Mitä uutenavuotena kannattaa luvata?

Vuoden toiseksi viimeinen päivä. Huomenna pitäisi tehdä niitä uudenvuoden lupauksia. En ole koskaan tainut tehdä yhtään varsinaista lupausta, ehkä vain jotain pieniä ajatuksia tai toiveita heittänyt ilmaan tulevan uuden vuoden varalle.

Kaksi vuotta sitten alkoi vuosi 2013. Ei se ollut silloinkaan mikään lupaus mitä ajattelin. Enemmänkin vain vahva tunne siitä, että vuodesta 2013 tulee maailman paras. Olin silloin Lissabonissa vastaanottamassa uutta vuotta. Vuoden ensimmäisen minuutin aikana sanoin silloiselle poikaystävälle, että olen varma, että vuodesta 2013 tulee elämämme paras ja että sen aikana kaikki asiat ratkeaa ja päästään kahden maan elämästä eroon vihdoin samaan maahan elämään.

Eipä päästy. Maaliskuun viimesinä päivinä tuli ero, kun mikään ei onnistunut. Vuosi ei ollut yhtään sellainen, mitä olin silloin vuoden ensimmäisten minuttien aikaan visioinut ja toivonut. Jos joku nyt kertoisi sille tyypille, että mitä se tuleva vuosi tulisi tuomaan tullessaan, en tiedä nauraisiko vai itkisikö se tulevaisuuteen luottavainen tyyppi siellä lissabonilaisella kattoterassilla.

Vuoden 2014 ensimmäinen blogipostaus oli vuotta 2013 hyvin kuvaava. Silloin kirjoitin, että parasta vuodessa 2013 on, että se on ohi. Ja että olkoon vuosi 2014 parempi. Silloin varoin toivomasta liikoja, sillä kaikki edellisen vuoden toiveet oli menneet täysin päinvastaisella tavalla. Toivoin vain parempaa vuotta, ja totesin silloin itsekin, että siihen ei kyllä paljon tarvita, sen verran alas oli 2013 riman painanut.

Varovaisella toiveella pääsi niin paljon pidemmälle. Vuosi 2014 oli parempi. Niin paljon parempi. Ei huippu, ei paras vuosi ikinä, mutta hyvä vuosi.

Vuonna 2014 täytin 30 vuotta. Selvisin siitä ilman minkäänlaista ikäkriisiä. Pidin sen kunniaksi isot juhlat. Järjestin myös vuosia suunniteilla olleen reissun kavereille Portugaliin, joka oli aivan huippu. Laskin lumilaudalla muutaman vuoden tauon jälkeen ihanien kavereiden kanssa Alpeilla. Näin maailmaa, läheltä ja kaukaa. Matkustin, matkustin ja matkustin. Kävin ensimmäistä kertaa esimerkiksi Kanadassa. Kannustin ystävää Berliinin maratonilla. Olin kaasona ja katsoin parhaan ystävän onnea. Surffasin, golffasin, zumbasin, sauvakävelin. Pyöräilin 1000 km (se on tosin vähemmän kuin aikaisempia vuosina, koska muuton takia työmatka lyheni merkittävästi). Sain uusia kavereita kotimaassa ja ulkomailla ja lämmitin välejä sellaisiin vanhoihin, joiden kanssa yhteydenpito on vähän jäänyt vähemmälle. Kotiuduin uuteen kotiin ja olen vuoden asumisen aikana hionut siitä enemmän ja enemmän mieleistäni. Olen katsonut pienimmän kummilapsen kasvua vastasyntyneestä yksivuotiaaksi ja vanhempien kummilapsieni kasvavan niin vauhdilla, ettei kummitäti meinaa edes pysyä vauhdissa mukana. Katsoin, kun ystävästä tuli äiti. Tein niin paljon töitä, etten edes jaksa muistella (toivon kuitenkin, että kova työ tuo palkkiota ensi vuoden aikana ja avaa uusia mahdollisuuksia). Kannustin ystävää uudessa työmahdollisuudessa. Luin kirjoja. Neuloin parit sukat. Kokkasin, leivoin, kierrätin, sisustin, tuunasin ja puuhasin. Marjastin, sienestin, mökkelin, säilöin. Mehustin. Mietin. Kehitin. Opin. Muistin. Unohdin. Nauroin. Niin paljon enemmän kuin vuonna 2013.

Vuodelta 2015 toivon vain samaa kuin vuodelta 2014. Että olisi kivoja juttuja, joita muistella ensi vuoden toiseksi viimeisenä päivänä. Ja että se toisi mukanaan uusia juttuja, minulle ja läheisille.

Vaikka iltapäivälehtien listaukset onkin yleensä aika tyhmiä, niin yksi lukemani listaus oli kuitenkin tosi hyvä. Se oli otsikoitu "10 uudenvuodenlupausta, jotka oikeasti kannattaa tehdä". Nämä on niin hyviä, että lupaan tehdä kaikkeni, jotta seuraavat asiat tapahtuisivat:

1. Olen kiltti ihmisille, jotka sen ansaitsevat
2. Teen jotain ensimmäistä kertaa
3. Vaalin sitä, mitä minulla on jo
4. Puutun asioihin, joihin pitää puuttua
5. Tavoittelen asioita, jotka tekevät minulle hyvää
6. Luen kirjoja
7. Menen ajoissa nukkumaan...ainakin joskus
8. Teen asioille jotain valittamisen sijaan
9. Karsin elämästäni asiat, jotka painavat mieltäni alas
10. Nautin elämästä

Marimekkoa kylpyhuoneeseen

Löysin jälleen jotain asuinpaikkani facebook-kierrätysryhmästä - Marimekon värikkään suihkuverhon. Maija Isola suunnitteli Melooni-kankaan vuonna 1963, joka on löytänyt tiensä myös suihkuverhoihin. Tämä iloinen väriläjäys ilostuttaa nyt kylpyhuoneessani.

Asuntoni kylpyhuone on superpieni. Suihku on siinä vähän kaiken keskellä. Suihkuverhon tehtävänä on suojata vanhaa peiliovea kastumiselta.

Edullista oli jälleen kerran, myyjän viime kesänä itselle ostama verho oli ollut käytössä ihan hetken, ja nyt sain tämän itselleni 15 euron hintaan. Kiva piristys ja sopii paljon paremmin kotiini kuin vanha hailakanvärinen verho, joka oli hankittu vanhan kodin väreissä ja tyylissä.

Äsken iltalenkillä hain naapurilta viherkasvipistokkaita. Laitoin sinne samaiseen fb-ryhmään kyselyn, että antaisiko joku minulle pistokkaita, kun kirpparilta joku aika sitten löytynyt amppeli odottaa tyhjänä sopivaa kasvia. Tarjokkaita löytyi niin paljon, että oli suorastaan runsaudenpula valita. Kierrätys toimii täällä viherkasveissakin. Nyt on pistokkaat keittiön pöydällä vedessä odottamassa juurien ilmestymistä.

Mummotossut

Toivottavasti kaikille yhdistyy mummontossuista mielikuva Aino-tossuihin, eikä siihen karmaisevaan drinkkiin, johon sekoitetaan kermaliköörin sekaan salmiakkikossua (yöks).

Lappeenrannasta joulun vietosta toivuttuamme meidän perhe lähti kirpparikierrokselle. Minä löysin mummotossujen aatelia, eli Aino-tossut, jotka ovat ihan mahtavat viileälattiaisen puutalon asukille.

Näiden pohjassa lukee original Nokia slippers, made in Czechoslovakia, eli ovat siltä ajalta, kun Nokia oli myynyt kenkätehtaansa ja näitä valmistettiin silloisessa Tsekkoslovakiassa. Koko Aino- ja Reino-kenkäperinne meinasi silloin kadota sen siliän tien, kunnes suomalaiset yrittäjät ostivat tuotannon takaisin Suomeen.

Nämä siistikuntoiset yksilöt ovat nyt minun kotitossuni. Pidän kotona aina jotain tossuja tai villasukkia jalassa. Vaikka koti onkin talvisinkin ihan lämmin, niin lattioissa aina hieman kuitenkin vetää. Puutaloasumisen pieniä pikantteja yksityiskohtia.

Piparkakkutalo 2014

Tämän vuoden piparkakkutaloni näyttää tältä.

Rakennan piparkakkutalon joka vuosi. Se on minun pikku jouluperinteeni. Meidän perheessä ei taloa kovin montaa päivää säästellä, vaan se syödään pois yleensä tapaninpäivänä. Se sopii minulle hyvin, en ymmärrä miksi tuota pitäisi kauaa pöydällä antaa pölyyntyä. Hauskinta on talon rakennusvaihe. Sen jälkeen riittää, että lopputulosta saa hetken ihailla. Sitten sen saa minun puolestani syödä pois.

Tämä on ihan paras joulukoriste - sellainen jonka saa tuhota syömällä.

Puolukkaa naamaan

Ostin uuden kasvorasvan. Suomalaisen Flow cosmeticsin luonnonkosmetiikkaa. Tyrniä ja puolukkaa sisältävän anti-aging voiteen (kyllä, kolmekymppisenä pitää alkaa käyttää anti-agingia).

Joka kerta tätä kasvoille levittäessä hymyilyttää. Tämä tuoksuu aivan täysin puolukkasurvokselle. Siis oikeasti, puolukkasurvokselle. Tulee joka kerta mieleen, että toimisikohan ihan pelkkä puolukkasurvos naamalle levitettynä. No, ehkä tällaisen voiteen levittely on vähän siistimpää.

Olen käyttänyt tätä nyt viikon. Onkohan rypyt jo suoristuneet?

Kuinka moni muuten tiesi, että tyrni on seabuckthorn englanniksi? Minä opin sen tämän tuubin kyljestä.

Hei, tunnetaanko me?

Olen kirjoittanut blogiani nyt 2.5 vuotta. Sinä aikana se on toiminut arjen pikku juttujen tallennus - ja ylistyspaikkana - muistikirjanani, reseptien jakopaikkana, hyvien (kirppari)löytöjen hehkuttamisessa ja pikku vinkkien jakopaikkana.

Blogini on harrastus. Käytän siihen aikaa aina niin paljon kuin sitä milloinkin sopivasti likenee. Postaan silloin, kun jotain postattavaa tulee. Jos ei ole kummempaa postattavaa, en sitten väkisin postaa. En mainosta blogiani missään (tänne löytävät ne, ketkä löytävät) ja blogissani ei mainosteta mitään. Ihan siksi, koska minua ei kiinnosta mainostus ja vieläkin enemmän siksi, että blogini ei kiinnosta ketään mainostajaa.

Olen pitkään elänyt uskossa, että täällä käy lukemassa suurin piirtein äiti ja isä, siskot ja kaverit. Kävijämäärät ovat kuitenkin tasaisesti kasvaneet, että pikkuhiljaa voi varmaan jo todeta, että ilmeisesti täällä käy vähän joitain tuttavapiirini ulkopuoleltakin.

Tartuin ajatukseen ja mietin keitä te olette? Tein tuohon oikealle sivupalkkiin kyselyn, jossa kysymys on yksinkertainen - tunnetaanko me oikeassa elämässä, blogin ulkopuolella?

Blogissani ei kummemmin kommentoida. Mutta aina kun kommentoidaan, niin olen iloinen. Sillä tavoin tämä kirjottaminen muuttuu hieman yksipuolisesta monologista vuorovaikutukseksi.

Siispä, klikkaamalla kyselyä kerrot minulle tunnetaanko vaiko ei. Myös kommenttikenttä on avoimena, sinne voi kertoa tarkemmin kuka olet. Ei ole pakko. Minäkin kirjoitan suhteellisen anonyyminä - sinäkin saat olla.

Voit myös kertoa vaikka että miten olet tänne löytänyt. Tai oletko ollut blogini lukija pitkään? Luetko säännöllisesti vai tulitko vain käymään?

Tai kerro ihan mitä haluat. Tai jätä kertomatta.

Kuka ikinä oletkin, niin on kivaa että olet täällä. Täällä ei muuteta maailmaa. Täällä ei olla turhan syvällisiä. Täällä ei synkistellä. Täällä kuvataan innokkaasti riisipuurolautasta ja hehkutetaan kirppareita. Täällä otetaan ihan rennosti ja kevyesti. Kiinnitetään huomiota sellaisiin asioihin, jotka ovat pienen hetken merkityksellisiä. Niin kuin vaikka tuore itsetehty pulla. Tai mitä kokkasin tänään. Tai miltä koti näyttää siivouksen jälkeen.

Kiitos että käyt.

Winter wonderland

Kun nyt kerta tälle joulufiilistelylinjalle tuli lähdettyä, niin fiilistellään nyt sitten ihan urakalla. Tuota kauan kaivattua lunta tupasahti taivaalta nyt illalla reilusti. Minun piti ihan ulko-ovelle mennä sitä ihailemaan.

Niin kaunista. Suorastaan rauhoittavaa, kun puutkin muuttuivat valkoisiksi.

Sytytin oven pielen lyhtyyn kynttilän palamaan. Kynttilän valoa lumihangessa. Oi ja oi.

Valinten punainen lamppu

Jo aikaa sitten kirpputorilta löytyi Valinten valmistama pieni punainen nipsulamppu. Joku lampussa minua puhutteli - joko vastaavanlainen on ollut mummolassani tai mökillämme joskus lapsuudessani.

Ostin lampun, mutta se joutui odottamaan kaapissa johdon vaihtoa, sillä vanhanaikainen pistoke ei käy nykypäivän pistorasiaan. Isäni näppäränä tyyppinä kuitenkin teki lampun sähkötyöt ja nyt kotiani koristaa täydellinen pikkulamppu.

Äitikin muisteli, että vastaavanlainen lamppu on ollut ehkä joskus kauan aikaa sitten mökillämme. Mummola sekoittui mielessäni tähän ehkä siitä syystä, että mummo taisi varoittaa meitä lapsia aina lampusta, sillä metallinen kupu kuumenee lampun mukana jonkin verran ja olisi saattanut polttaa pienet sormet.

Lamppu pääsi koristamaan keittiön "lukunurkkausta". Minulla on keittiön nurkassa vanha nojatuoli, jossa luen lehtiä ja usein istutan vieraat odottamaan ruuan valmistumista. Lampun sai nipsulla kätevästi Bruunin jaffataulun kehyksen nurkkaan ja valaisee siinä mukavasti pimeissä illoissa keittiötä ja lukunurkkauksen istuskelijaa.

Joulua tupaan!

Tänään onkin sitten ollut varsinainen joulupäivä! Suorastaan jouluvalmistelujen superpäivä. Olen koko päivän keskittynyt "tekemättömiin" joulujuttuihin ja saanutkin vaikka mitä aikaiseksi.

En ole koskaan ollut mikään kummoinen joulukoristeiden hamstraaja, saati kodin koristelija jouluksi. Tänään kaivoin ne vähäiset joulukoristeet, joita minulla on esiin. Valosarjalla ja muutamalla joulupallolla saa jo ihmeitä aikaan. Tärkeä joulukoriste - käsin tehty tonttufiguuri pääsi esiin laatikosta. Se on saatu viime kesänä edesmenneeltä isotädiltä ja pääsee jouluna aina kunniapaikalle.

Ikkunaan ripustin kaksi lasista joulupalloa. Sininen pallo on vuosia sitten saatu pikkuserkulta, kirkas taas viime jouluna saatu lahja rakkaalta ystävältä.

Yhtäkkiä kesken koristelun alkoi Helsingissäkin sataa lunta. Kuuntelin joululauluja ja katsoin kun maa muuttui puolessa tunnissa valkoiseksi.

Riisipuuro on minulle yksi joulun pääherkku. En ollut sitä ehtinyt vielä kertaakaan keittää ja tänään tuli sekin vääryys korjattua. Kanelia ja viikunahilloa päälle ja riisipuurolounas oli katettu. Älyttömän hyvää.

Löytyipä joululaatikostani myös joskus opiskeluajan pikkujouluista saatu joululahja - olkipukki. Sekin pääsi esille, kun joutuu muutoin koko vuoden laatikossa lymyilemään.

Pakkasin myös kummilasten joululahjat antokuntoon. Olen käyttänyt vuosikausia lahjojen pakkaukseen voimapaperia, sillä sen voi kierrättää paperinkeräyksessä. Koristeellisissa joulupapeissa on niin paljon kiveä ja muovia, että eivät oikein kelpaa kierrätykseen. Koristeet leikkasin vanhasta kalenterista. Yksinkertaista ja kaunista, ainakin minun silmääni.

Puuhastelun lomassa myös vähän glögiä ja joulupiparia. Löysin tänä vuonna Nyåkersin sydänpiparit. Maistuvat riittävän voimakkaasti piparimausteille ja sopivasti voilta. Valmiskeksien parhaimmistoa.

Joulumieli

Blogin verkkaisesta päivitystahdista ja jutuistani täällä on varmaan paistanut läpi, että syksyni on sujunut varsin kiireissä merkeissä. Lähinnä aika ja ajatukset on olleet varattuna työasioille, josta syystä kaikki muu kiva elämässä on jäänyt hieman syrjään.

Tajusin juuri, että nyt on joulukuun 21. päivä ja joulu on muutaman päivän päästä. Tuli joulupaniikki - en ole ehtinyt tekemään riittävästi joulujuttuja! Apua, apua, riisipuuro on keittämättä! Joululaulut kuuntelematta!

Hetken mietin tarkemmin. Olen tehnyt vaikka mitä joulujuttuja jo vaikka kuinka pitkään.

Olen juonut glögiä lokakuusta lähtien. Glögi on niin hyvää. Sen juontikausi ei asetu mielestäni jouluun, vaan koko talveen. Ja olen syönyt joulupipareita samanmittaisen kauden verran.

Minulla on ollut "joulukuusi" kotona jo melkein kuukauden.

Tein joulutorttuja viime viikolla, kun ystävä tuli jouluglögille kylään. Ja tarjoilin myös yhdessä työkokouksessani glögiä ja joulutorttuja perinteisen kahvin sijaan.

Sekä ulko-ovessamme, että asuntoni ovessa on joulukrassit.

Joululahjoja meidän perheessä ei ole vuosikausiin harrastettukaan, mutta kummilapsille minulla on ollut tapana hankkia lahjat. Ne olen ostanut jo aika päivää sitten. Toimitus jää vain joulun jälkeiselle ajalle, mutta ehkä se ei maailmaa kaada? Myös kotiin on pientä vietävää, kun sinne kuitenkin joulun viettoon suuntaan.

Mitä sitten en ole tehnyt?

En ole käynyt laulamasa kauneimpia joululauluja, enkä kuunnellut joululauluja kotona. Kauneimmat joululaulut jääköön tänä vuonna laulamatta, mutta joululauluja voin ja aion kuunnella tänään kotona.

En ole tehnyt riisipuuroa, mutta sitäkin taidan keittää tänään ruuaksi.

En ole virittänyt jouluvaloja, mutta viritänpä nekin tänään.

En ole tehnyt suursiivousta jouluksi. Enpä taida tehdäkään, koska a) koti on aina suhteellisen siisti ja b) en vietä joulu kotona vaan kotikotona vanhempieni luona.

En ole tehnyt piparkakkutaloa, mutta teenkin sen aina vasta vanhempien luona. Tänään siis tekstiviesti isälle, jossa pyydän ostamaan taikinan ja jättimäärän karkkia ja pikeeriä koristeluun.

En ole lähettänyt joulukortteja (tänäkään) vuonna, mutta vastaanottanut kiitollisena niitä ison pinon.

Onneksi tänään on sunnuntai ja minulla päivä ilman suurempia suunnitelmia. Tästä tulee joulupäivä! Tervetuloa joulumieli.

Väriä ja valoa

Kaivoin vanhan kirpputorilöydön - messinkisen kynttilänjalan vintiltä esiin, kun tarvitsin sopivan jalan hankkimilleni värikkäille kruunukynttilöille. Keskustassa ollessani olin ex-tempore pistäytynyt Indiskaan, josta löytyi mahtavat väri-iloittelut kruunukynttilöissä (ja vielä tarjouksessa neljä kynttilää kolmella eurolla). Ostin niitä kotiin pimeän aikaa ilostuttamaan.

Koska en mitenkään osannut päättää mistä tarjolla olevasta väristä tykkäisin eniten, niin valitsin vähän kaikkia. Tämä jo pitkään jatkunut värien himoitseminen kotiin sen kun näyttää jatkuvan.

Iso plussa Indiskan kynttilöille tulee suomalaisuudesta ja joutsenmerkistä. Esim. Tigerin vastaavat on valmistettu jossain ihan muualla, joten suosittelen suosimaan mielummin näitä.

Oletteko muuten tienneet, että olemme täällä pohjoismaissa onnekkaita laadukkaiden kruunukynttilöidemme kanssa? Minä en tiennyt, ennen kuin Portugalin entisen poikaystävän sisko kertoi, että pohjoismaissa myytävät kruunukynttilät ovat maailmassa ainoita (hänen kokemuksensa mukaan), jotka eivät valuta steariinia pitkin kynttilän vartta vaan palavat siististi kokonaan pois. En ollut koskaan asiaa ajatellut, mutta näinhän se on - eivät meidän kynttilämme valuta. Ja Portugalissa kynttilät aina paloivat sotkien kynttilänjalan. Veinkin pariin otteeseen poikaystävän siskolle meidän kynttilöitämme tuliaiseksi - oli aina hyvin tyytyväinen lahjaan.

Parasta tänään

Parasta tänään on ollut kaivaa YLE Areenan viime viikon erityispitkä Downton Abbey -jakso, joka jäi minulta viime viikolla menojen takia katsomatta. Istua (maata) sohvalla ja tuijotta läppärin ruudusta suosikkikartanoni elämää.

Olenkohan kertonut, että Norjan prinssi Haakon on yksi suurimmista salaisista ihastuksistani? Hän on superkomea. Ja tekee työtä luonnonsuojelun puolesta. Niin ja surffaa ja tykkää merestä. Elelee saaristomökillään vaatimatonta elämää kuninkaallisuuden vastapainoksi. Mitä muuta sitä voisikaan toivoa?

Norjalainen työkaverini tapasi Haakonin tänään. Istui pöydän ääressä ihan hänen vieressään. Lähetti tilanteesta valokuvaviestin minulle, kun tietää että tykkään kyseisestä kuninkaalisesta. Että sellainen työpäivä norjalaisella kollegalla tänään. Kelpaisi vastaavanlainen tapaaminen minullekin.

Talvi kävi viikonloppuna

Vietin itsenäisyyspäiväviikonlopun kotiseudullani Lappeenrannassa. Perjantaina ajelin pienellä vuokra-autolla töiden jälkeen pilkkopimeässä kaatosateessa kaakon kulmaan. Lauantaiaamuna herätessä luonto oli järjestänyt yllätyksen, kun yön aikana maahan oli satanut valkoinen lumikerros.

Kävin päivänvalon aikaan lapsuuden koulukaverin kanssa päivälenkillä. Valon määrä oli tuplaantunut, ehkä triplaantunut (huom. ei-tieteellinen arvio, perustuu kirjoittajan henkilökohtaiseen kokemukseen) lumen ansiosta. Lappeenranta oli hetken kuin talvinen ihmemaa.

Sunnuntai toi mukanaan taas vesisateen, joka söi lumipeitteen nopeasti takaisin mustaksi asvaltiksi. Kaatosateessa pilkkopimeässä sujui myös kotimatka sunnuntai-iltana.

Focaccia

Leivontainspiraatio iski yllättäen, kun katsoin pahaa aavistamatta sunnuntaiaamuna televisiosta Koko Suomi leipoo -sarjan jaksoa, jossa ne tuomarit näyttivät muutaman sarjassa nähdyn leivonnaisen ajatuksella "näin sen tekee ammattilainen".

Focaccian leipomista katsoessani iski kauhea into leipoa sitä itsekin. Tämä helppo ja herkullinen italialainen peltileipä on ollut pitkään suosikkini. Hyvää siinä on se, että tarvittavat ainekset ovat sellaisia, joita useimmiten löytyy kaapistani (perus leipätaikina-aineiden lisäksi kirsikkatomaatteja, oliiviöljyä, sormisuolaa ja rosmariinia - ei nyt tuoretta mutta itsekasvatetusta itse kuivattua).

Reseptin otin suoraan ohjelmasta ja oli oikein toimiva versio. Minulla on yksi toinenkin pikkuserkulta saatu focaccian ohje, jonka pohjaan tulee perunaa. Se on todella hyvä versio, mutta taitaa olla vähän skandinaavinen versio tästä italialaisklassikosta. Tämän reseptin uskon noudattelevan paremmin autenttista focacciaa.

Focaccia

40 g hiivaa
2 tl suolaa
3,5 dl vettä (kädenlämpöistä)
7 dl vehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä
kirsikkatomaatteja
rosmariinia
hiutalesuolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Murenna hiiva joukkoon. Lisää öljy ja vesi. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia. Peitä taikina ja anna kohota 20 minuuttia. Muotoile taikina öljyttyyn vuokaan litteäksi levyksi. Peitä ja anna kohota vielä 15 minuuttia. Koristele tomaateilla, rosmariinilla ja suolalla. Paista 210 asteessa. Voitele kuumana öljyllä. Leikkaa paloiksi.