuntuu minussa olevan.

Parasta astianpesukoneessa on kyllä se millaista jälkeä se tekee. Ei käsitiskillä mitenkään saa niin puhdasta kuin koneella pesten. Ihailen joka kerta lopputulosta, kun nostelen kippojani koneesta pois. Suorastaan kimaltavan puhtailta ne silmiini näyttävät.

Kunnollinen keittiö on vaan niin ihana. Astianpesukoneineen kaikkineen. Niin ja tein minä siinä keittiössäni tällaisen piirakankin suppilovahveroista ja parman kinkusta. Vieraita kun käy koko ajan, niin on kiva kun on heille jotain pientä tarjottavaa. Piirakan ohje ei ole sen kummoisempi, kun käytin Pirkan valmista suolaisen piirakan taikinaa ja sekoittelin täytteen suppilovahveroista, sipulista, parmankinkusta, dijon-sinapista, tuoreesta rosmariinista, pippurista ja suolasta, ruokakermasta, kananmunasta ja juustoraasteesta.

Tosi hyvä porkkanakakku

Olen aika innoissani tuosta keittiöstäni. Siellä on tilaa puuhata. Sen varmaan huomaa täälläkin, kun reseptejä tupsahtelee harva se päivä eetteriin. Vieraitakin käy sitä tahtia, että riittää suita joille väkertelynsä syöttää. Tykkään.

Lauantaina oli kaverin polttarit. Porukka kaipaili jälkiruokaa ja otin tehtävän vastaan. Porkkanat on tähän aikaan vuodesta vielä ihan superhyviä, joten päädyin porkkanakakkuun. Se on mielestäni ihana loppuvuoden herkku.

Yläasteen kotitaloustuntien "ananasmurskaa ja mantelirouhetta" -reseptit eivät jotenkin puhutelleet. Googlasin vaatimattomasti "maailman paras porkkanakakku" ja löysin Chez Mauriuksen reseptin. Tosi hyvä tämä oli - omalla tuunauksella vielä (en ole maistanut niin paljon porkkanakakkuja, että uskaltaisin julistaa tämän maailman parhaaksi, mutta kyllä tämä tosi hyvä resepti oli). Oma tuunaus oli se, että halkaisin kakkupohjan ja laitoin väliinkin sitä kuorrutetta. Omenahilloakin vielä täytteeksi levitin, koska kostea porkkanakakku on paras porkkanakakku. Lisäksi vähensin vähän alkuperäisestä ohjeesta sokerin määrää, sillä porkkanat ovat itsessään jo niin makeita. Ei tämä mikään terveyskakku kuitenkaan ole - kaukana siitä. Tuo kuorrute on järkyttävä rasva- ja sokeripommi.

Kuvat täällä alkaa taas näyttää aivan järkyttävän huonoilta. Valon määrän ollessa nolla tulos on kököillä välineilläni karmaisevaa. Jälleen kerran - bare with me - pahoittelen.

Hankin päälle vielä tuollaiset marsipaaniruusut ja polttarisankarin kaaso ripsotteli kakkuun vielä tuollaisia pallurakoristeita. Ne eivät oikein ole omaan makuuni, kun ovat ihan kivikovia, mutta söpö kakusta tuli silti. Maku tietty ratkaisee, ja hyvin upposi tämä polttariporukkaan. Tosin me kuusi tyttöä saimme kakusta ehkä kolmasosan syötyä, niin tuhtia se oli.

Porkkanakakku

3 dl sokeria
4 kpl kananmunia
3 dl öljyä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl kanelia
3 tl vaniljasokeria
6 dl raastettua porkkanaa

Kuorrute

300g tuorejuustoa (esim. maustamaton Philadelphia)
100g pehmennettyä voita
6-7 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria
sitruunan kuori raastettuna + vähän mehua puristettuna
hyppysellinen suolaa

Vaahdota ensin sokeri ja kananmuna tasaiseksi ja kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Lisää loput aineet. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista uunissa 165 asteessa noin 45 minuuttia.

Kun kakku on uunissa, valmista kuorrute. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi massaksi ja laita jääkaappiin vetäytymään kunnes kakku on kypsynyt ja täysin jäähtynyt.

Halkaise kakku kahdeksi kiekoksi. Levitä väliin kerros omenahilloa ja kuorrutemassaa. Paina päällinen kakkuun ja levitä kuorrute kakun päälle. Puristin itse massapussista käyttäen sileää tyllaa, mutta kuitenkin rennon rustiikkisesti - kuten kuvasta näkyy. Sen voi toki myös levitellä vaikka veitsellä päälle tasaisesti.

Hampurilaisateria

Perjantaina kävi taas mieluisia vieraita katsomassa uutta kotia. Ystävät olivat pääkaupunkiseudulla käymässä ja tulivat samalla reissulla tutustumaan uuteen kotiin.

Laitoin puolessa välissä viikkoa ystävälle viestin, jossa vihjasin, että illan menu koostuu jostakin todella suositusta länsimaisesta ruuasta pikku twistillä. Olin ihan varma, että siitä arvaisi, että tarjolla on joko pizzaa tai hampurilaisia. No eipä arvannutkaan, kun viestin saajalle oli kuulemma ensimmäisenä mieleen tullut paella!

Alusta loppuun itse tehdyt hampurilaiset ovat vaivan arvoiset. Ranskalaiset korvasin uunissa paahdetuilla bataattitikuilla (oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja rosmariinin oksia päälle, niin pesee ranskalaiset mennen tullen). Lisukkeeksi tein coleslawia. Jälkkäriksi pirtelöä, niin kuin nyt hampurilaisaterian päälle tapana on syödä.

Lopputulos oli herkullinen. Itse paistettu sämpylä täytettynä itse tehdyillä jauhelihapihveillä, savujuustolla, suolakurkulla, tomaatilla, salaatilla, karamellisoidulla punasipulilla, ketsupilla ja dijon-majoneesilla. Ajattelin, että on hauskinta jos kukin saa itse täyttää hampparinsa, joten katoin täytteet sellaisenaan pöytään.

Sämpylätaikinan tein jo edellisiltana jääkaappiin (kylmässä säilytettävä taikina kohoaa niin hitaasti, että säilyy hienosti vuorokauden. Se otetaan vain sitten ennen paistoa lämpenemään ja kohoamaan pariksi tunniksi. Kätevää ja tekee taikinasta erityisen herkullisen. Tämä resepti varmaan kyllä toimii ihan ilman kylmäkohotustakin, mutta suosittelen olemaan kärsivällinen kohotuksen kanssa, niin lopputuloksesta tulee kuohkea.

Hampurilassämpylät (8 sämpylää)

2 dl lämmintä vettä
4 rkl maitoa
2 tl kuivahiivaa
2 rkl sokeria
7 dl erikoisvehnäjauhoja
2 tl suolaa
50 g pehmeää huoneenlämpöistä voita
2 kananmunaa
voiteluun valkuaista
seesaminsiemeniä

Sekoita kulhossa vesi ja maito ja lämmitä ne 42-asteiseksi. Lisää joukkoon kuivahiiva ja sokeri. Anna seoksen seistä noin vartin.

Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot ja suola. Nypi huoneenlämpöinen voi jauhojen joukkoon. Lisää hiivaneste ja kevyesti vatkatut kanamunat.

Vaivaa taikinaa kunnes se on sileää ja irtoilee kulhon reunoista. Lisää vähän jauhoja, jos taikina sitä vaatii. Varo kuitenkaan tekemästä liian kovaa taikinaa.
Kohota taikinaa pari tuntia lämpimässä ja vedottomassa paikassa (tai tee kylmäkohotus jääkaapissa yön yli, niin kuin minä tein).

Kun taikina on kohonnut, pyörittele siitä 8 sämpylää. Anna niiden kohota vielä pellin päällä ainakin tunti.

Kuumenna uuni 200-asteeseen. Erottele valkuainen, riko sen rakenne haarukalla ja voitele sämpylät. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Paista sämpylöitä 10-15 min. keskitasolla. Heitä uunin pohjalle vähän vettä paiston alussa, niin pinnasta tulee rapea.

Jauhelihapihvit tein puolikkaaseen sipulikeittopohjaan. Sekaan napsin pari kevätsipulin vartta, ja maustoin suolalla, pippurilla, savupaprikalla ja tuoreella rosmariinilla. Puritaanit tekevät pihvit pelkästä naudan jauhelihasta, mutta minusta oli kiva laittaa pihveihinkin vähän lisämakua.

Meillä täytteet olivat siis:

• Hampurilaispihvit
• Punasipulia (renkaat paistoin pannulla, kaadoin sekaan vähän balsamiviinietikkaa ja sokeria ja annoin hautua mukavan karamellisoituneeksi)
• Savujuustoa (esim. Kipparijuusto)
• Suolakurkkuviipaleita
• Tomaattiviipaleita
• Rapeaa salaattia
• Ketsuppia
• Dijon-majoneesia (Hellmansin)

Jälkiruuan inspiroi Sara La Fountain, jonka minttusuklaa-domino -pirtelöä yksinkertaistin seuraavaan muotoon:

Minttusuklaa-domino -pirtelö (3 hengelle)

0.75 l minttusuklaajäätelöä

6 dominokeksiä
2 dl maitoa

Laita pirtelöainekset tehosekoittimeen (jätski vähän sulaneena). Pyöritä tasainen massa. Tarjoa korkeista laseista. Koristele murretuilla dominokekseillä.

Tämä pirtelö oli niin hyvää, että menee taatusti toistekin tarjottavaksi!

Ystävä muuten toi tosi kivan tuparilahjan - korin, joka oli täynnä herkkuja, joista hän tietää minun tykkäävän: kahvia, glögiä, sitruunoita, suosikkileipääni, juustoja, viikunahilloa, yrttejä...Olin hänen tiedustellessaan tuparilahjaideoita sanonut rehellisesti, ettei tällä hetkellä ole tarvetta oikein millekään (tai ennemminkin ne todelliset tarpeet ovat isompia, kuten lamppu olohuoneeseen ja sen sellaista jota ei oikein tuparilahjaksi voi pyytää). Toivoin jotain käyttötavaraa mielummin kuin lisää tavaraa kaappeihin. Tämä oli siis tosi mieluinen tuliainen. Ja kaunis!

Siskot ensivierailulla

Siskot kävi tiistai-iltana ensivierailulla uudessa kodissa. Päätimme tehdä sen kunniaksi sushia. Ei mitenkään kovin harvinaista meille, mutta nyt edellisestä kerrasta oli jo vierähtänyt aikaa.

On muuten ihanaa kun on kunnollinen keittiö! Sitä ihan ihmettelee miten helppoa kokkaus on kun on pöytätilaa mihin tekeleitään laskea. Tätä varmaan jaksan päivitellä vielä pitkän aikaa. Kuitenkin melkein kahdeksan vuotta kokkasin postimerkin kokoisessa keittiössä. Ja on tuo astianpesukonekin varsinainen ihme. Kymmenen vuoden käsitiskauksen jälkeen on kyllä aikamoista luksusta kun ruuan jälkeen ei tarvitsekaan ryhtyä hinkkaamaan lautasia puhtaaksi.

 

Perjantain waut

Perjantain wau-efektit tarjoaa ruotsalainen suunnittelijakaksikko, joka on keksinyt näkymättömän pyöräilykypärän!

Tämä on oikeasti niin hieno! Okei, yksinkertaisesta asiasta kuten pyöräilykypärän käytöstä on tehty varsin monimutkainen viritelmä, mutta silti. WAU! Aivan mieletön tekninen ponnistus - ja vielä kahdelta naiselta. Ihailen ja kunnioitan.

Kannatan kaikkea mikä lisää pyöräilykypärän käyttöä. Täällä blogissakin olen siitä jo aiemmin paasannutkin - lue juttu tästä.

Artekin Tuoli 65:n muodonmuutos

Muistatteko vielä sen kesällä kirpputorilta löytämäni Artekin tuolin? Sen, joka oli kehitysvammaisten työpajassa maalattu punaiseksi.

Pyysin silloin isääni rapsuttelemaan punaiset maalit pois ja maalaamaan tuolin valkoiseksi. Isä otti projektin vastaan. Se osoittautuikin hankalammaksi kuin odotettiin. Punainen maali oli käsittämättömän tiukassa. Isällä oli iso työ rapsutella se pois. Pala kerrallaan hän kuitenkin sai maalin irroitettua.

Alta paljastuikin varsin hyväkuntoinen tuoli. Koivuviilussa oli ollut jotain pientä kolhua. Isä on taitava ja tarkka - hän oli käynyt ostamassa viilua ja liimannut tuolin selkämykseen uuden pinnan.

Värityksessä luovuimme kokonaan valkoiseksi maalaamisesta, sillä tuoli olikin niin hyväkuntoinen. Päädyin pohtimisen jälkeen mahdollisimman alkuperäiseen väritykseen, eli jalat ja selkämys jätettiin koivun väriseksi ja kansi maalattiin valkoiseksi.

Lopputulos on todella hieno! Isä on niin taitava - tämä lopputulos kelpaisi varmaan Artekillekin. Ja minä olen tyytyväinen. Tuoli on uusi työtuolini kirjoituspöydän ääressä.

Tästä lähdettiin!

Ja tähän päädyttiin!

Aika hieno muodonmuutos

Iso kiitos isä!

Sälekaihtimet - uhka vai mahdollisuus?

Huomasittekin varmaan, että eilen postaamissani uuden kodin kuvissa ikkunat ovat vielä ihan paljaana. Suorastaan loistavat verhottomuuttaan (vaikka eivät kyllä oikeasti loista, kun ei niitä ole pesty).

Keittiön ikkunasta on mukava näkymä paitsi kauniille taloyhtiön pihalle, niin ihan myös samoilla katsauksilla näkee myös kadulle. Ja kun ikkuna on siitä jännä tuote, että se toimii kahteen suuntaan, niin tästä voi sitten päätellä, että jos minä näen kadulle, niin katu näkee minulle.

Makkarin puolella näkymä on vain vastapäiseen omakotitaloon, mutta jotenkin kuitenkin sitä varsinkin näin pimeän aikaan soisi itselleen jonkinlaisen näkösuojan. Vaatteita vaihtaessaan ja niin edespäin.

Koen jotenkin todella ristiriitaisia tunteita sälekaihtimia kohtaan. Ne eivät ole mielestäni kovin kauniit, mutta ah niin käytännölliset, siistit ja asumismukavuutta tuovat (mm. kesällä pitävät asuntoa viileänä varjostusvaikutuksensa ansiosta). Saahan ne tietty päivisin nostettua ylös, jos niitä ei jaksa ikkunassaan koko ajan katsella (niin kuin en varmasti jaksaisi).

Mietin nyt kuumeisesti, että pitäisikö ikkunoihin nyt sitten kuitenkin asentaa sälekaihtimet. Jotkut vaaleat puukaihtimet olisivat ehkä sinänsä silmää miellyttävät, mutta aivan liian massiiviset ja hallitsevat.

Sirommat metallikaihtimet taas huomaamattomammat ja sirommat, mutta vähän ysärit.

Mitäs te sanotte - sälekaihtimet; uhka vai mahdollisuus? Entä onko kellään hyviä vinkkejä hyvistä kaihdinkaupoista ja -asentajista pääkaupunkiseudulla?

Selvästi marraskuu

Marraskuu ehti käynnistyä tässä kotia vaihtaessa. Minulla se näkyy pääosin kolmena juttuna:

• poltan kotona ollessani tauotta kynttilöitä
• juon puolen vuoden tauon jälkeen teetä
• neulon

Neulonnassa otin ensimmäistä kertaa käsittelyyn "blogikuvion", eli Muita ihania-blogin piparinreunakuvion. Sillä saa mukavasti jämälankoja käytettyä. On helppokin kuin mikä, vaikka mitkään kuvio/kirjoneulokset eivät olekaan vahvinta alaani. Kuvio ei kovin hyvin näy joustoneulosvarressa, mutta hahmottuu varmastikin paremmin kun neulon kärjen sileää pidemmälle.

Kynttilät palavat. Kuvan oikeanpuolinen vaalea kynttilä on Marks&Spencerin tuoksukynttilä "Green Fig", joka tuoksuu ihanan raikkaalle eikä yhtään liian voimakkaalle. Sitruunojen lisäksi viikunat ovat toinen herkkuni. Olen ollut ihan innoissani kun niitä on nyt taas ilmestynyt tuoreena kauppoihin. Talvella ja kesällä tyydyn kuivattuihin. Kuvan lamppu on se toinen Yki Nummeni - Modern art. Hankin sen jo useampi vuosi sitten. Tykkään kovasti.

Oletteko muuten seuranneet Ylen Ulos luontoon -sarjaa? Se on ihan huippu, sunnuntai-iltojen ilo. Tänään tuli jo jakso 9/10. Se käsittelee lepakoita. Toivottavasti jatkoa seuraa. Ylelle terveisiä - toista tuotantokautta täällä toivotaan.

Paloja uudesta kodista

Reilun viikon lähes tauottoman ahertamisen jälkeen, muutto ja uuden kodin järjestäminen alkaa olla valmista. Tässä yhteydessä klisee "väsynyt mutta onnellinen" sopii kuvaamaan olotilaani täydellisesti. Huomasin taas kuinka huonosti siedän keskeneräisyyttä. En tunnu pystyvän istumaan alas ja ummistamaan silmiäni asioille, jotka pitäisi hoitaa ja järjestää. Siksi puuhasin pysähtymättä kotia kuntoon. Toivottavasti iän myötä opin olemaan itselleni armollisempi. "Asioita, joita itsessä kehittää" -listaan siis.

Vaikka pientä hienosäätöä, kuten taulujen laittoa seinille ja sen sellaista pientä on vielä jäljellä, niin ajattelin kuitenkin jakaa täällä joitain palasia uudesta kodista. Olkaapa hyvä - täällä minä nykyään asun!

Keittiö

Sumuisen päivän näkymä keittiön ikkunasta. Sulkekaa silmänne kitukasvuisen chilin osalta. Se pudotti ensin kaikki lehtensä, mutta päätti sitten lokakuun lopussa ryhtyä kukkimaan ja tekemään chilejä. Sitkeä kaveri!

Keittiön nurkassa on vanhanaikainen kylmäkaappi (täydellinen "viinikellari"!). Valkoinen kolmijakkara on äidin työpaikan jäämistöä, jonka isä kunnosti hienosti. Edellisen asukkaan tekemä keltainen seinä tuntui ensin vieraalta, mutta alkanut kuitenkin tuntua kivalta. Tähän ajattelin sitä Woods -tapettia, mutta taidan odotella siihen asti kunnes kyllästyn keltaiseen ja kaipaan jotain muutosta.

Ihanaa, kun on vihdoin kunnollinen työtaso keittiössä. Edellisessä asunnossa postimerkin kokoisessa keittiössä työtaso oli periaatteessa tiskialtaan päälle nostettu iso leikkuulauta. Sitä ei tule ikävä.

Keittiön nurkkaa koristaa vanhemmilta saatu vanha keltainen nojatuoli. Siinä vieraat voivat mukavasti istuskella, kun emäntä valmistelee apetta pöytää. Hassu nahkainen istuinsuoja-nalle on kirpparilöytö ja kaikessa kummallisuudessaan rakas.

Vuosia haaveilemani Yki Nummen Lokki-valaisin keittiön katossa. Sopii mielestäni tänne täydellisesti. Minulla on saman suunnittelijan Modern Art -pöytävalaisin, joka löytyy olohuoneen puolelta. Ovat kiva pari!

Eteinen

Eteinen on pienenpieni ja siinä on hempeä kukkatapetti. Ensin ajattelin vierastavani tätäkin, mutta tämäkin alkaa tuntua tänne sopivalta. Ei tämäkään ihan heti ensimmäisenä mene vaihtoon.

Olo- ja makuuhuone

Ikkunan alla on työpiste, jossa kelpaa mm. kirjoittaa blogia.

Toivon kovasti, että tuohon linnunpönttöön löytää joku kiva asukas. Nyt se taitaa olla tyhjillään. Enkä tiedä kuka sen on siihen laittanut ja huoltaako sitä kukaan. Ehkä pitäisi itse ottaa huoltoon?

Yhdistetystä olo- ja makuuhuoneesta löytyy myös sänkynurkkaus, vaatekaapit ja sohva. Harmaasta ja vähävaloisesta päivästä johtuen en saanut niistä vielä kivoja kuvia. Jaan niitä ehkä myöhemmin.