Iih ja Blaah

Koska heräsin tänä aamuna Lissabonin sijaan Helsingistä, ja olo on kahden tunnin yöunien jälkeen vähintäänkin blaah (yölennolla seurana minusta seuraavalla rivillä kaksi itkevää lasta, ja vieressa tukevassa humalassa oleva suomalainen mies, joka puhuu sinnikkäästi minulle englantia koko lennon, vaikka vastaan hänelle koko ajan suomeksi. Ikskjuuusmii kajahti korvaani joka kerta, kun tyyppi pyrki vessaan tai kaverinsa kanssa jutustelemaan...). Siispä piristän itseäni ja teitä vielä yhdellä iih- jutulla (älkää pelätkö, kyllä nämä taas loppuvat vähäksi aikaa ja rupean jakamaan niitä iänikuisia kaalilaatikkoreseptejäni).

Portossa ollessamme poikaystävä sanoi, että ainiin, ensi viikonlopuksi on yksi yllätys. No minä tietty hermoilemaan, että mikä ihmeen yllätys, ihanaa ja kamalaa samanaikaisesti, kun ei tiedä mitä tulee tapahtumaan.

Lauantaina sitten hän muistaa yllätyksen. Vie minut alakerran varastoon, ja siellä odottaa tyhjänä sellainen  uusi kukkalaatikko, sellainen jonka saa parvekkeen kaiteeseen roikkumaan. Siis tyyppi, jonka kodin on sisustussuunnittelija suunnitellut ohjeistuksella "valkoista, lasia, kromia, harmaata ja mustaa", on kuullut vienon viestini, että asunto voisi kaivata jotain muutakin elävää kuin hänet itsensä ja säännöllisin väliajoin minut.

Se yllätys ja lauantaiohjelma oli retki läheiseen isoon kukka- ja taimikauppaan valitsemaan kukat parvekelaatikkoon.

Kaupassa ihastelin hirveää määrää kaikkia hedelmäpuita ja kirjavissa väreissä kukkivia kukkia. Sanoin gerberahyllyjen ohi kävellessämme sivulauseessa, että gerberan katsominen tekee ihmisen kuin ihmisen iloiseksi. Siitä hän innoistui - kukista, joita katsomalla tulee iloiseksi. Siispä kotiin lähti kaksi gerberaa.

Kun kukat oli istutettu ja laatikko saatu paikalleen, tyyppi kommentoi: "Kato Suvi, ne ihan kuin me - toinen on tommonen kivasti ruskettunut, ja toinen on valkoinen kuin lakana".

Ja siellä ne nyt nököttää. Lissabonilaisella parvekkeella kaksistaan - kaksi gerberaa. Voi iih!

Loppukevennyksenä vielä kerrottakoon, että hän ounasteli itselleen vielä monen monta reissua samaiseen taimitarhaan ostamaan noita samaisia gerberoita - aina vähän ennen kuin minä olen taas tulossa maisemiin etten huomaisi, että edelliset on aina poissaollessani päässyt hengestään...