maanantai 29. huhtikuuta 2013

Salaatti quinoasta

Perjantai-iltana kylässä kävi vanha ystävä. Sellainen, jota en ole nähnyt vuosiin. Enkä oikein edes puhunutkaan vuosiin. Kuulumisten vaihto ajoittuikin vähän pidemmälle aikavälille. Tyyliin, "kun valmistuin viisi vuotta sitten, niin menin sitten sen jälkeen tein sitä ja tätä...". Joskus näinkin.

Kaapissa ollut quinoakin sai käyttöä, kun tein tarjottavaksi quinoa-granaattiomenasalaattia, jonka bongasin Herkusta ja koukusta. Jos sekoittaa quinoaa, granaattiomenaa, avokadoa ja tuoretta korianteria ei lopputuloksesta oikeastaan voi tulla huonoa. Eikä tullutkaan.

Kuvat omasta tekeleestäni unohtui ottaa, keskityin niin vierailijaan. Reseptin voi kuitenkin kopioda sieltä jo mainitusta lähteestä tähän itselle talteen. Muokattuna sellaiseksi kuin minä sen itse tein.

Granaattiomena-quinoasalaatti

2 dl quinoaa
1 tl juustokuminaa
1/2 tl paprikajauhetta
1 iso granaattiomenaa
purkki papumixiä (sellainen pahvitönikässä myytävä, missä on kikherneitä ja muita vaaleita papuja)
1 kourallinen tuoretta korianteria
1 avokado
1 dl maapähkinöitä, valmiiksi suolattuja
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
Keitä quinoa ja anna sen jäähtyä. Sekoita joukkoon pavut ja granaattiomenan siemenet (halkaise granaattiomena ja ota siemenet talteen pitämällä omenaa leikkauspuoli alaspäin kämmenelläsi ja hakkaamalla omenaa lusikalla niin että siemenet tipahtelevat sormiesi läpi). Pilko avokado joukkoon, lisää myös pähkinät. Lisää joukkoon myös oliiviöljy, hienonnetut yrtit ja mausteet.

Tein kyytipojaksi sitä savipataleipää, jonka paahdoin uunissa valkosipulipyyhkäisyn ja oliiviöljyn kanssa. Päälle lastusin vähän parmesanjuustoa ja hienonsin tuoretta basilikaa.

Varsin passeli perjantai-illan iltapala, viinin kanssa nauttivaksi. Suosittelen.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kevään kurjat työt

Kevään tulo on ihanaa. Kaikin puolin. Tai ainakin melkein.

Kaiken hyvän lisäksi kevät tuo minulla nimittäin myös tullessaan kaksi kotityötä, joista en tykkää. Yleensä en ole kovin kranttu kotitöiden suhteen, mutta nämä kaksi saavat aina pientä aloittamisen tuskaa minussa aikaiseksi.

Ne työt ovat 1) ikkunoiden pesu ja 2) kukkamultien vaihto.
 
Molemmissa hommissa eniten minua ehkä jurppii se, että niiden suorittamisen jälkeen koko koti vaatii siivousta. Kun pesen ikkunat, ja otan irti verhotangot ja sälekaihtimet niin pölyä leijailee sen jälkeen joka puolella. Kantakaupungin katupölyn pesu lasipinnoilta tekee pesuvedestä pikimustaa ja sitä saa koko ajan vaihtaa pesun aikana. Ikkunalaudat tulevat samalla likaisiksi. Ikkunakarmit pitää pestä. Seinätkin vähän. Ja koko huusholli imuroida siitä verhotankojen pölystä.

Tässä pienessä asunnossa ei ole myös hyvää tilaa vaihtaa kukkamultia. Niiden vaihdon jälkeen joka puolella on multaa - vaikka kuinka olisin muurannut joka paikan sanomalehdillä. Ja taas siivotaan koko huusholli. Tai ainakin keittiö, jossa mullat on vaihdettu.  Ja roudataan viidennestä kerroksesta niitä vaihdettuja multia pois taloyhtiön biojäteastiaan.

Ikkunan pesussa tökkii myös se, että täällä kantakaupungissa työ kiittää tekijäänsä ehkä noin kaksi viikkoa. Sitten ikkunoissa alkaa taas jo näkyä katupölyä, siitepölyä tai mitä lie pölyä.

Pakko ne on kuitenkin joka vuosi pestä, sillä muuten ei varmaan läpi näkyisi.

Tällä viikolla olen saanut molemmat työt pois työlistalta. Ja miten hyvä olo nyt onkaan! Nyt ne on taas tehty. Ikkunoista pääsee ihana keväinen valo läpi. Ja kukat kiittää uudesta mullasta (ja siitä valosta).

Ja seuraavan kerran ei tarvitse tehdä kuin vuoden päästä. Todennäköisesti taas hampaita kiristellen, mutta sitten tyytyväisenä, kun homma on valmis.

Vietnamista tuodusta tuntemattoman hedelmän siemenestä on kasvanut tällainen kasvi. Nyt sillä on uudet mullat. Taka-alalla vastapestyt ikkunat.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Takaisin elävien kirjoissa ja ruusuveden parissa

Huh, selvisin. Olin harvinaisen sitkeän vatsapöpön kourissa kokonaisuudessaan suunnilleen viikon. Pahin kesti ehkä kolme päivää, mutta ellottava olo, ruokahaluttomuus ja väsymys eivät meinanneet päästää otteestaan.

Voitte kuvitella, että tästä johtuen ei ole oikein pystynyt bloggaamaan. Varsinkin kun blogin pääteemat tuntuu olevan reseptit, kotijutut ja kirpparilöydöt. Jos elää viikon mehulla ja mehujäillä, ja pötköttelee pedissä huonovointisena, niin ne mikään blogin teemoista ei ole ihan päällimmäisenä mielessä.

Kuitenkin - asiaan. Ruusuvesi ja sen käyttö leivonnassa on kiehtonut minua jo pidemmän aikaa. Sitä sisältäviä reseptejä aina tasaisin väliajoin osuu silmiin, mutten ole koskaan sitä kokeillut. Nyt ostin pullon kotiin Punnitse ja säästä -kaupasta, ja olenkin etsiskellyt sopivaa reseptiä veden kokeiluun. Kaikki silmiin tulleet reseptit ovat vain olleet varsin yliampuvia - kakkuja ja kuppikakkuja lähinnä, ettei mikään ole oikein tuntunut sopivalta arkikokkailuun.

Sitten silmiin osui Suvi Viitasen Suvi sur le vif -blogissa julkaisema vadelmaisen clafoutiksen ohje. Ruusuvedellä maustettuna. Eihän sen niin monimutkaista ja juhlavaa tarvinnutkaan olla!

Resepti on siis suoraan Sur le vifistä, eli täältä, mutta kopion sen tähän myös itselleni talteen tulevaa varten. Teen varmasti nimittäin toistekin.

Clafoutis vadelmilla ja ruusuvedellä
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
3 kananmunaa
3 rkl sulatettua voita

2 dl maitoa
2 dl tai maun mukaan pakastevadelmia + pari tippaa ruusuvettä

Voita vuoan voiteluun ja halutessa tomusokeria valmiin pannukakun päälle


Laita uuni lämpeämään. Voitele valurautapannu. Sekoita keskenään jauhot ja sokeri. Lisää mukaan kananmunat ja sulatettu voi, vatkaa vispilällä sekaisin. Lisää maito ja vispilöi kevyeksi ja kuohkeaksi. Mausta taikina lopuksi parilla tipalla ruusuvettä.

Kaada 1/3 taikinasta voideltuun vuokaan ja ripottele jäiset vadelmat tasaisesti taikinan päälle. Kaada loppu taikina päälle ja lykkää uuniin. Paista 30-35 minuuttia tai kunnes clafoutis on kauniin ruskea ja keskiosa kiinteä. Voit myös tarkistaa kypsyyden tökkäämällä hammastikun keskellä; jos se on kuiva, pannukakku on valmis.

Noudatin ohjetta muutoin, mutta vadelmia laitoin ohjetta reilummin - kun on se pakastimentyhjennysprojektikin päällä. Ruusuvettä käytin varovasti, ehkä korkillisen verran, mutta olisi voinut käyttää jopa vähän enemmänkin. Varovainen täytyy toki olla, ettei lopputulos maistu saippualta, kuten alkuperäisessä reseptissäkin varoiteltiin.

Paistoin omani myös valurautapannussa, siinä taannoin kirpparilta 3 eurolla löytyneestä supersuosikissa (ollut joka pennin arvoinen ja enemmänkin). Unohdin ottaa kauniimman annoskuvan lautasella, joten joudutte tyytymään tuohon alla olevaan läjäykseen (kuten huomaatte, valokuvaus ei kuulu vahvuuksiini...). Onneksi voitte katsoa Suvin blogista mahtavia valokuvia (yksi blogin parasta antia, suosittelen).


Tämä resepti oli erinomainen - hyvänmakuinen, nopea tehdä, saa käyttää pakkaseen hamstrattuja marjoja, herkku muttei kovin epäterveellinen. Ja miksi en ole ennen tajunnut tehdä pannukakkua valurautapannussa?

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Salaatti palvatusta ankanrinnasta

Uudet lautaset pääsivät käyttöön ensimmäistä kertaa. Eivät niiden alkuperäisessä käyttötarkoituksessa, vaan salaattilautasena.

Ostin Hakaniemen hallin Hakkaraiselta tällä viikolla kokeiluun palvattua ankanrintaa. Käyttövalmista ankkaa, jonka voi vain siivuttaa ja syödä sellaisenaan, leivän päällä tai niin kuin minä tein - salaatissa.

Käytin salaattina sekaisin jäävuoriruukkusalaattia, sekä endiiviä. Endiivi on mukavan rapeaa ja maukasta, tykkään siitä salaatin joukossa. Ankanrinnan paras kaveri on appelsiini, joten pilkoin sitä salaattiin mukaan. Paistoin myös joukkoon halloumijuustoa, sitä kun sattui kaapissa olemaan. Kurpitsansiemeniä, hyvää oliiviöljyä, balsamicosiirappia, suolaa ja pippuria päälle, niin valmista tuli.


Palvattu ankarinta oli hyvää, mutta aavistuksen kuivahkoa. Odotin voimakkaampaa savun makua, mutta loppujen lopuksi maku oli aika mieto. Ankalle tyypillinen paksu rasvakerros oli helppo postaa lihan pinnalta - ei ole ihan minun makuuni. Salaatissa ankka toimi vallan mainiosti.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kierrätys on kärsivällisyyttä

Taas se todistettiin, kirpparilta löytää mitä vain tarvitsee, jos vain jaksaa odottaa.

Tällä kertaa kyse on soppalautasista. En ole omistanut oikeita keittolautasia koskaan, vaan sopat ja vastaavat on tässä huushollissa aina syöty kulhoista. Vähän sekalaisista - erivärisistä ja erikokoisista, jos porukkaa on ollut enemmän kuin neljä.

Olen jo ajat sitten päättänyt etten lähde kauppaan soppalautasia hakemaan. Sopivat tulevat taatusti vastaan kirpparilla jossain vaiheessa, koska a) kirppareilla pyörii niin paljon astioita ja b) minä pyörin niin paljon kirppareilla.

Oikeastaan sama sääntö pätee kaikkiin astioihin - jos vain jaksaa odottaa, niin yleensä sopivia tulee aina vastaan käytettynä. Usein ei edes tarvitse odottaa kovin pitkään.

Soppalautasten kohdalla projekti on ollut päällä harvinaisen pitkään, sillä olen ollut vähän kranttu. Kiireellistä tarvetta ei ole myöskään ollut, sillä niillä sekalaisilla kulhoilla on pärjännyt siinä sivussa, joten on ollut varaa odotella sopivien tulemista nenän eteen.

Nyt ne sitten eilen tulivat vastaan - kuusi kappaletta raikkaita soppalautasia. Isoja ja jopa vähän raskaita. Sopivat sopan lisäksi mielestäni niin pastalle ja salaatillekin. Ihan priimakuntoisia ja hintaakin koko satsille 10 euroa.

Uusi soppalautanen ja siinä köllöttelevät kiivit, jotka odottavat kypsymistään ikkunalaudalla


Kyllä nyt taas kelpaa.

Uudet lautaset ja perinteinen kevätsiivousprojekti innoittivat vielä siivoamaan keittiökaapitkin läpi. Järjestelin ja pyyhin hyllyt ja sorttasin takaisin kierrätykseen joitain vähemmin käytössä olleita kippoja ja laseja.

Pikkuhiljaa tämäkin huusholli muuttuu sellaiseksi, jota auringon kelpaa valaista.

Pistäydyin myös viime viikon lauantaina lenkin ohessa Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa, josta nappasin mukaan kaksi Tapio Wirkkalan Niva-laseja, sellaisia isoja 3.5 dl vetoisia. 4 eurolla ne pyysivät päästä mukaani. Kipusivat ihan suosikeiksi heti, terveisin light-cokiksen ystävä. Kuvassa toimivat lasina itsetehdylle puolukkamehulle, terveisin tyyppi, jolla on pakastimentyhjennysprojekti päällä.

Tapio Wirkkalan Nivaa löytyi Kierrätyskeskuksesta

Samalla kierrätyskeskusreissulla löysin myös nätin tummansinisen mekon Espritiltä, jota ajattelin tarjota siskolleni. Jos ei sovi, niin ehkä äidille.

Onpas ollut taas hyvä kirppariviikko!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ilolista

Blogimaailman ah-niin-kulunut listauspostaus, mutta tässä teille ilolista - lista asioista, jotka tällä hetkellä tuottaa iloa maailmaani:
  • kohta alkava pyöräilykausi ja juuri huollettu polkupyörä. Sepelit syrjään, niin minä lähden polkemaan!
  • verottajan palautusyllätys
  • Kööpenhaminaan toukokuulle varaamani lentoliput
  • eilinen Tuomo Prättälä + UMO:n konsertti
  • Hullulta päiviltä ex tempore hankittu kuumakivihieronta
  • samaisilta Hulluilta päiviltä hankittu hyväntuoksuinen pesuaine, jolla kohta huitaisen koko kodin puhtaaksi ja tuoksuvaksi
  • vappu tulee pian ja piknik-suunnittelun saa kohta potkaista käyntiin
Ja ihan eniten se, että minulla on maailman parhaat ystävät, jotka on valmiita pyyteettömästi auttamaan silloin kun sadepilvet ovat harmaita.

Ja loppuun kerron vielä tarinan viime viikonlopulta: Tulin alkuiltapäivästä kotiin lenkiltä, kun törmäsin tuntemattomaan tyttöön rappukäytävässä. Tyttö oli silmin nähden päihtynyt - lienee edellisen illan juhlat venyneet pitkiksi. Kohteliaasti hän rappukäytävässä kohdatessamme kysyi minulta: "Anteeksi, tiedätkö asuuko tässä rapussa sellainen räppärin näköinen mies?". Koska tietääkseni rapussamme ei tähän kuvailuun sopivaa kandidaattia löydy (toisaalta, miltä ne räppärit yleensäkin näyttää?), niin kerroin tämän tytölle.

Tyttö huokaisi syvään, ja totesi "En sitten varmaan koskaan löydä häntä", ja käveli surullisena pois.

Voi tyttöä...


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Siivousta ja kirppareita, ja vähän polkupyörääkin

Moi. Siivosin työpäivän päälle huushollin ja kuvasin samassa tohinassa pari pikkuisen kirjoittelutaukoni aikana löytämääni kirpparijuttua.

Tästä peilistä tykkään niin. 50-lukua parhaimmillaan, tiikkiset listat ylhäällä ja alhaalla. Pistäydyin pitkästä aikaa Vallilan Samariassa ja peili odotti kirpparin takanurkassa. Kysyin hintaa, ja myyjä sanoi "Tämä oli ennen 50 euroa, mutta alensimme juuri 30 euroon. Ainiin, ja tänään siitä saa vielä -30 %". 21 euroa jäi siis peilille hintaa, ja pakko se oli kantaa kainalossa kotiin.


Olen myös päivien pidentyessä kaivannut niin väriä ympärilleni. Pieniä täpliä muuten niin värittömään kotiini. Emmauksesta löytyi 10 eurolla jonkun käsin tekemä tilkkupeitto. Näyttää Marimekon jämäpalojen hyödynnyspeitolle, väriä enemmän kuin uskaltaa toivoakaan. Ja ah-niin-ihana. Oli tuotava kotiin. Nyt on täällä väriä elämää piristämään.



Olin muuten kerrankin etukäteisviisas, kun tajusin tänään viedä pyöräni huoltoon jo ennen varsinaisen pyöräilykauteni aloitusta. Usein minulle käy niin, että tajuan pari viikkoa poljettuani, että pyörä olisi kyllä hyvä huollattaa, ja sitten tulee viikon tauko polkemiseen, kun pyörä menee huoltoon. Mutta ei tänä vuonna, kiitos mahtavan ennakoimiseni. Hyvä minä.

Huhtikuu 2013

Maaliskuu vaihtui huhtikuuhun ihan melkein huomaamatta. Tajusin kääntää kalenterista uuden sivun esiin vasta eilen.

Tiina Uimosen "Puron pulina" kuvaa tämänhetkistä ulkoilusäätä hyvin. Miten ihmeessä tuolla tällä hetkellä pitäisi selvitä varpaat sekä lämpimänä että kuivana, ja vielä niin ettei kengät ole ihan tolkuttamassa kurassa koko ajan?



Juuri kun kuvailin huhtikuun sivua tänne, niin blogiini tupsahti mieluisa viesti. Tammikuun sivun kuvittanut Reetta oli löytänyt blogiini ja kommentoinut ensimmäistä kalenteripostaustani. Kiitos Reetalle kommentista. Ja pistäkää kaikki lukijani korvan taakse, että ensi vuonna on tulossa samainen kalenteri ulos.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Erittäin onnellisen ihmisen piirteitä

Bongasin listauksen, jossa erittäin onnellisen ihmisen piirteitä:
  • He käyttävät paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa.
  • He osaavat ilmaista kiitollisuutta kaikesta, mitä heillä on.
  • He ovat usein ensimmäisenä auttamassa työtovereita ja ohikulkijoita.
  • He ovat optimistisia tulevaisuuden suhteen.
  • He osaavat nauttia elämän nautinnoista ja elää nykyhetkessä.
  • Liikunta on heille viikottainen, jopa päivittäinen tapa.
  • He ovat syvästi sitoutuneita elinikäisiin päämääriin.
  • Heillä on selviytymiskykyä elämässä eteen tulevien haasteiden, kuten stressin, kriisien ja tragedioiden edessä.
Yleensä kohautan olkiani tällaisten listausten edessä. Mutta tämän kohdalla ajattelin, että hyvänen aika - noinhan se juuri on.

Minä olen siis aika onnellinen.



Ja jottei elämästä nauru loppuisi kesken, niin tässä blogivinkki, jonka sisällölle minä olen hekotellut viimeaikoina niin monet naurut: http://paskatkirppisloydot.blogspot.fi/. Iso ryhmä kirppareiden vakiokävijöitä postailee mitä käsittämättömämpiä kirpparilöytöjä.

Muutama suosikkipoiminta "huippulöytöjen" parista:

PS: Tämä onnellisuuteen keskittynyt postaus oli blogini 100. Juhlapostaus siis.