keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Vihdoin 50-lukuinen yöpöytä!

Olen parin vuoden ajan etsinyt 50-lukuista siroa yöpöytää. Pari kertaa sellaisia on tullut vastaan, mutta hinta on ollut mielestäni liian korkea, niin on jäänyt hankkimatta.

Nyt vihdoin kotikaupunginosan facebook-kirppikselle tuli myyntiin tismalleen sellainen yöpöytä, jota olen etsinyt. Hinta 20 euroa, joka oli mielestäni vähintäänkin kohtuullinen hinta tällaisesta teakisesta pöydästä. Myyjä oli vaihtanut laatikon nupin sellaiseksi, joka ei ollut ihan makuuni, mutta onneksi minulla oli tallessa keittiöni vanhat keraamiset vetimet, jollainen sopikin tämän pöydän tyyliin täydellisesti. Pyörittelin tuon valko-messinkisen nupin laatikkoon ja hieno tuli.


Mielestäni tuo on ihana. Kannatti odottaa ja etsiä kärsivällisesti - jälleen kerran.

Hävikkiruokaa

Kävin joku aika sitten ensimmäistä kertaa Helsingin Kalasatamaan avatussa kauppakeskus Redissä. Tein sinne ihan tietoisen "hävikkiruokaretken", sillä halusin käydä Kirkon ulkomaanavun pyörittämässä hävikkiruokakauppa WeFoodissa sekä samalla noutaa ResQ-palvelun kautta nappaamani ruokakassin Redin K-marketista.

Olen todella iloinen, että ruokahävikin vähentämiseen on tullut tällaisia palveluja ja että asia ylipäätään alkaa saamaan sen ansaitsemaa huomiota. Ei ole yhdentekevää mitä syömme. Eikä myöskään ole yhdentekevää päätyykö ruokaamme roskiin.

ResQ:n kautta ei saa pelkästään ravintoloista myymättä jääneitä annoksia, vaan myös valituista K-marketeista ns. ruokakasseja. Ne sisältävät samana päivänä vanhenevia tuotteita sekalaisen valikoiman. Sisällöltään kassi on aina selvästi myyntihintaa arvokkaampi. Ruokakassit ovat nousseet ihan hittituotteiksi ja ystäväpiirissänikin niitä välillä ihan varta vasten metsästetään. Itse ostan harvoin - johtuen yhden hengen ruokatalouden vähäisestä ruuankulutuksesta sekä siitä, että lähimarketeissani näitä kasseja ei ole tarjolla. ResQ-ruokakassin hakeminen on vähän kuin leikkisi kokkisotaa kotona - koskaan et tiedä mitä kassista löytyy. Kassin sisältöä kannattaa pakastaa ja käyttää luovasti - kuivahkoa leipää voi esim. kätevästi surauttaa blenderillä korppujauhoksi jne.

Minun mukaani lähti WeFoodista suurtalouskeittiöille tarkoitettuja ruokabokseja, joissa toisessa oli 1.5 kg suikaloitua punasipulia ja toisessa 1 kg tuoretomaattisalsaa. Suurimman osan näistä pakastin sopivina annoskokoina pakkaseen käytettäväksi kätevästi kaikkeen ruuanlaittoon - valmiiksi pilkottu sipuli on aina kiva juttu ja tomaattihakkelusta on kätevä heittää patoihin ja kastikkeisiin.

Näiden pussien sisältöjä on käteve kaataa suoraan pakastimesta pataan


Osa hankinnoista pääsi käyttöön heti. Tein punasipulisuikaleesta sipulipiirakan, johon haudutin punasipuleja pehmeäksi pitkään aniksen siemenien, balsamiviinietikan ja sokeriripauksen kanssa. Kaadoin sipulimassan pakasteesta löytyneen valmiin piirakkapohjan päälle ja murustelin päälle vielä fetajuustoa.

Tomaattisalsaa käytin lohen kanssa - levitin sitä lohifileepalan päälle ja laitoin uuniin hautumaan. Tuli tosi hyvää ja katosi töissä lounaseväänä parissa päivässä. Kuvaamatta jäi tosin.


Käytän nykyään vain poikkeustilanteissa lihaa tai kanaa. ResQ-kassista löytyi kuitenkin broilerin jauhelihaa, niin tein niistä aasialaisittain maustettuja broileripyöryköitä uuniin. Chiliä, tuoretta korianteria ja limeä mausteeksi ja ei kun uuniin.

Oletteko te kokeilleet näitä hävikkiruokapalveluja? Mikä on suosikkinne?