Joulun välipäivinä rauhallisuuteen turhautunut mieleni päätti innostaa minut myös pakastininventaarion pariin. Kaivelin omaa pakastintani ja kävin läpi sisällön järjestykseen. Mietin samalla, että mitä ihmisillä yleensä on pakastimessa.
Itse olen innokas pakastaja ja pakastimestani löytyy aina joku hätävara yllättävien vieraiden tai pikaisen ruuan suhteen. Tämä on tosin aika lailla ristiriidassa sen kanssa, että minulla ei oikeastaan koskaan käy yllättäviä vieraita (vieraita kyllä käy, mutta suunniteltuna - ja kieltämättä vähemmän kuin ehkä haluaisin). Ja useammin pikainen ruokakin tarkoittaa ravintolassa pistäytymistä tai Wolt-tilausta pakastimen kaivelun sijaan.
Pakastimeni ykkössisältö on aina marjat. Mansikat ovat ykkössuosikkini ja niitä pakastan yleensä 5-7 kiloa kesällä mansikka-aikaan. Mansikoiden lisäksi löytyy aina mustikoita, vadelmia ja puolukoita, joita kerään (usein vanhempieni avustuksella) kesämökin metsistä. Marjat täyttävät noin 2/3 pakastimestani ja syksyllä tilaa on varsin vähän millekään muulle. Sienet nykyään yksinomaan kuivaan pakastamisen sijaan, sillä niin ne ovat mielestäni helpompia käyttää ja myös parempia (pakastaminen aiheuttaa sieniin mielestäni kumisen rakenteen, jota kuivaamalla ei tarvitse sietää).
Toinen pakastimestani oikeastaan aina löytyvä tuote on herneet. Pakasteherneet ovat mielestäni pakasteiden aatelia ja syön niitä iltapalaksi sellaisenaan (yleensä oliiviöljytilkan, balsamicon, sormisuolan ja raejuuston kanssa - älkää kysykö miksi, yhdistelmä on vain mielestäni hyvää) tai lisään niitä ruokiini varsin monipuolisesti. Tai teen hernepyrettä, joka on herkullinen lisuke.
Lisäksi pakastimesta löytyy hieman leipää lähes aina - nyt oli omatekemiä sämpylöitä pari, mutta harvemmin niitä nykyään leivon (nämäkin tein, kun halusin tyhjentää ryynikaapista pussinpohjia pois). Ruusukaalia löytyy myös iso pussillinen, ne ovat myös lisukesuosikkini (joko käristettynä tosi kuumalla valurautapannulla pähkinöiden kanssa tai sitten kermassa pitkään haudutettuna). Nyt on myös pussillinen salkopapuja omasta kasvulaatikosta - ensi vuonna en taida niitä kasvattaa, kun niiden syöminen kyllästyttää muutaman vuoden suuren sadon jälkeen. Jääpaloja yritän muistaa aina myös pakastimeeni laittaa, niitä ei muuten ikinä ole silloin harvoin kun niitä haluaisi juomaansa tai smoothieensa tiputtaa.
Tällä hetkellä harvinaisempina vieraina pakkasesta löytyy myös pussi nokkosia, joita pihaltamme kesällä keräsin ja ryöppäsin. Pitäisi tehdä nokkoslettuja varmaan. Sitten on kanalientä, jota keitin, kun en halunnut haaskata kananluita.
Ja kyllä - alalaatikosta löytyy pullo vodkaa. Parasta sellaista, eli Russki Standardin platinaa. Aikaisemman työn Venäjän matkustamisen tuliaisia. Harvemmin tulee juotua, mutta sitten ei ainakaan, jos pullo ei ole pakastettu. Juodaan seuraavan kerran snapsina, kun opiskelukaverini tulevat helmikuussa illalliselle luokseni.
Mitä teidän pakastimista löytyy? Mitä siellä on aina? Mitä harvinaisempia juttua sinne piilotatte?
Asuinalueeni kirppisryhmästä voi edelleenkin bongailla hyviä löytöjä, vaikka sen kaupankäynti onkin huippuvuosista hiljentynyt merkittävästi.
Vähän aikaa sitten bongasin myynnissä Annon Pandora -villamaton, jonka myyjä sanoi olevan uudenveroinen. 60 euron hinnalla tartuin tarjoukseen ja viestitin myyjälle ostavani maton. Olin jo pitkään miettinyt vanhan "blogimaton", eli olohuoneessa jo kuutisen vuotta viihtyneen Ikean Stocholm-raitamaton tilalle uutta mattoa. Raitamatto on nimittäin kuumeisesti kaivannut jo pesua ja muutenkin kaipasin uutta ilmettä olkkariin.
Hirveän dramaattista eroa tästä ei saatu aikaiseksi - onhan Pandorakin eräänlainen blogimatto ja väritykseltäänkin mustavalkoinen, niinkuin edeltäjänsäkin. Silti olkkari uudistui minun silmääni aika kivasti.
Täytyy todeta, että Annon matto tuntuu jalan alla paljon laadukkaamalta kuin edeltäjänsä. Matto on sopivasti pehmoinen ja lämpimän tuntuinen. Tuotetietojen mukaan Pandora on käsin kudottu. Ovh. hinnan huidellessa 250 eurossa pidän 60 euron mattoani hyvänä löytönä.
Olen omistanut kymmenisen vuotta vanhan liinavaatekaapin. Kaappi tuli minulle alunperin asunnonvaihdon yhteydessä, kun opiskeluaikana muutin vuokralle aiemmin ystävien asuttamaan kotiin Helsingin Harjussa. Ystävä kysyi silloin, että haluaisinko kaapin, jos he jättävät sen asuntoon. Halusin ehdottomasti, koska olen aina rakastanut vanhoja tavaroita ja erityisesti täyspuisia sellaisia. Ja 50-luvun liinavaatekaapeilla on aina ollut pieni paikka sydämessaäni.
Kaappi on ollut tosi huonokuntoinen koko sen ajan kun olen sen omistanut. Lakkapinta oli erityisesti kannessa ihan karkea ja lohkeillut. Eikä kaappi nyt muualtakaan mikään erityisen hyväkuntoinen ollut - kolhuja ja muita nuhjuja riitti.
Lähtötilanne:
Lähtötilanne - kaappi oli kolhuinen ja lakkapinta oli lohkeillut. Erityisesti kannen lakkapinta oli ihan karhea.
Olen pitkään toivonut, että isäni, joka on taitava käsistään ottaisi kaapin kunnostettavaksi. Joku aika sitten isäni haki kaapin mökillemme, rapsutteli siitä vanhat lakat pois ja laittoi uudet pintaan. Minulle oli tärkeää, että kaappi säilyttää alkuperäisen ilmeensä ja en missään nimessä halunut tähän esim. maalipintaa. Halusin säilyttää alkuperäisessä kuvassa ovien pinnassa näkyvän kauniin puukuvionnin ja muutenkin säilyttää värin "puun värisenä".
Parin viikon reissun jälkeen kaappi palasi kauneuslomaltaan ja oli saanu isäni käsittelyssä uuden pinnan. Olen niin tyytyväinen - kaapista tuli kaunis. Tämä kaappi saa jatkaa elämäänsä sen seuraavat vuosikymmenet.
Kunnostuksen lopputulos:
Senkki kunnostettuna
Sisustuksellisesti täällä ei ole tapahtunut kummoisia muutoksia - viherkasvien määrä on vähän lähtenyt käsistä ja siksi tämä kaappikin on vuorattu kasveilla.
Lopputulos sisustettuna (eli kaappi vuorattuna viherkasveilla):
Tulin vain huikkaamaan aika pitkäksi venyneen blogitauon keskeltä, että hengissä ollaan. Sitten viime postauksen on tapahtunut vaikka mitä - olen irtisanoutunut vanhasta työstä ja aloittanut uudessa työpaikassa. Joulukuussa olin pari viikkoa "in between jobs", jolloin matkustin Sri Lankalle nauttimaan vitivalkoisen hiekan rannoista ja pauhaavasta valtamerestä ja lukenut siellä 10 päivän aikana 3.5 kirjaa.
Nyt olen koko alkuvuoden opetellut uutta työtä. Noin muutoin elämä on mallillaan ja rullailee mukavasti eteenpäin. Ystäväni antoi autonsa minulle käyttöön, kun ei itse sitä juuri nyt tarvitse, niin olen päässyt kiertämään kirppiksiä ja tehnyt myös elämäni ensimmäisen tori.fi -ostoksenkin. Upeita löytöjä on taas löytynyt - en malta odottaa, että saan vähän valokuvaamisintoa taas, kun valon määrä alkaa lisääntyä ja pääsen esittelemään niitä täällä teillekin. Paitsi että uusi työ on vienyt fokuksen muualle kuin bloggausharrastukseen, niin kieltämättä tuo jatkuva pimeys ei innosta valokuvaamiseen.
Mutta terveisiä vaan täältä mukavalta kotisohvalta - villahousut jalassa, kynnet punaisena. Palailen blogin ääreen piakkoin, kun elämä vähän rauhoittuu.
Pohdin paljon elämässäni ilmastoasioita. Kehitän vähäpäästöisiä ratkaisuja työkseni, joten jo sitä kautta elämäni pyörii tosi paljon aiheen ympärillä.
Olen nuoresta pitäen ollut myös tarkka omasta kulutuksesta ja jättämästäni jäljestä ympäristöön. Olen joissakin asioissa ilmastoasiat huomioon ottava, mutta vielä olisi paljon tehtävää.
Näissä olen hyvä:
Ostan lähes kaikien kierrätettynä. Vaatteet, kengät ja laukut - vähennän koko ajan uutena tehtyjä hankintoja. Vähennän hankintoja noin yleensäkin - johtuu kylläkin siitä, että minulla on jokseenkin kaikkea mitä tarvitsen ja vuosia olen tehnyt hankintoja vain laadukkaisiin vaateisiin ja asusteisiin, jotka näyttävät kestävän vuosia käytössäni moitteettomassa kunnossa. Olen jo yläasteikäisestä lähtien ollut innokas kirpparillakävijä. Nykyään käytän aktiivisesti mm. Zadaata, josta olen ostanut kenkiä, takkeja ja laukkuja. Minun pitäisi mennä alusvaateostoksille, ja harmittaa, kun niiden takia pitää mennä ostamaan kaupasta uutta. Ostin vähän aikaa myös kaupasta uudet mustat pillihousut, kun aiemmat ratkesivat haaroista liiasta pyöräilystä. Harmitti silloinkin uutena ostaminen.
Liikkuminen. Liikun lähtökohtaisesti kaikkialle pyörällä (minulla on sähköpyörä) tai julkisilla. En ole koskaan omistanut autoa ja käytännössä en ole edes koskaan innostunut ajatuksesta omistaa auto. Olen sitä mieltä, että kaupunkitilastamme aivan liian iso tila varataan autoille - niiden ajamiselle ja säilyttämiselle. Kannatan "auto tarvittaessa" -ajatusta, eli jos kaikki muut liikkumisvälineet on käyty läpi ja autoa tarvitsee, niin silloin useiten oman auton sijaan käy taksi, vuokra-auto tai yhteiskäyttöauto. Siksi oman auton hankintaa tulisi harkita viimeiseen asti ja ostaa vain jos kaikki muut vaihtoehdot on käyty läpi. Käytän itse vuokra-autoa mökkimatkoihin kesällä ja joskus yhteiskäyttöautoja, mutta lähtökohtaisesti liikun mahdollisimman ympäristöystävällisesti.
Käytän maitoa kahvissa, mutta päätin joku aika sitten korvata kahvimaidon kasvisversiolla. Maidonkulutus meni käytännössä nollaan. Työpaikkaruokalassa juon kyllä välillä piimää.
Kierrätän ahkerasti. Kaiken, mitä autottomana pystyn. Muovia en, ja se harmittaa minua - lähin muovinkeräyspiste on nimittäin niin kaukana kotoani ja täysin eri suunnassa kuin missä kuljen. Muistan kun opiskeluaikana erottelin biojätteet ja huuhtelin maitotölkit ja opiskelukaverit pitivät minua ympäristöhihhulina. Maailma on kehittynyt noista ajoista onneksi, nykyään kummatkin taitavat kuulua lähes kaikkien normaalirutiineihin. Äitini on aina ollut ahkera kierrättäjä, tapa on peritty sieltä.
Lämmitys. En lämmitä kotiani kovin lämpimäksi, vaan pukeudun mielummin kerroksiin. Minulla onkin kotivaatteina huopatossut ja alpakkahousut ja merinoneule. Nukun myös usein talvisin koko-cashmiressa - yleellistä ja lämmintä (vanhat nyppyiset cashmire-housut ja Lidl:n cashmire-neule) ja minulla on superpaksu untuvatäkki. Eteisessäni on villasukkalaatikko, josta vieraat saavat sukat jalkaansa. Toisaalta asun kylläkin vanhassa puutalossa, jonka energiatehokkuudella ei voi kehuskella. Kompensoin välttämällä liikaa lämmitystä.
Käytän erittäin säästeliäästi lämmintä vettä. En ole koskaan elämässäni lutrannut suihkussa, vaan käyn aina tehokkaasti suihkussa enkä lorottele kuumaa vettä. Toisaalta viime keväänä influenssaa sairastaessani tein poikkeuksen, kun koko kroppa oli superkipeä ja lääkäri sanoi, että makaaminen kuumassa suihkussa yleensä auttaa. Tein sitä pari kertaa ja koin huonoa omaatuntoa lutrauksestani.
Lisäksi teen miljoona pientä juttua arjessani, joista minulle tulee parempi mieli. Vaihdoin astianpesutabletit jauheeseen, koska minulla on puolikas astianpesukone ja tabletit on mitoitettu kokonaiselle koneelle. Jauhetta on helpompi annostella vähemmän koneeseen. Olen taloyhtiön hallituksessa tehnyt paljon talon lämmitykseen ja energiankäyttöön liityviä säätöjä ja ohjeistuksia. Kerään marjoja ja sieniä ja kasvatan kesäisin salaatteja ja kasviksia pienessä pihapuutarhassani. Ostan 100 % tuulisähköä ja luomua. Käytän luonnonkosmetiikkaa. Minulla on minimaalinen ruokahävikki, olen siitä tarkka. Juon matkustaessa hanavettä lähes kaikkialla. Sijoitan ilmasto- ja vastuullisuusnäkökulmalla.
Näissä pitäisi parantaa:
Olen sekasyöjä, eli syön lihaa. Toisaalta erittäin paljon vähemmän kuin joskus ennen. Olen keskittynyt lihansyönnin vähentämiseen jo pari vuotta ja onnistunutkin siinä aika hyvin. Vielä on kyllä matkaa jäljellä, syön edelleen lihaa suunnilleen pari kertaa viikossa.
Lennän. Suurimman osan kyllä lennoista tulee työstäni (tiedän - ristiriitaista ympäristöalalla), joka vähenee nyt kun vaihdan kuukauden päästä työpaikkaa. Lennän kyllä omiakin matkoja - varasin juuri joulukuulle lennot Sri Lankalle. Hävettää, mutta tämä on asia, josta minun on tosi vaikea luopua.
Mökki. Perheelläni on mökki, jonka minä ja siskoni virallisesti omistamme. Mökki on kesämökki ja sitä lämmitetään puilla ja ilmalämpöpumpulla, mutta silti. Sinne pääsee vain autolla.
Lisäksi teen miljoona pientä juttua, jotka eivät ole ilmastolle hyväksi. Juon viinejä, jotka roudataan Suomeen toiselta puolelta maailmaa. Ostan asioita, joita en ihan oikeasti tarvitse. Käyn suihkussa joka päivä ja pesen todennäköisesti liian usein pyykkiä. Käyn Alpeilla laskettelemassa.
Miten teillä - kiinnitättekö näihin asioihin paljon huomioita arjessanne?
Kuvituskuvaksi sopii kierrätysmestariäitini kierrätysmateriaaleista kudotut ihanat räsymatot kesämökin pyykkinarulla.
Tämä kesä on ollut mieletön. Jos jostain voisi valittaa, niin liiasta kuumuudesta nukkua, mutta siitäkään ei kehtaa valittaa, kun meitä on hellitty niin harvinaisella säällä tänä kesänä.
Olen ollut viimeiset kolme viikkoa kesälomalla. Loma on ollut mahtava. Olen käytännössä ollut koko ajan ulkona. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin ruskea (varmaan Portugalissa) - ihoni ruskettuminen vaatii todella pitkän altistumisen auringolle, liian lyhyellä ajalla otettu aurinko johtaa pahaan palamiseen, joten usein välttelen aurinkoa. Nyt pitkällä altistumisella iho on tottunut aurinkoon enkä ole palanut enää lainkaan, vaikka aurinkorasvan käyttökin on ollut vähän niin ja näin!
Lomani alkoi ystäväni hääjuhlalla Lappeenrannassa. Oli superhauskat suomalais-australialaiset häät Saimaan rannalla kauniissa paikassa. Olen niin onnellinen ystäväni onnesta. Se välittyi juhlassa. Oli myös hauskaa viettää aikaa lapsuuden koulukavereiden kanssa, joita oli paljon mukana häävieraina.
Olen tänä kesänä uinut luonnovesissä enemmän kuin ikinä. Mökillä tietysti, niin kuin joka kesä, mutta sen lisäksi myös Saimaassa (kaverin polttareissa saunottiin Saimaan rannalla samoin kuin hänen häänsä päättyivät savusaunaan ja yöuintiin), Pikkukoskella (iltauintiretkiä pyörällä naapurin kanssa), Kaitalammella (iltauintiretkiä naapurien kanssa) ja meressä (päiväretki Pihlajasaareen ystävän kanssa). Vesi on ollut aivan ihanaa ja virkistänyt paahteisessa helteessä.
Pikkukoskelle on juuri sopiva pyöräilymatka kotoa. Olen nauttinut iltauinneista.
En ollut koskaan ennen käynyt Kaitalammella uimassa ennen kuin naapurini otti minut sinne mukaansa iltauinnille. Aivan ihana uimapaikka, tämän kesän suosikkini. Teimme muutaman erillisen retken 3 naapurini kanssa sinne hellepäivien iltoina.
Pidin tietenkin myös perinteiset kesäjuhlat. Nyt jo viidettä kertaa järjestämäni juhlat alkavat rullata jo omaan perinteiseen tahtiinsa. On ruokaa, raparperimojitoja ja yökrokettia. Ja paljon vieraita, tänä vuonna taisi olla 25 kaveria lapsineen kylässä.
Pihajuhlien hodaripöytä - kukin sai rakentaa oman hodarinsa täytteineen.
Tämän vuoden kakut olivat vadelma-ruusukakkuja. Maustoin täytteen tuoreilla vadelmilla ja ruusuvedessä. Toinen oli tavallinen täytekakku, toinen pavlova, joka on kätevä gluteeniton herkku. Ja tajuttoman herkullista.
Ainoa varsinainen matkani tällä lomalla suuntautui Pietariin. Käyn Pietarissa säännöllisesti työn takia, mutta teen päiväreissuja. Näillä reissuilla ei ole koskaan aikaa tutustua kaupunkiin eikä mihinkään Pietarin upeista nähtävyyksistä. Siksi päätin nyt buukata liput Allegroon ja varata hotellin 2 yöksi ja käydä erittäin perus-turistimatkalla naapurimaamme suurkaupungissa. Upea reissu oli, Pietari on aivan ihana! Kuljeskelin Nevskillä ja sen ympäristössä, kävin Eremitaasissa ja tein päiväreissun kantosiipialuksella Pietarhoviin.
Ylellinen eremitaasi
Suihkulähteiden Pietarhovi
Pietarihovin upeaa puutarhaa, jossa lueskelin pari tuntia kirjaani
Teimme myös mökkireissun meidän mökille ystäväni ja hänen kahden poikansa kanssa, joista toinen on kummilapseni. Olen tosi onnellinen, että tänä kesänä ehdin näkemään kaikki 4 kummilastani ja osan heistä kanssa viettämään enemmänkin aikaa.
Kaikenkaikkiaan tämä kesä on ollut aivan kokonaisvaltaisesti ihana. Lomani on ollut todella onnistunut ja palaan hyvillä mielin maanantaina töihin. Lomani viimeisen päivän, eli sunnuntain kruunaa vielä Flow-festivaali, johon aivan yllättäen voitin kaksi lippua! Sain tietää eilen, että arpaonni on osunut minuun. Aivan mieletön voitto ja tulee niin hieno lomanpäätös - odotan pääseväni kuuntelemaan Kamasi Washingtonia, jota kaksi vuotta sitten Flowssa kuuntelin aivan mykistyneenä sekä Lykke Litä, jota en ole koskaan kuullut livenä aiemmin.
Muistan aivan työelämäni alkumetreillä kuulleeni aamu-tv:stä jonkun onnellisuustutkijan haastattelun, jonka sisältö on antanut elämälleni hyvää ohjenuoraa. Tutkija sanoi haastattelussa, että ihmisillä on hirveän voimakas tendenssi elää elämäänsä viikonloppuja tai lomia varten ja unohtaa arjen hienous.
Eli arkea helposti sinnitellään ja rakennetaan oma elämä siten, että elämä alkaa viikonloppuna ja lomilla.
Mutta entä se arki? Miten helposti sitä unohtuu, että arki on juuri sitä elämän tärkeintä - ja oikeastaan parasta aikaa. Jos arkea vain sinnittelee ja elää sellaista elämää, josta unelmoi vain viikonloppuisin, elämästä 75 % valuu sinnittelyksi.
Siksi arki on tärkeintä - siitä tulee rakentaa sellaista, että elämä on mielekästä.
Vaikka asia onkin lopulta aika itsestäänselvyys, olen hirveän onnellinen, että kuulin tämän niin varhaisessa vaiheessa elämääni. Olin silloin 23-vuotias vastavalmistunut diplomi-insinööri ja työuran alku (ja vapaa-ajan väheneminen) oli juuri tippunut syliini. Sain silloin ahaa-elämyksen ja päätin, että minä rakennan arjestani sellaista, että tykkään siinä elää.
Oma arjen luksus koostuu pienistä jutuista. Ydinajatus on se, että aina voi tehdä asioita, joita haluaa. On ihan ok kokata vaikka keskiviikkoiltana maailman juhlavin illallinen ja kutsua kaverit kylään, jos siltä tuntuu. Ei aina tarvitse odottaa lauantaita. Tai että ostin juuri supermuhkean untuvatäkin sänkyyni, jonka alle lämpöön saan nyt joka ilta sujahtaa - kyllä, tekee minut onnelliseksi. Ja ok, on tiettyjä juttuja mitkä kohtuullisen hyväpalkkainen työ mahdollistaa, kuten siivoojan käynnin joka toinen viikko ja sen, että voin ostaa vaatteita, jotka on tehty silkistä ja hyvästä villasta. Mutta suurin osa jutuista on kiinni aika pienistä jutuista - pääosin asenteesta, eikä vaadi merkittävää rahallista panostusta. Niin kuin se viime postauksessa mainitsemani aamukahvi. Siitä en tingi, herään jopa joka aamu hieman tarvittua aiemmin, että saan rauhassa juoda aamukahvini ja katsoa Ylen aamu-tv:tä (kyllä, mummomaisesti se on suosikkini, jota katson joka aamu). Tai että kuljen vain julkisilla, jotta aamulla ja illalla töistä kotiin tullessani saan työmatkan ajan keskittyä omiin ajatuksiini tai lukemiseen, enkä liikenteen seuraamiseen ja ratissa hermoiluun. Ja pientä arkiliikuntaa ja ulkoiluakin tulee siinä sivussa ihan huomaamatta. Ja että työpöydälläni on aina hyväntuoksuista käsirasvaa saatavilla. Tai että kodin pyyhkeet ovat muhkeita ja pehmeitä.
Pääosin juttu on asenteesta kiinni. Aina ei ole helppoa, eikä kukaan joka päivää jaksa koko ajan fiilistellä onnellisena. Mutta pelkkiä viikonloppuja ja lomia varten eläminen ei ole kenellekään hyväksi. Siksi kannattaa edes hieman miettiä, miten omasta arjesta tulisi itselleen erityisen mukavaa.
Panostan aamukahviini joka aamu. Siis ihan oikeasti - joka aamu. Teen hyvän espresson, vaahdotan maidon ja suon itselleni täydellisen cappuccinon. Herään jopa hieman tarvittua aiemmin, jotta minulla on aikaa nauttia aamukahvini. Se on minulle tärkeä juttu ja päiväni alkaa hyvällä tavalla tämän pikku hetken myötä.
Aamupala onkin sitten ihan toinen juttu. Sen syön vasta töissä, työpöytäni ääressä aamun sähköposteja hoitaessani. Käytännössä aamupala on purkki rahkaa. Ehkä marjoja pakkasesta mukaan, ehkä luraus mangososetta. Aina ei sitäkään. Aika ankeaa, mutta kätevää ja nopeaa.
Lipsun aamiaisen suhteen usein myös viikonloppuaamiaiseni kanssa. Nautiskelen kahviani niin pitkään, että unohdan helposti ruokapuolen ja viikonloppunakin usein tyydyn siihen rahkapurkkiin.
Toista oli tänä aamuna. Nauratti ihan itseänikin, miten ylevän aamiaisen itselleni valmistin. Kahvia, tottakai. Mutta kaapissa oli vaikka mitä ihanaa - kiitos Lidliin tekemäni ostosretken (Lidl on melko kaukana ja siellä tulee käytyä harvoin), josta olin napannut edullisten hintojen vuoksi mukaan passionhedelmiä ja litsejä.
Tein ehkä ihanimman aamiaisen ikinä - turkkilaista jugurttia, vadelmia, litsejä ja passionhedelmää. Kuiva-ainekaapista kaivoin päälle vielä kaakaonibsejä - niitä olen tykännyt käyttää smoothien seassa jo pidemmän aikaa ja toimivat kieltämättä myös erinomaisesti jugurtin päällä sellaisenaan.
Olin kaiken lisäksi ostanut eilen lähikaupasta tulppaaneja ja sytyttänyt heti herätessäni kynttilän palamaan. Postasin alla olevan kuvan instagram-tililleni.
Olin ensin ottanut tämän alla olevan kuvan, mutta rupesi liikaa hävettämään kukat ja kynttilät ja liika fiilistely, niin päädyin ylläolevaan rajattuun kuvaan. :D
Kieltämättä aika hyvän alun päivälle näin hyvän makuinen ja kaunis aamiainen antaa. Pitänee joskus toistekin panostaa, muuhunkin kuin kahviin.
Olen juuri palannut töihin 6 viikon kesälomalta. Kyllä - kuuden. Viimeiset kolme vuotta olen vedellyt minimittaisilla lomilla, ja lomaviikkoja pääsi vähän kertymään. Tänä keväänä ponnekkaasti päätin pitää pitkän kesäloman. Ajatus ahdisti. Kyllä, ahdisti. Mietin, että miten keksin riittävän upeaa ja maatavavahduttavaa tekemistä, että tämä ainutlaatuinen superpitkä loma jää mieleeni elämäni lomana.
Kyllä, näin suorittaja yrittää suorittaa lomaansa.
Onneksi tajusin, havahduin. Ei taas voi suorittaa. Päätin, että teen suunnitelmia ensimmäiselle kahdelle viikolle. Lähdin matkoille. Olin Amsterdamissa, Berliinissä ja Montenegrossa (kaikki ihania, viimeinen superpositiivinen yllätys, josta ei jäänyt kuin hyviä muistoja ja jota voi pyyteettä suositella muillekin matkakohteeksi. Ainoa miinus oli 40 asteen helle, jota vastaan paras lääke oli köllötellä iso osa päivästä 28-asteisessa turkoosinvärisessä merivedessä. Eli ei niin kauhea miinus).
Matkojen jälkeen kuljin oikeastaan loput neljä viikkoa laukku olalla paikasta toiseen. Olin kotona vain muutaman yön. Olin omalla mökillä. Ystävien luona kylässä. Ystävien mökeillä. Syntymäpäiväni yön hotellissa Helsingin keskustassa - upea tapa viettää pieni loma omassa kotikaupungissa.
Järjestin perinteiset puutarhajuhlat pihallamme. 30 vierasta. Kutsut olisin halunnut laittaa 50 lähimmälle ystävälle (kuinka onnekas voi olla jos on noin monta ihmistä, jotka haluaa kutsua juhliinsa). Jouduin karsimaan. Rajoittamaan. Kutsun vuorovuosin vähän eri ihmisiä, sillä juhlat paisuvat muuten liian isoiksi. Hirveää tavallaan, ettei voi kutsua kaikkia joita haluaa, mutta samalla ihanaa, että on niin monta ihmistä, jotka haluaisi juhliinsa tulevan, ettei kaikki edes mahdu. (Tämä samalla myös viestinä teille, ketkä luette mutta ette saaneet tänä vuonna kutsua - oli pakko rajoittaa. Ensi vuonna on taas teidän vuoronne).
Kuudennella viikolla - pakatessani ties monetta kertaa laukkuani ja suunnatessani vielä muutamalle mökkireissulle ajattelin, että arki ja sen rutiinit voisivat jo alkaa. Se taitaa olla erittäin onnistuneen loman merkki - eräänlainen kaipuu takaisin töihin. Arki on kuitenkin ihmisen parasta aikaa, niin olen aina ajatellut.
Kuuden viikon kesälomalla (sen jälkeen kun on muutaman vuoden putkeen höyrynnyt pää ja kädet täynnä töitä) muistaa jälleen muutaman asian:
1. Lomalla voi elää ilman kalenteria ja se on oikeastaan ihanaa. Pitää vain muistaa ne muutamat etukäteen sovitut jutut viikossa. Ne muistaa. Ehkä. Paitsi silloin, kun treenaa laulutreenejä kotiolohuoneessa ja ulko-ovi avautuu ja sieltä tulee siivooja, jonka tulon olet unohtanut. Siinäkin tapauksessa voit vain pakata kirjan laukkuun ja lompakon taskuun ja lähteä naapurin kahvilaan pariksi tunniksi istuksimaan ja lukemaan.
2. Sanomalla kyllä kaikkiin kutsuihin päätyy paikkoihin, joihin ei suunnittelulla ja kiireisellä aikataululla ehdi. Niin kuin vaikka lämpimään paljuun saunan jälkeen tai golfkentälle auringonlaskun aikaan.
3. HBOssa ja Netflixissä on vaikka mitä katsottavaa. Olen katsonut Handmaid's talen miltei putkeen.
4. Pitkällä lomalla on aikaa pohdiskella tulevaisuudensuunnitelmiaan - ja kyllä, kysymystä siitä, mitä elämältään oikeastaan haluaa. Oma pohdiskelu on keskittynyt lähinnä työkuvioiden pohdintaan ja niitähän on varsin hyvä välillä pysähtyä pohdiskelemaan.
5. Jos ei kuuden viikon aikana ole kuin muutaman yön kotona, ei voi olla yllättynyt siitä, että kasvimaa rehottaa ja suurin osa sadosta menee ohi. Rucola kasvoi polvenmittaiseksi ja kukkii valkoista kukkaa. Tillit ovat lähinnä pelkkää paksua vartta, jota kukaan ei halua syödä. Kurkut ja pavut onneksi näyttävät viihtyvän hoidon puutteesta huolimatta. Salaatti on maistunut lähinnä etanoille.
6. Vaikka lomaa olisi 6 viikkoa, silti et ehdi tekemään kaikkea mitä haluat ja näkemään kaikkia, joiden kanssa haluaisit aikaa viettää.
Onneksi kesä on vielä ja valoisia iltoja riittää vielä, vaikka työt alkoivatkin. Lupaan yrittää tehdä vähän lyhyempää työpäivää näin alkuun, etten ihan heti lipsu taas siihen suorittajan aikatauluun.
Kävin äitienpäiväaamuna hakemassa kukkatalosta taimia. Siemeniä oli edellisvuodelta vielä tallessa, joten niitä ei tarvinnut tänä vuonna hankkia lisää.
Tein keväisen päivän kunniaksi kylvöt taas pihalla sijaitsevaan laatikkopuutarhaani.
Avomaan kurkun ostin viimevuotiseen tapaan pikkutaimena - viime vuonnahan sain ihan hurjan sadon, joten sormet ristiin, että niin käy myös tänä vuonna. Aika lailla muutenkin samoja kasveja kylvin kuin viimekin vuonna, tosin jättäen viime vuoden epäonnistumiset, eli porkkanat ja retiisit pois repertuaarista.
Siemenistä laatikoihin meni papu, jääsalaatti, pinaatti, rucola, tilli ja sileälehtinen persilja. Viime vuonna kylvin samaisena äitienpäiväviikonloppuna suorakylvönä suoraan laatikkoon, ja ainakin silloin onnistuin hyvin. Toivottavasti hyvä putki jatkuu tällekin kesälle.
Saavat vielä öitä viettää harson alla, ihan varmuuden vuoksi.
Viimevuotiseen tapaan istutin laatikoihin sinnetänne samettiruusuja - toimivat luontasina tuholaiskarkotteina voimakkaan tuoksunsa kanssa.
Blogi on ollut hiljaisena. Olen odotellut kevättä tulevaksi, että pääsee laittamaan pihaa. Ja että olisi aikaa vähän kokkaillakin jotain. Että - no - yleensäkin elämässä tapahtuisi jotain, josta voisi blogiin kirjoittaa.
Nyt hiljaisuus on ohi! Aurinko paistaa ja pihakausi on avattu. Pihakokkailutkin aloitettu.
Ah, lisää oivalluksia kotona. Olen tuijotellut Campadresta norjalaisen laadukkaita untuvatuotteita tekevän valmistajan alennuskampanjaa ja miettinyt luksus-untuvapeiton klikkaamista ostoskoriini. Pihistelin kuitenkin ja jäin miettimään ja alennukset meni ohi suun.
Olen supertyytyväinen sänkyyni. Patja on lämpömuovautuva ja ihanan napakka. Aina kun tulen matkoilta kotiin huokaisen onnellisena, kun pääsen omaan sänkyyni. Tykkään siitä tosi paljon, minun on älyttömän hyvä nukkua omassa sängyssäni.
Sängyssä on tapahtunut muutos - hoksaatko mikä?
Kaipasin kuitenkin lisää muhkeutta vuodevaatteisiin. Tyynyjä en vaihtaisi - olen löytänyt Tempurit ja niissä pysyn, joten kaikki on kulminoitunut peittoon. Minulla on medium-lämmin untuvapeitto, joka on ihan kiva, mutta ei mitenkään supermuhkea. Sellaista kaipasin. Siksi sitä luksus-untuvapeittoakin haikeasti nettikaupassa tuijottelin.
Luin juttua, jossa annettiin vinkkejä täydelliseen sänkyyn. Siinä sanottiin, että kaksi peittoa on enemmän kuin hyvä idea. Miksikäs ei! Minulla kun sattui olemaan toinenkin untuvapeitto jemmassa sängynaluslaatikossa vieraspeittona.
Ja kas näin - häpeilemättä nukun lopputalven kahdella untuvapeitolla. Miksi en nukkuisi? Sadun prinsessalla oli monta patjaa, minulla on monta peittoa. Oivallus toi juuri sitä kaivattua muhkeutta (ja kylmällä säällä lämpöä - puutalossa on talvella välillä vähän vilu) sänkyyni. Nyt nukuttaa vieläkin paremmin. Ja mikäs sen ihanampaa.
Olen pitkään ollut vähän tyytymätön kotini toiminnallisuuteen. En ole enää istunut juuri koskaan kirjoituspöytäni ääressä, vaan otan läppärin aina pöydän piuhoista irti ja istun sen kanssa keittiön pöydän ääreen. Tai vielä pahempaa, rötvään epäergonomisessa asennossa sohvalla läppäri sylissäni (myös etätyöpäivinä - ei hyvä).
Olin jo miettinyt, että luovun kirjoituspöydästäni. Laittaisin koko pöydän pelastusarmeijalle ja raahaisin sohvaa pari metriä taaksepäin ja loisin maailman avarimman olohuoneen (olohuoneessani siis sohva toimii eräänlaisena tilanjakajana, kirjoituspöytä sijaitsee sen takana ikkunan edessä senkki seuranaan, kuten kuvasta voit nähdä - pöytä tosin kuvassa ihan pieniltä osin).
Kaiken lisäksi olin änkenyt säilytyskorin tuohon pöydän ja senkin väliin. Siis käytännössä senkin ovien eteen. Aina jos tarvitsin senkistä jotakin, tuli säilytyskori ensin siirtää edestä pois. Rasittavaa. Harvemmin tuli senkin sisältöä kummoisesti pengottua.
Kunnes pysähdyin miettimään asiaa. Tajusin, että tällä järjestelyllä olen käytännössä pelannut asunnostani noin 3 neliömetriä käyttökelvottomaksi nurkaksi. Siis 3 neliömetriä, 40 neliömetrin asunnosta! Sehän on melkein 10 % asunnostani! Ja minä olen kuitenkin ihminen, joka työskentelee välillä myös kotona, tykkää kirjoitella ja kaiken lisäksi arvostaa hyvää työergonomiaa. Siksihän minä alunperin aikanaan kirjoituspöydän hankin. Käytin vielä kaiken lisäksi reilusti aikaa, että löysin riittävän pienen ja käytännöllisen pöydän.
Aloin miettiä mikä nurkan käytössä tökkii. Senkin osalta ratkaisu oli selvä - säilytyskorista täytyy päästä eroon ja järjestää esteetön pääsy kaapille ja antaa oville riittävä tila avautua. Se oli helposti järjestettävissä: säilytyskori matkasi vintille.
Kirjoituspöydän osalta kuvittelin ratkaisun olevan haastavampi. Mitä vielä! Ihan lyhyellä mietinnällä löysin kaksi avainongelmaa - pöydän ääressä olevalla tuolilla ei ollut mukava istua. Ja pöydän ääreen meno oli liian ahdasta.
Tuoliongelma oli superhelppo ratkaista - ratkaisu oli koko ajan odottanut aivan nenäni edessä. Minulla kun sattuu olemaan asunnossani superihana tuoli. Ja se tuoli sattuu vielä kaiken lisäksi olemaan aivan erinomaisen miellyttävä istua. Ja vielä kirsikkana kakun päällä - tuoli oli hakenut vähän paikkaansa kotoani ja olin sijoittanut sen sellaiseen paikkaan, että ei siinä oikein koskaan kukaan istunut.
Ja kyse on tietenkin Domus-tuolistani.
Domus-tuolin entinen paikka oli vähän sellainen kohta kodissani, jossa kenelläkään ei koskaan ollut tarvetta istua.
Toinen ongelma - ahtaus, oli sekin omaa syytäni, sillä olin tunkenut sohvaa niin kauas telkkarista kuin mahdollista ja aiheuttanut liian kapean kaistaleen kirjoituspöytäni eteen. Sohvaa ei tarvinnut siirtää kuin ehkä 15 senttimetriä toiseen suuntaan, niin ongelma hävisi. Nyt kirjoituspöydän ääreen on helppo kävellä.
"Uusi" työtuoli kirjoituspöydän ääressä tekee ihmeitä
Tätä sohvan ja kirjoituspöydän väliä pidentämällä kirjoitusnurkkaus muuttui huomattavasti käyttökelpoisemmaksi ja houkuttelevammaksi
Kolmas havaintoni on kahta edellistä epärelevantimpi, mutta hankin vähän ennen joulua itselleni uuden kotiläppärin. Vanha oli aivan surkea, eikä sitä tehnyt jatkuvan tökkimisen ja tuulettimen hurinan takia kovin usein käynnistää. Kyseenalaistin jo koko kotikoneen tarpeellisuuden - minulla on laadukas työkone, joka kulkee oikeastaan aina mukanani myös kotiin ja voin hyvin käyttää sitä myös kotona omaan surffailuuni.
Surkea ja huriseva kotikone ei ollut edes hirveän montaa vuotta vanha, ostin sen joskus ehkä 3-4 vuotta sitten halvalla kodin perussurffailuun. Sain tuta halvan koneen "ominaisuuksista". Koneen suorituskyky oli niin huono, että se hidastui samantien aika sietämättömäksi käytön kannalta. Järkeilin, että en tarvitse kotikonetta niin paljon, että siihen kannattaisi sijoittaa iso määrä rahaa ja toisaalta uuden halvan ja parissa vuodessa rikki menevän koneen ostokaan ei tuntunut mielekkäältä. Tästä syystä ajattelin, että luovun kokonaan omasta koneestani ja elän vain työkoneeni kanssa.
Muutin kuitenkin mieleni, kun bongasin vähän ennen joulua Facebook-kirppikseltä hyväkuntoisen Macbookin myynti-ilmoituksen. Vannoutuneen pc-tyttönä päätin irroittautua periaatteistani ja ostin tuon käytetyn macin koneekseni. Ajattelin, että mielummin kallis kone vähän käytettynä kuin halpa kone uutena. Alkukosketus on erittäin positiivinen - mäkki on ollut erittäin helppo käyttää ja kone toimii moitteetta - hurisematta ja nopeasti.
Macbookin koneen tulo kotiin on avannut minulle myös aivan uuden maailman. Tai oikeastaan tuonut maailman, jonka olin jättänyt taakseni, jälleen luokseni. Koneessani on nyt nimittäin CD-asema - asia, jota en ole aikoihin omistanut (missään koneessani, edes työkoneessani). CD-aseman innoittamana kaivoin parhaat CD:ni esiin (kyllä, sieltä senkistä, jonne vielä vähän aikaa sitten oli vaikea päästä) ja olen alkanut pyörittää niitä kotona ollessani. Miten sitä Spotify-aikana onkin unohtanut suurimman osan suosikkialbumeistani ja kadottanut kokonaisen albumin kuuntelun taian! Olen kuunnellut ahkerasti levyjäni ja samalla tallentanut niitä iTunesilla sähköiseen muotoon.
Tänä iltana olen luukuttanut Jazzgangsteria. Miten olinkin unohtanut tämän maailman ihanimman kappaleen (pisteet myös tyylikkäästä Youtube-videoista - pelkkää valkoista!)?
Näillä pienillä muutoksilla tuntuu ihan kuin elämäni olisi mullistunut. Minulla on taas kirjoituspöytä. Kaikki asuntoni neliöt on järkevässä käytössä. Minulla on CD-levyni, jonka kanssa pääsee kepeästi aikakoneella 10 vuotta taaksepäin opiskeluaikoihini - aikaan, jolloin ostettiin CD-levyjä ja käytiin lemppari-pikkubändien live-keikoilla.
Vaikka tänään Helsingissä pyryttääkin jo sakeasti lunta ja lämpötilakin on lauhtunut merkittävästi, niin eilen oli varsin upea kirkas pakkaspäivä. Käytin lähes 20 asteen pakkasen hyödyksi kuvassa näkyvällä tavalla.
Vein siis vuodevaatteet ja muita kodintekstiilejä ulos ja laitoin tällä tavoin pölypunkit kärsimään. Tein myös olohuoneen villamatolle lumipesun. Lumipesu on kätevä tapa puhdistaa villamatto - matto viedään ensin hetkeksi ulos jäähtymään (jotta se ei ole liian lämmin niin että lumi sulaa siihen). Sitten viileä matto upotetaan lumeen ja lunta huiskitaan maton päälle. Annetaan "vaikuttaa" hetki, ja sitten harjataan matosta lumet pois. Matto käännetään ja sama käsittely toistetaan maton toiselle puolelle. Lopuksi matto vielä puistellaan huolella, jotta kaikki lumet lähtevät pois. Tällä tavoin villamatosta tulee raikas ja pölytön ja - ainakin minä väitän - oman mattoni värit kirkastuivat.
Vuodevaatteiden kanssa sattui outo juttu. Minulla on kaksi Tempurin tyynyä - toinen perhosen muotoinen "Ombracio", jonka sisältö on sellaista tempurhakkelusta ja toinen on sellainen perinteinen Tempurin "lankkutyyny", jonka olen joskus löytänyt uutena aivan pilkkahintaan kirpputorilta. Ulkona kumpikin tyyny jäätyi aivan kivikovaksi jääkalikaksi. Kun hain ne sisälle, kopautin "lankkutyynyä" polveeni ja arvatkaa mitä. Se halkesi keskeltä kahtia! Googlailin asiaa, ja Tempurin sivustolla sanotaankin, että tyynyn voi viedä ulos, mutta se jäätyy siellä kivikovaksi ja silloin sitä ei saa kopauttaa mihinkään, sillä jäätyneenä aines on erittäin haurasta. Tulipa tämäkin nyt opittua kantapään kautta. Kun toin tyynyt sisälle, niin ne pehmenivät huoneenlämmössä pikkuhiljaa normaaleiksi.
Olen myös ruokkinut pihan lintuja tänä(kin) talvena ahkerasti. Otin ensimmäistä kertaa kokeiluun sellaiset aika vastenmieliset rasvapötkylät, jotka ovat paljastuneet aivan lintujen suosikiksi. Eilen vein jo talven kolmannen pötkylän pihapuuhun roikkumaan. Linnut vierailevat lähes tauotta siinä syömässä. Se siitä elegantin näköisestä lintujen ruokintapaikasta, pakko myöntää, että ällöt rasvapötkylät on saanut linnut huumaantumaan.
Tälläinen rasvasta ja pähkinöistä valmistettu pötkylä on ollut tänä vuonna linturuokinnan suurhitti. Löytyi tavallisesta supermarketista eläinten ruokien keskeltä.
Pötköstä kuoritaan muovikuori pois, päihin jätetään muutaman sentin suikaleet. Ja sitten vain pihapuuhun lintujen iloksi.
Viikonlopun olen pyhittänyt tekemättömien töiden listalle. Nimittäin sellaisten perus pese pyykit ja tilaa ruokaostokset lisäksi listalle on kertynyt iso määrä vuodenajan vaihtumiseen liittyviä hommia, jotka ovat odottaneet tekemistään. Kuten esimerkiksi sen, että tyhjensin vaatekaapistani kesämekot, hellepaidat ja sortsit pois, kiikutin vintille ja toin sieltä vuorostaan paksumpia neuleita sun muita talvijuttuja vaatekaappiin.
Tein tänään erityisen paljon sellaisia rästitöitä, jotka edellyttivät ulkonaoloa. Ihan vain siksi, että oli niin kaunis päivä ja halusin ulkoilla niin paljon kuin mahdollista. Minulla oli postitettavaa, joten kävelin postille. Ja tein jälleen pihahommia, lähinnä haravoin.
Postireissulla piipahdin myös lähikukkakaupassa. Keittiön ikkunan yrttitarha oli jo korkea aika laittaa pois kylmenevien säiden alta ja joku talvikukkaistutus oli tarve saada tilalle. Lähikukkakaupan valikoimasta löytyy aina jotain erikoisempaa ja kivempaa, kuten se edellisellä reissulla ostettu Kummituspuu. Tällä kertaa löytyi ihania marja-kanervia, joista innostuin niin, että ne pääsivät talvi-istutukseeni pääosaan.
Tuon hopeisen kasvin nimeä en edes hoksannut kysyä, mutta se toi mielestäni hauskaa kontrastia punaisille marjoille. Aika söpö istutus mielestäni, tätä saan nyt keittiöni ikkunasta ihailla.
Toinen minkä ihailemista en osaa lopettaa on nämä eukalyptyksen oksat. Niistä syntyy aivan ihana "kukkakimppu". Kaiken lisäksi oksat myös tuoksuvat vienosti eukalyptykselle. Tykkään tosi kovasti.
Ah mikä hälinä taas elämässä päällä. Työmatkoja jatkuvalla syötöllä. Koko ajan on jotain meneillään.
Kun on elämässä hälinää, on samalla täydellinen hetki pysähtyä elämän pienien ilojen ääreen. Sillai ihan oikeasti iloita, kun jotain arkista kivaa tulee eteen. Niin kuin tänään.
Täydellinen avokado. Täydellinen kypsyys, täydellinen väri, täydellinen maku. On niin ankeaa, kun avaa avokadon ja sen on joko liian raaka tai sitten liian kypsä, sellainen mössöinen ja tummunut. Sellaiset joutuvat suoraan biojätteeseen - avokado ei anna anteeksi väärää halkaisuajankohtaa. Ja sitten sitä joutuu avokadohimoissaan pettymään.
Vihdoin satuin lähikauppaan sopivaan aikaan, kun siellä oli himoittua ja haluttua nyhtökauraa tarjolla.
Nyhtökaura on lihan rakennetta ja muistuttava vegaaninen vaihtoehto, joka on tullut kuluttajamyyntiin kesän aikana, mutta jonka saatavuus on vielä aika pientä ja kauppaan tulee osua sopivaan aikaan. Ostoja säännöstellään myös ostorajoituksilla (lähikaupassani lihatiskiltä vuoronumerolla 1 paketti/asiakas rajoituksella). Tämä kaurasta, pavuista ja herneestä ekologisesti valmistettu proteiininlähde on ympäristöystävällinen valinta. Tuote on suomalaisen Gold&Green -yrityksen innovaatio, josta on kaavailtu uutta suomalaista vientihittiä maailmalle.
Ostin kaffirlimetillä, seesaminsiemenillä ja inkiväärillä maustetun version. Ilahduin pitkästä säilyvyydestä - parasta ennen -päivämäärä oli ostohetkestä noin kuukauden päähän. Hienoa - helpottaa minun epäsäännöllisessä elämässäni, että tuotetta ei ole pakko heti samantien käyttää, vaan säilyy jääkaapissa mukavasti.
Päätin tehdä melko riisutun ruokalajiversion, jotta pääsisin maistamaan tuotetta mahdollisimman paljaaltaan. Otin pakkasesta kesäjuhlista ylijääneen pitaleivän sulamaan. Olin ostanut Lidlistä valmista hummusta (yllättävän hyvää valmisversioksi!), pilkoin hieman tomaattia kuutioiksi ja sekoitin turkkilaisesta jugurtista, sitruunanmehusta, chilistä, basilikasta ja suolasta jugurttikastikkeen.
Nyhtökaura muistuttaa paketissaan jauhelihaa ja sen valmistustapakin on varsin samantyypinen
Paketin ohjeessa opastettiin kypsentämään tuote paistinpannulla keskilämmöllä öljytilkassa. Näin tein. Valmistus oli helppoa, joskin tuote kypsyi mielestäni hieman hitaasti ja siitä on vaikea nähdä milloin kaura on "kypsää", kun tuote ei vaihda väriä. Annoin sen kuitenkin rauhassa lämmetä pannulla.
Maistoin ensin tuotetta sellaisenaan. Allekirjoitan väitteen lihamaisuudesta - purutuntuma oli hyvin lihan kaltainen. Limen ja inkiväärin maku oli hyvä ja mieto - mukavaa, ettei valmismausteet ole liian hyökkäävät, vaan omalle maustamisellekin jää tilaa (tätä myydään myös kylläkin maustamattomana).
Sitten pitaleivän täytteeksi. Oikein hyvää. Täyttävää. Jos ei tiedä mitä syö, saattaisi mennä lihana jollekulle. En kyllä tiedä onko kasvisruokaa pakko alleviivata - ruoka kuin ruoka. Mutta joillekin lihan puuttuminen voi olla vaikea paikka. Tällaisia olisi nyhtökauralla varsin helppo huijata - ainakaan pitaleivän välissä en usko, että heti hoksaa, ettei tuote olekaan lihaa.
Kaikesta hypetyksestä johtuen odotuksen nyhtökauran ensimaistamiselle oli minulla korkealla. Odotukset kyllä tuli lunastettua - enkä tarkoita, että kyse olisi mistään ihmeellisestä tuotteesta, vaan pisteet tulee enemmänkin juurikin ylistetystä käytön helppoudesta ja tuotteen arkisuudesta. Hyvinkin näen tämän oman jääkaapin ja peruskokkailun raaka-aineena. Se kai kehittäjillä on ollut tarkoituskin.
No johan tässä hurahti tahattoman kirjoittelutauon kanssa. Olin kipeänä - kolme viikkoa aivan poissa pelistä. Olin sairaalassa asti, kun niin kipeäksi äidyin. Kolme viikkoa siinä meni toipuessa, kovasta tulehduksesta. Sängynpohjalta en jaksanut edes televisiota katsoa ja lähinnä vain nukuin, joten blogin kirjoittelu oli siinä vaiheessa aika lailla viimeisenä mielessä.
Sairaalasta kotiinpääsyn jälkeen elämä oli vielä reilun viikon jotakuinkin tätä, eli sängyssä köllöttelyä ja torkkumista. Oli ihana tunne, kun pahin väsymys lähti pois ja ajatus taas juoksemaan. Paraneminen on sairastamisen parasta aikaa. :)
Kun on keskikesällä kolme viikkoa poissa pelistä, niin kesä kieltämättä hurahtaa aika tavalla eteenpäin ihan huomaamatta. Pihan kasvilaatikot ovat tehneet hurjasti satoa - niin paljon, etten ehtinyt niistä edes kummoisesti nauttia, kun kasvoivat ja kelpasivat lähinnä tuholaisille siinä vaiheessa kun minä podin sairaalassa.
Ehdin onneksi sadonkorjuutakin tehdä. Rucolaa ja pinaattia tuli niin reilusti, että päätin hurauttaa niistä peston. Sekaan heitin myös retiisin lehdet, jotka olin kylvänyt liian tiheään, eikä juureen kasvavilla retiiseillä ollut tilaa kasvaa. Nyt on uudet kylvöt tehty, löyhempään. Josko nyt onnistuisi.
Älyttömän hyvälaatuista salaattikasvustoa on kasvimaaltani saanut poimia.
Pesto oli kätevä tapa hyödyntää liian nopeasti kasvaneet rucolat, pinaatit ja retiisinlehdet. Kaikki vain blenderissä sekaisin oliiviöljyn, valkosipulin, parmesanin ja pinjansiementen kanssa, niin valmista tulee helposti ja nopeasti.
Kesäruoka on näyttänyt jotakuinkin tältä. Salaattia omasta maasta ja jotain lihaa seuraksi. Tässä lammasta. Chimichurri ei ole omatekemää vaan Stockmannin tiskistä mukaan napattu.
Pasta pesto
Mansikat meinasi jäädä tänä vuonna saamatta sairasajan sattuessa parhaaseen mansikka-aikaan. Kuulemma tänä vuonna on saatu vain noin puolet normaalisadosta kiitos tammikuun pakkasten ja kesän jatkuvien rankkasateiden. Meinasi mansikat loppua kesken. Onneksi löysin kuitenkin mansikkaa lähikaupan vieressä olevalta myyjältä ja sain pakkaseen satsin talven varalta (ja pakastaessa syötyä mansikkakiintiön täyteen vähään aikaan).
Nyt kun elimistö on taas kunnossa ja mielikin älyttömän virkeä, on erinomainen hetki aloittaa kesäloma. Enää ensi viikko töitä ja sitten alkaa lomani. Tuntuu vähän hassulta, kun tässä on oltu jo monta viikkoa poissa töistä sairaslomalla, mutta en valita.
Harvemmin tulee töissä harrastettua Casual Fridayta, mutta tänäaamuna vaatteita valitessa näköjään iski sellainen olo.
Puin töihin päälle farkut. Siis ihan siniset pillifarkut. Aika poikkeuksellista ja aika casual. Tavallisesti töissä päällä on mustat pillihousut tai sitten joku mekko.
Rentoudessa villiinnyin sitten ihan, kun tuli aika pukea päälle kengät. Harvemmin sitä tennareissa töissä, mutta joku kevätfiilis innoitti kaivamaan jalkaan hattaraiset pupukengät.
Täällä sitä nyt istuksitaan - farkuissa ja tennareissa. Eikä ne työt näytä tästä häiriintyvän. Tänään ei ole kokouksia tai muuta edustamista, joten ei taida tämä maailmakaikkeus paljoakaan välittää, että en näytä tänään bisnesnaiselta.
Nämä Minna Parikan pupukengät on niin epätyypillistä minua pukeutumisessa, että rakastan niitä. Ihan hupsut - puuterinvaaleanpunaistakin vielä. Korvista pilkottaa pikku kaistale mintunvihreää. So not me, mutta silti so me.
