Sadepäivän pyöräilijä

Olen antanut itselleni sellaisen myönnytyksen, että jos aamulla sataa niin sitten ei tarvitse mennä pyörällä töihin.  Iltapäivän sade-ennusteet ei haittaa sillä kotiin päin tullessa kastuminen ei niin haittaa. Muutoin sitten urhoollisesti pyöräilenkin töihin.

Joskus kuitenkin tekee niin kovasti mieli pyöräillä, että aamun kaatosadekaan ei saa minua hyppäämään bussiin. Niin kuin tänään.

Silloin hyvät, sateenpitävät housut ja takki ja kumisaappaat ovat varusteista parhaat. Pyöräilylasit suojaamaan silmiä sadepisaroilta. Ei paljoa sateet tätä tyttöä hetkauta!

Metsästä ja ruukusta pöytään

Suosikkivuodenaikani on jälleen alkanut. Syksy ja sadonkorjuu!

Vanhempien mökiltä tuomat kanttarellit paistuivat viikolla yksi ilta iltapalaksi. Mielestäni nämä on parhaita kuumalla pannulla paistettuna niin että repii isoimpia sieniä vain hieman pienemmäksi. Ei siis mitään hakkelusta. Sitten vain pannulla nesteet pois ja jonkin aikaa paistoa. Lisätään vähän voita ja suolaa. Siinä se. Minun kanttarellini eivät edes kermaa kaipaa, vaikka sitäkin joskus joukkoon lurautan.

Naapurilta sain joku aika sitten oman lehtikaalin, joka tyytyväisenä kasvaa nyt ämpärissä pihallamme.

Kaikki varmaan tuntee jo konseptin nimeltä lehtikaalisipsit, mutta varmuuden vuoksi tässä teko-ohje niille, jotka tätä ihanuutta eivät ole kokeilleet. Lehtikaalihan on superterveellistä, mutta maultaan raakana melko voimakasta. Herkullista lehtikaalista tulee, kun sen uunittaa oliiviöljyn ja sormisuolan kanssa "sipseiksi". Kaalista revitään puisevat varret pois ja lehtiosuudesta revitään sopivia palasia. Levitellään uunipellille öljyn ja suolan kanssa, paistetaan 150-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia (varo - palaa helposti, joten vahdi!), nostetaan pelti hetkeksi jäähtymään ja ei kun nauttimaan!

Seuraava työnsarkani on tehdä yrttien sadonkorjuu, eli leikata yrtit kuivamaan talvea varten. Olen saanut tänä vuonna aivan mielettömän yrttisadon "tarhastani", yrttejä on voinut napsia keittiön ikkunan kautta käyttöön läpi kesän. Lomani aikana pitkähkön poissaoloni aikana vain oregano ehti päästä kukintavaiheeseen, joten siitä en kuivattavaksi yrttejä enää saa (tosin on ollut hauska katsella miten innoissaan eri pölyttäjät olivat oreganon kukista, kuhina oli melkoinen!). Timjami ja rosmariini pääsevät puolestaan seuraavaksi kuivatukseen ja niistä voi sitten talvellakin sitten nauttia.

Mehuja

Olen innokkaasti pärisytellyt mehuja sillä kirpparilta löytyneeltä mehustimella.

Porkkanasta, verigreipistä ja sitruunasta syntyi ihanan hapan ja upean värinen mehu eilen illalla. Tänään aamumehu syntyi porkkanasta ja nektariinistä...mmmmmm.... Kokeilut jatkuu!

Omenahilloa

Lähipiirissäni on ihan huipputyyppejä, jotka tietävät, että tykkään säilöä ja antavat minulle omien puiden ja pensaidensa ylijäämää käyttöön. Tyyppejä, jotka tietävät että ilahdun tekstiviestistä, jossa sanotaan, että "omenat on kypsyneet, saa tulla poimimaan".

Hain ystävältä kotiin useamman kilon omenaa. Koska pakkanen alkaa olla jo ihan täynnä, niin pakastettu sose ei oikein nyt tullut kyseeseen. Hilloamaan siis, niin saa alakerran hillokellarikin sisältöä itseensä.

Kokeilin ensimmäistä kertaa uunissa haudutettavaa omenahilloa. Keitin ensin omenalohkoja normaalisti isossa kattilassa, soseutin ne ja lisäsin hillosokerin ja muut mausteet. Sen jälkeen siirsin koko kattilan pariksi tunniksi uuniin hautumaan välillä sekoitellen. Olin lukenut, että tällä metodilla hillon makuun ilmestyy pieni toffeen maku ja värikin muuttuu tummemmaksi. Elintarviketieteilijä tietää varmaan paremmin, mutta tällaisella pitkällä hauduttamisella kuulemma omenassa itsessään olevat hiilihydraatit muuttavat muotoaan, josta myös toffeisen maun ilmestyminenkin sitten ilmeisesti johtuu.

Omaan hillooni lisäsin mauksi myös kokonaisen vanijatangon sekä yhden sitruunan kuoren. Hillon keitossahan hauskaa on se, että sen voi maustaa ihan itse päättämällään mieluisalla tavalla. Vaikka kanelitangoilla, tähtianiksella, chilillä... Mielikuvitus on rajana!

Omenahillo uunissa

n. 3.5 kg omenoita
3 dl vettä
1.5 kg hillosokeria
1 vanilijatanko
1 sitruunan raastettu kuori

Huuhdo omenat, poista siemenkodat ja pilko ne isoon (5 litran) kattilaan. Itse en kuori, sillä a) se on mielestäni turhan vaivalloista ja b) punertava kuori antaa hillolle söpön värin. Voit toki halutessasi kuoria omenat. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Keitä omenat pienessä vesimäärässä liedellä kunnes rakenne alkaa rikkoutumaan. Soseuta huolella tasaiseksi soseeksi. Halkaise vanilijatanko ja kaavi siemenet soseeseen. Heitä myös tanko soseen joukkoon - se poistetaan hillosta keittämisen lopuksi. Raasta joukkoon 1 sitruunan kuori. Lisää hillosokeri, sekoita huolella ja anna kiehahtaa hetki. Kuori pinnalle muodostuvaa vaahtoa pois hillon päältä.

Siirrä hillokattila seuraavaksi uuniin. Anna hillon hautua uunissa 1-2 tuntia välillä sekoitellen.

Ota kattila uunista ja poista vanilijatanko - se on nyt työnsä tehnyt. Purkita sose puhtaisiin ja kuumennettuihin purkkeihin (suosittelen astianpesukonetta ja kiehautusta päälle). Täytä purkit ihan piripintaan ja sulje heti huolellisesti.

Juice (Leskinen?) insinöörin keittiössä

Iih ja uuh sanoo insinöörikokkaaja minussa. Kirpputorilta löytyi niin houkutteleva masiina, että ostin sen kotiin. Braunin vanha mehustin. Hassu pärisevä härpäke, jolla hedelmät, marjat, vihannekset sun muut rehut muuttuu tuoremehuksi.

Myönnän, että olin innoissani tätä kokeilemassa. Kaikki irtoavat osat pystyi laittamaan astiapesukoneeseen, joten aloitin kunnon puhdistuksella. Sitten kone kasaan ja jännitti tietysti toimiiko kaikki niin kuin pitää.

Toimi. Täydellisesti ja moitteetta. Vapise Jungle Juice Barit ja kaikki muut fruitie/smoothie -paikat. Mulla alkaa olla kotona niin täydellisesti varustettu kahvila, etten kohta ehkä poistu täältä mihinkään.

Ensimmäinen mehustuskokeilu tapahtui juuri äsken. Iltapala mielessä kasasin kotoa löytyviä hedelmiä - 2 päärynää, 2 nektariinia ja 2 limeä leikkuulaudalle.

Ei kun hedelmiä vähän pienemmiksi palasiksi (päärynä ei vaadi edes kuorimista, nektariinista siemen pois ja limestä kuoret veitsellä pois) ja tungetaan mehustimeen. Saman tien alkoi tuosta nokasta valua runsaasti mehua. Tuollainen puolen litran mitta oli täydellisen korkuinen astia tuohon alle. Tuosta määrästä hedelmää tuli melkein 5 dl mehua, eli aika hyvin näyttäisi kone puristavan kaikki mehut irti.

Siispä iltapalaksi tänään oli lasillinen aurinkoa. Ja aimo annos innostusta uudesta kirpparilöydöstä. Onko noloa innostua tuollaisesta härpäkkeestä ja turhakkeesta, johon saattaa kyllästyä hetkessä? No - nautin ainakin niin kauan kuin tämä into kestää...

Syksyn tullen taas blogin kuvien laatu alenee dramaattisesti - sen näkee jo tästä postauksesta. Syksyinen ilta ja valoa nolla, ei jaksa kännykkäkamera kuvata kaunista jälkeä.

Kinuskinen marjapavlova

Pian lapsen saavalle ystävälle järjestettiin vauvakutsut, joihin vieraat veivät nyyttäriperiaattella tarjottavaa pöytään. Kun mietin että mikä makea leivonnainen on sopivan kevyt helteiseen päivään ja sopii vauvakutsuille, keksin jostain takaraivostani tehdä pitkästä aikaa pavlovan. Eli sen sellaisen unelmankevyen marenkitortun.

Vaikka lopputuloksen ulkonäkö olikin hieman kärsinyt (marenkipohjan roudaaminen aamubussissa ensin töihin ja töiden jälkeen kutsuille ei ole maailman helpoin tehtävä, ja toisaalta täytekin olisi voinut olla himpun verran paksumpaa tavaraa), niin mielestäni lopputuloksen maku oli varsin onnistunut. Ja toki pavlovan saa ja kai on vähän tarkoituskin olla sellainen hattarapilven näköinen eikä viimeiseen asti puleerattu leivonnainen.

Marenkipohja on helppo tehdä vaikka edellisenä päivänä valmiiksi ja sitten ennen tarjoilua kokoaa homman valmiiksi. Marengin valmistuksessa on yksi tarkka juttu ja se on välineiden puhtaus - kulhon ja vatkaimen tulee olla puhtaita ja kuivia. Vähäinenkin vesimäärä tai vaikka rasva sotkee valkuaisen vaahtoutumisen. Siksi vatkauskulho kannattaa olla terästä tai lasia - muovissa on helposti esimerkiksi rasvajäämiä. Muutoin marengin valmistus sitten onkin varsin helppoa.

Kinuskinen marjapavlova

Marenkipohja

6 kpl munan valkuaista
3 dl hienoa sokeria
2 tl valkoviinietikkaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoa

Kuumenna uuni 125 asteeseen.

Erottele valkuaiset keltuaisista. Laita valkuaiset lasi- tai teräskulhoon (riittävän isoon jossa ne voit sähkövatkaimella vatkata). Keltuaisia et tässä reseptissä tarvitse. Sekoita toisessa kulhossa valmiiksi vaniljasokeri, maissijauho ja desilitra sokeria. Vaahdota valkuaisia ja lisää 2 dl sokeria vähitellen samalla vatkaten. Lisää lopuksi kulhossa loppuun sokeriin sekoitetut maissijauhot siivilän läpi seuloen ja varovasti sekoitelleen. Lisää viimeiseksi etikka.

Lusikoi valkuaisvaahto leivinpaperille (halkaisija n. 24 cm). Jätä reunat korkeammiksi kuin marenkilevyn keskiosa, jotta täyttäessä saa "koloon" hyvin täytettä. Paista 125-asteisessa uunissa 1½ tuntia. Anna marenkilevyn jäähtyä rauhassa esimerkiksi ritilällä.

Täyte
2 dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta
2 dl vispikermaa
purkki rahkaa / rahkajugurttia (käytin itse Ehrmannin rahkajugurttia)
n. 2 dl kinuskikastiketta

Vaahdota yhdessä kulhossa vaahtoutuva vanilijakastike ja toisessa vispikerma hyväksi vaahdoksi. Sekoita vaahdot toisiinsa. Lisää varovasti purkki rahkaa. Kaada joukkoon valmista kinuskikastiketta. Anna täytteen maustua väh. puoli tuntia kylmässä.

Kokoa pavlova. Lusikoi täytettä marenkipohjan päälle. Koristele isolla määrällä marjoja - mustikoilla, mansikoilla ja vadelmilla tai muilla haluamillasi marjoilla. Nauti heti.


Vauvakutsujen pöytä oli varsin notkuva, herkkuja riitti.

Vein lahjaksi Sophie la girafe Cosmeticsin vauvan pesuaineen ja kosteusvoiteen. Lisäksi sujautin pakettiin lahjakortin "sushiövereihin", eli vauvan syntymän jälkeen vien ystävän sushibuffettiin syömään - hän kun on kertonut kaivanneensa sushia odotusaikana paljon.

Lohisoppa

Lohisoppa on yksi suosikkiruuistani. Se on mielestäni klassinen esimerkki siitä, kuinka yksinkertaisista aineksista syntyy super hyvä ruoka. Näin sadonkorjuuaikaan kalasoppa maistuu erityisen hyvältä, kun kotimaiset porkkanat, perunat ja palsternakat sun muut keittovihannekset on parhaimmillaan.

Lähikaupassa sattui olemaan nieriää tarjolla edulliseen hintaan. Se pienehkönä lohikalana sopii erinomaisesti keittoon. Jos ostaa kalatiskiltä kokonaisen kalan, jonka palvelutiski perkaa, niin kannattaa ehdottomasti pyytää perkeet mukaan. Niistä keittää helposti ja pienellä vaivalla hyvän kalaliemen (selkäruoto ja muut ruodot, evät, pää ilman kiduksia sopivat tähän tarkoitukseen hyvin. Eli siis koko muu kala paitsi sisälmykset).

Perkeet laitetaan kattilaan, pilkon itse mukaan sipulin. Päälle kylmää vettä niin että perkeet peittyvät ja ei kun levylle kiehumaan vähintään puoleksi tunniksi miehdohkolla lämmöllä. Kun liemi alkaa kiehumaan lisätään suolaa ja muutama kokonainen valkopippuri. Kiehuttamisen jälkeen pinnalle muodostunut vaahto kuoritaan pois, ja liemi siivilöidään.

Itse kalasoppa on niin helppo tehdä, että tuntuu ihan hassulta kirjoittaa sen resepti. Siihen keitettyyn kalaliemeen pilkotaan perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, sipulia ja muita halumiaan vihanneksia. Ne kiehautetaan kypsiksi. Kiehumisen loppuvaiheella lisätään liemeen paloiteltu kala. Lopussa lisätään kermaa - ruokakermaa tai jos nyt oikein haluaa panostaa niin kuohukermaa ja tuoretta tilliä. Tarkastetaan lopuksi suola ja pippurin määrä. Ja valmista on.

Nam - niin hyvää!

Pellolta pöytään (ja pakastimeen)

Marjojen kerääminen on kyllä varsin hauskaa ja palkitsevaa. Kaikkien muiden marjojen paitsi vadelmien. Miten se hakkuuaukioilla kasvava hassu marja osaakin kasvaa niin hankalassa paikassa? Ja olla niin hidas kerättävä?

Täytyy myöntää, että isän tiedusteluretken tulos "tänä vuonna vatut ovat kuivaneet suurimmilta osin puskiin, eikä niitä paljoa tule" ei ollut minulle hirveän musertava uutinen. Vapautus kuumista, paarmoja ja maa-ampiaisia pörräävistä hakkuuaukioretkistä! Jes.

Marjoja pakkaseen pitää kuitenkin saada talven varalle. Varsinkin kun mansikkasato jäi minulta vähän pieneksi ja pakkaseen niitä meni vain muutama kilo. Kesäkiireiden keskellä siinä se mansikkakausikin sitten ehti hurahtaa ohi. En ehtinyt saamaan edes sellaista huonompaa (eli halvempaa) hillomarjaa, josta olen tavallisesti tehnyt tuorehilloa melatiinin kanssa.

Painelin sitten Hämeessä kaverin mökillä vierallessani paikalliselle marjatilalle. Siellä kasvoi niin paljon vadelmaa, että ihan meinasi pää mennä pyörälle. Oli muuten tarjolla tuollaista kotitekoista mansikkajätskiäkin ja tilan omaa limua.

Eleli siellä tilalla lampaita, kanoja, vuohia ja hanhiakin.

Keräsin 2.5 kiloa vadelmaa (ja varmaan kilon suuhun), jotka sitten kotona pakastin. Osan söin sellaisenaan.

Sai sieltä tilalta muutakin kivaa. Kuten tuoretta maissia (joka oli älyttömän hyvää) ja härkäpapuja.

Mulla on muuten kiva naapuri, jolla on kaupunkiasunnon lisäksi maatalo, jossa hän viljelee hirvesti kaikkea hyödyllistä. Ylituotantoa on niin paljon, että saan ostaa viljelyn tuloksia itselleni. Parhaillaan on toimitus lehtikaalia, mangoldia ja papuja tulossa. Kelpaa.

Kirjavinkki - Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Olen ahminut lomani aikana kirjoja. Oli niin hyvä istua ulkona auringossa ja lukea. Niin hyvä, että lomalle varaamani kirjat pääsivät loppumaan kesken kaiken. Mökkireissulla painelin kirjakauppaan ja ostin Joel Dickerin mainetta niittäneen Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Odotukset olivat suuret, olin niin paljon ylistystä kirjasta lukenut.

Kirja kertoo vangitsevan tarinan nuoresta kirjailijasta Marcus Goldmanista, joka kärsii toista kirjaa kirjoittaessaan valkoisen paperin kammosta ja lähtee pieneen Auroran kaupunkiin oppi-isänsä Harry Quebertin luo hakemaan inspiraatiota. Yllättäen Harry Quebertin puutarhasta löytyykin yli 30 vuotta sitten kuolleen Nola Kellerganin ruumis. Selviää, että kauan aikaa sitten silloin 30-vuotiaalla Harrylla on ollut suhde 15-vuotiaaseen Nolaan. Marcus Goldman inspiroituu tarinasta ja ryhtyy selvittämään mitä 30 vuotta sitten on tapahtunut. Miten Harry on rakastunut niin nuoreen tyttöön? Mitä tapahtui päivänä, jolloin Nola nähtiin metsässä juoksemassa punaisessa mekossa verisenä ja sen jälkeen häntä ei enää nähty? Miten Nola joutui Harryn pihalle haudatuksi?

Kirja on 800-sivuinen järkäle, mutta se etenee todella nopeasti ja sen lukee parhaimmillaan muutamassa päivässä. Niin kovasti Dicker pitää lukijaa otteessaan - lukija haluaa tietää mitä tapahtui Nola Kellerganille eräänä elokuisena päivänä vuona 1975. Tarinaa tarkastellaan monen hahmon kertoman kautta. Pikkuhiljaa, pala palalta pienen kaupungin tapahtumat rakentuvat kokonaisuudeksi. Ja lopussa odottaa yllätys.

Ihan mahtava kirja. Suosittelen.

Kelpasi riippumatossa köllötellä ja lukea.