Viiliä!

Tarkan markan viilinsyöjä valmistaa viilinsä kätevästi itse. Tai "valmistaa" - kyseessä on oikeastaan prosessi, josta yhdestä viilipurkillisesta venytetään kuusi purkillista viiliä.

Teko on helppoa kuin heinän teko (onkohan heinän teko tosin edes kovin helppoa?). Ostetaan yksi purkki viiliä kaupasta "siemenviiliksi". Tämä siemenviili jaetaan kuuteen kulhoon - reilu lusikallinen jokaiseen pohjalle. Sitten kaadetaan maitoa päälle, näihin minun kuuteen kulholliseen meni 8 dl maitoa. Jos vielä ostaa rasvaista (sinistä tai punasta) homogenoimatonta luomumaitoa, saa viilin päälle pehmeän erillisen rasvakerroksen.

Kulhot jätetään huoneenlämpöön leivinliinan alle tekeytymään. Viili on valmista noin 12-18 tunnin seisottamisen jälkeen, riippuen lämpötilasta. Talvella saattaa mennä vähän pidempään, kesällä lyhyemmin. Omani totesin hyväksi noin 13 tunnin päästä tekemisestä. Valmius selviää kulhoa ravistamalla - jos on hyytynyt tasaisesti, niin on valmista. Sitten kulhot siirretään jääkaappiin odottamaan syömistä. Säilyy jääkaapissa noin 4-5 päivää.

Näin helposti yhdestä viilipurkista tulee kuusi purkillista viiliä. Ja tuostahan voi ottaa yhden kulhon jälleen seuraavaa satsia varten jaettavaksi. Viili-ikiliikkuja on keksitty!

Valmista viiliä olen nautiskellut kanelin ja sitruunahillon kanssa. Nam.

Punainen jakkara

Bongasin Facebookin kirpputorilta ihanan punaisen jakkaran. Nyt se ilahduttaa eteistäni, tuo vanha kolmijalkainen jakkara. Ihanan kulahtanut. Sopivan siro pikkuiseen eteiseeni. Pidämme toisistamme.

Pihalla alkoi kevät!

Kaiken viikonloppuisen siivouksen lisäksi ehdin myös pari tuntia puuhata pihallamme ja laittaa vähän asioita talven jäljeltä sielläkin kuntoon.

Kevät on totisesti alkanut - ainakin Helsingissä. Lumet on kadonneet ja ensimmäiset kukinnat työntyneet kohmeisen maan läpi.

Kuopsuttelin varovasti haravalla ruusupuskan juurelta paksun lehtimaton pois. Sieltä alta paljastui jo hurja määrä krookuksenalkuja.

Osa kukista on ehtinyt jo kukkaan asti aurinkoisimmilla paikoilla.

Meidän taloyhtiössä on tapana syksyisin haravoida suurin osa lehdistä kukkapenkkejä suojaamaan ja ravinnoksi. Nyt haravoin suurimmat lehtipaakut pois kukkien juurilta kompostiin.

Aloitin viime kesänä vimmatun viinimarjapuskien elvytysoperaation. Meidän pihalla on kolme puskaa, jotka ovat olleet vuosia ilman hoitoa ja täysin kitukasvuisia. Sato on parina viime vuonna ollut ehkä keskimäärin viisi marjaa per puska.

Sain kesällä naapurista ison määrän lehmänlantaa, jota levitin puskien juureen. Lisäksi kannoin kompostista uutta multaa kunnolliseksi multapaakuksi niiden juureen. Syksyllä leikkasin puskista vanhimmat oksat alas ja annoin niille syyslannan ja peitin juuret vielä lehtimatolla. Nyt haravoin lehtimatot pois ja viskoin juurille vielä kanankakkaa. Jos tällä superelvytysprojektilla ei marjapuskat herää horroksestaan, niin eivät kyllä sitten herää millään. Olen antanut puskille armonaikaa tehdä marjoja ensi kesään saakka - sallin heille yhden kesän ihmetellä yhtäkkistä hoivaa. Ilahtuisin marjasadosta jo tänä vuonna, mutta jos sitä ei tapahdu nyt, niin ensi kesään vielä odotan. Jos sitten ei tapahdu mitään, niin sitten puskat saavat jäädä oman onnensa nojaan - minä olen sitten ainakin yrittänyt.

Näin harvaoksaisia ovat nyt pihan viinimarjapuskat, mutta toivo elää, että näm tästä elpyvät ja lähtevät tuottamaan marjaa

Yksi asia minua jaksaa ihmetyttää - pihamme ohi menevältä kävelytieltä heitetään talven aikana aivan käsittämätön määrä roskaa aidan vieruksen kukkapenkkiin. Ottaa kyllä niin päähän. Keräsin lumen alta paljastuneesta kukkapenkistä pois useita kaljatölkkejä, tupakka-askeja, pari kuohuviinipulloa, paperiroskaa ja muuta sekalaista härpäkettä. Kuinka joku voi olla niin piittamaton, että nakkaa roskansa toisten pihalle? Tekisi mieli laittaa aitaan kyltti, että roskat voi viedä muualle kuin meidän pihan kukkapenkkiin...

Banaaniletut ja ylistys turkkilaiselle jugurtille

Banaaniletut iltapalaksi eilen kaiken siivoamisen ja haravoimisen jälkeen ansaitsevat mainintansa. Yksi banaani kulhossa muussiksi, yksi kananmuna sekaan sekä puolisen desiä kaurahiutaleita. Mausteeksi vanilijaa ja ceyloninkanelia. Paistoin pannulla kookosrasvassa.

Valmiin letun päälle nokare viikunahilloa ja lusikallinen pari turkkilaista jugurttia. Olen aivan älytön turkkilaisen jugurtin fani - erityisesti sen Valion punaisessa korkeassa törpäkössä myytävän. Se sopii niin suolaiseen kuin makeaankin - saatan käyttää sitä liharuuissa kylmänä kastikkeena (joo tsatsikina tai vastaavana, mutta usein laiskuuden iskiessä ihan sellasenaan) ja yhtä paljon se mielestäni sopii juurikin tällaiseen makeaan jälkiruokaan, vaikka pannukakun päälle hillon kanssa. Olen tehnyt siitä myös kasviksille dippikastiketta sitruunan ja dijon-sinapin kanssa ja hyvin toimii.

Viikoloppuaamuisin se on superhyvää, kun päälle ripottelee pähkinöitä ja pienen määrä juoksevaa hunajaa. Minä, entinen hunajan inhoaja olen ruvennut tykkäämään, kun hunaja saa ylimakeutensa kaveriksi jotain tällaista hapanta.

Alkaa olla jääkaappini vakiotuote tuo turkkilainen jugurtti - niin monipuolinen valmiste on kyseessä.

Kevätsiivoa

Viikonloppuna aloitin kotona keväisen kaappiensiivousurakan. Minullahan käy siivooja kahden viikon välein hoitamassa kodin perussiivouksen, joten siivoan itse nykyään vain hyvin vähän. Yleensä sillä vuoroviikolla kun siivooja ei käy, näytän vähän imuria keskilattialle ja pyyhkäisen isoimmat pölypallerot pois. Olen ollut järjestelmään enemmän kuin tyytyväinen - oma vapaa-aika kun on nykyään niin kortilla, niin minun ei tarvitse sitä siivoamiseen tuhrata. Siistinä ihmisenä en osaisi myöskään sulkea silmiäni pölypalleroilta, joten laskenkin siivoojan palkkaamisen viime vuoden parhaaksi päätökseksi.

Siivooja on mahtava juttu, mutta huomaan samalla, että kaikki kodin kaappeihin ja "pimeisiin nurkkiin" liittyvä järjestelytyö on jäänyt todella vähälle viimeisen vuoden aikana. Siivoojahan ei järjestelyä tietenkään tee. Aiemmin itse siivotessani siivouspäivänä tuli samalla järjestettyä ja pyyhkäistyä aina joku kaappi tai laatikko. Nyt kun en tee perussiivousta itse, kaikki tällainen on vähän unohtunut.

Paitsi nyt, kun aurinko on taas alkanut paistaa nurkkiin ja kaapit alkaneet näyttää sotkuaan. Viikonlopulle tuli vielä kaiken lisäksi vaatteiden (mm. ulkotakkien) kaudenvaihto, kun mittari kelluu nyt öisinkin jo plussan puolella. Pyhitinkin viikonloppuni sille, että vein mm. talvitakit ja paksut huivit, pipot ja muut villat vintille talvisäilytykseen (siivosin samalla reissulla myös muuten vintinkin - jes, hyvä minä!), kaivoin kevättakit esiin, pyöritin ne kaikki pesukoneessa ja kävin muutenkin järjestelmällisesti läpi sellaisia kodin kaappeja, jotka ovat olleet vähemmällä huomiolla.

Olin perjantaina töiden jälkeen suuntamassa Tammiston Konttiin kirpputorireissulle, mutta pistäydyinkin ex-tempore läheisessä uudessa Anttilan Outletissa. Sieltä mukaani tarttui kauniit punoskorit, jotka päätin ottaa käyttöön vaatekaapissani. Pikkukorit saivat sisäänsä alusvaatteet - toiseen alushousut ja toiseen rintaliivit ja isompi sukat. Samalla siivosin kaapista pois vähälle käytölle jääneet vaatteet ja pyyhin hyllyt pölyvapaiksi.

Kaappeja siivotessa huomasin muutaman pikku jutun omistamassani tavarassa...

Omistan käsittämättömän määrän - 13 kpl!! - Iittalan Kivi-tuikkuja. Kuka ihme tarvitsee muka tällaista määrää tuikkukippoja? Olen näitä aluksi ostanut jotain kirpputoreilta ja sitten vielä saanut päälle lahjaksi. Nyt siivotessani laskin kipot ja tajusin niiden naurettavan määrän. Nämä ovat siis vain Kivi-tuikut - tämän päälle on myös muita kippoja. Näistä heti osa lähtee kierrätykseen, ei ole mitään järkeä, että yksi kotini laatikoista on täynnä tuikkukippoja. Luonnollista poistumaa tuli 1 kpl, kun siivotessani mämmikourailin yhden tuikun säpäleiksi.

Lisäksi ihmettelen suuresti, että miten ihmeessä tällainen keittiön aterinlaatikko voi tulla niin likaiseen kuntoon. Astiat laitetaan sinne puhtaina. Laatikon pitäisi suojata suurimmalta osalta muruja. Kuitenkin nyt siivotessani kun tyhjensin aterinlaatikon ja kopsuttelin sen puhtaaksi, tuli sieltä pohjalta varmaan noin 0,5 dl muruja! Ymmärtääkö joku - miten tämä voi olla mahdollista?

Ehdin viikonlopun aikana hoitamaan takkikauden vaihdoksen, siivoamaan vaatekaapin, vintin, keittiön kaapit, siivouskaapin, sängynaluslaatikot, yöpöydän laatikot ja TV-tason laatikot. Olen todella tyytyväinen suoritukseeni. Enää siivoamista vaille jäivät oikeastaan vain työpöydän laatikot ja senkki, jossa säilytän kirjojani. Pienen asunnon iloja on todella hallittu suursiivousmäärä.

Seuraava kotiprojekti olisikin viimein ommella uusia sisustustekstiilejä kotiin. Minulla on ihan valtava määrä ihania kankaita kotona odottamassa, että ompelen mm. sohvalle uudet tyynynpäälliset. Olen niitä kaivellut Marimekon Outletin palakorista todella kiitettävän määrän. Pitää mallailla mitkä kuoseista sopisivat parhaiten yhteen ja aloittaa ompelu.

Ikkunanpesun hoitaa tänä kesänä se ihana siivoojani. Pitää vain jaksaa odotella toukokuun loppupuolelle, että pahin katupöly- ja siitepölykausi vähän taittuu.

Casual Friday

Harvemmin tulee töissä harrastettua Casual Fridayta, mutta tänäaamuna vaatteita valitessa näköjään iski sellainen olo.

Puin töihin päälle farkut. Siis ihan siniset pillifarkut. Aika poikkeuksellista ja aika casual. Tavallisesti töissä päällä on mustat pillihousut tai sitten joku mekko.

Rentoudessa villiinnyin sitten ihan, kun tuli aika pukea päälle kengät. Harvemmin sitä tennareissa töissä, mutta joku kevätfiilis innoitti kaivamaan jalkaan hattaraiset pupukengät.

Täällä sitä nyt istuksitaan - farkuissa ja tennareissa. Eikä ne työt näytä tästä häiriintyvän. Tänään ei ole kokouksia tai muuta edustamista, joten ei taida tämä maailmakaikkeus paljoakaan välittää, että en näytä tänään bisnesnaiselta.

Nämä Minna Parikan pupukengät on niin epätyypillistä minua pukeutumisessa, että rakastan niitä. Ihan hupsut - puuterinvaaleanpunaistakin vielä. Korvista pilkottaa pikku kaistale mintunvihreää. So not me, mutta silti so me.

Moi taas!

Blogiin tuli vahingossa ja suunnittelematta yli kuukauden tauko. Ei ollut suunniteltu, eikä periaattessa tarkoituksenmukainen - aika vain hurhati kaiken arkisen parissa. Olen kokenut haasteita tarttua kirjoittamaan tapahtuneista jutuista, vaikka juttua olisi riittänyt. Ehkä nyt taas päivänvalon lisääntyminen aikaansaa sen, että blogikin taas vilkastuu.

Tauon aikana olen:

Reuhonut jumpassa selkäni rikki ja viikon ajan käynyt töissä ilman sukkia - en vain yksinkertaisesti saanut niitä aamulla jalkaan selän takia. Onneksi vamma oli pelkkä kudosvaurio, joka parani sukkelasti.

Käynyt Hangossa viikonloppuvierailulla, jossa olen leikkinyt intensiviisesti kumisella muumipeikolla ja viettänyt elämyksellisen kylpyhetken pienen ihanan kummityttöni kanssa.

Käynyt syömässä ystäväni kanssa yhdessä Helsingin tämänhetken suosituimmassa ravintolassa (pöytävarausjonon perusteella näin päättelen) - Baskeri & Bassossa. Ihana miljö, hauska illallinen, mutten oikein tiedä onko ihan kaiken hypetyksen väärti.

Ostanut kirpputorilta uuden päiväpeiton - vaihtelua myöskin kirpparilta löytyneeseen pitsipeittoon. Peitto on Zara homen ja löytyi Tikkurilan Kontista.

Käynyt kavereideni kanssa talvilomareissulla Alpeilla, jossa oli ihanaa.

Nautiskellut etenevästä keväästä ja suunnitellut laatikkoviljelyn aloittamista pihallamme.

Kokenut jännittävän uuden kokemuksen, kun kävin kuoroni kanssa studiossa äänittämässä muutaman laulumme. Oli itselleni ensimmäinen kerta ja ihan uusi kokemus.

Käynyt Yrjönkadun uimahallissa nauttimassa entisajan kylpylätunnelmasta.

Juhlinut työpaikalla kollegani kymmenvuotista työpanosta organisaatiollemme.

Kevät saa tulla!