Matkasta olisi vaikka kuinka paljon intoiltavaa (ja intoilenkin varmaan myöhemmin), mutta minun on pakko aloittaa kertomalla ihmisistä. Portugalilaisista ihmisistä. Ystävistäni siellä. Ihanista, lämpimistä, sosiaalisista ihmisistä, jotka kutsuvat sinut mukaan illalliselle vaikka olisit vain puolituttu. Tai jotka järjestävät työnsä vuoden kiireisimpänä aikana siten, että voivat viettää pari päivää kanssasi lomaillen.
Jäin Lissaboniin pariksi päiväksi suomalaisten kavereideni kotiinlähdön jälkeen, sillä jatkoin sieltä suoraan työmatkalle Hollantiin. Edellisellä viikolla ennen lähtöäni paikalliselle kaverilleni selvisi, että aion viettää pari lisäpäivää Lissabonissa - yksin. En ollut asiaa edes hänelle aiemmin sanonut, sillä tiesin, että hänellä on vuoden kiireisintä aikaa omistamallaan surfcampilla rannikolla ja lomailu Lissabonissa kanssani olisi todennäköisesti mahdotonta. Vaikka hänen hotellinsa oli tupaten täynnä hän kuitenkin ilmoitti, että "kyllä asiat voi aina järjestää" ja tuli kanssani pariksi päiväksi Lissaboniin. "Ei yksin ole niin kivaa kuin kaksin", hän totesi ja hyppäsi autoonsa ja ajoi luokseni pariksi päiväksi viettämään kaupunkilomaa.
Hän joutui palaamaan töihin päivää ennen lähtöäni. Jäin Lissaboniin. Yksin. Mietin, että nytkö tulee sitten päivä, että minun on ensimmäistä kertaa ikinä mentävä Lissabonissa yksin illalliselle. Mitä vielä. Sain viestin Instagramissa paikalliselta puolitutulta "Are you in Pt? We have to meet!". Hän oli kuvistani bongannut tutut kulmat ja päätellyt minun olevan maisemissa. Niinhän sitä sitten tavattiin. Hypättiin taksiin, tavattiin kolme muuta portugalilaista. Mentiin Alfamaan syömään grillattuja sardiineja ja juomaan kannukaupalla sangriaa. Valvottiin aamuyöhön kävellen Alfaman kapeita katuja.
Kuka tämä kyseinen tyyppi sitten oli? Hän omistaa ravintolan, joka sijaitsee entisen poikaystäväni kodin edessä. Istuin siellä aina auringossa terassilla pitkiä päiviä, kun työskentelin Lissabonista käsin ja poikaystävä oli töissä. Siinä sitten tutustuttiin. Ei hyvin, mutta riittävästi kuitenkin. Riittävästi illalliskutsua varten.
Ilta oli superhauska. Täydellinen päätös mahtavalle lomalle. Taas uusia ihania muistoja minulle niin tärkeästä maasta.
Mitä tästä voimme oppia? Suomalaiset - ollaan avoimia uusille ihmisille. Kutsutaan ulkomaalaisia luoksemme. Lähdetään, kun joku kutsuu. Minä olen noudattanut tätä sääntöä - jos joku kutsuu, lähden. Silloin päätyy hienoihin paikkoihin. Tutustuu uusiin ihmisiin. Saa kivoja muistoja. Näkee maailmaa.
Ja kyllä - ravintolan omistaja on kutsuttu luokseni Suomeen. Hän on mitä todennäköisimmin vielä tänä kesänä tulossa. Majoitan hänet kotiini ja näytän Helsinkiä.
 |
| Alfaman kadut ovat todella kapeita |
 |
| Ei ole mitään lissabonilaisempaa ruokaa kuin grillatut sardiinit |
 |
| Vanhalla kotikadulla |
 |
| Kaunis Lissabon |
 |
| Katutaidetta vanhoilla kotikulmilla |
 |
| Vanha kotiovi |
Muuten - suorastaan liikutuin, kun menin ostamaan kahvia eräästä pienestä paahtimosta, josta aina ennen ostin paljon kahvia kotiin tuotavaksi. Sama vanha setä oli edelleen töissä tiskin takana. En ole käynyt sielä 1.5 vuoteen. Kun astuin ovesta sisään sedän kasvot kirkastuivat hymyyn ja hän sanoi minulle portugaliksi lämpimän ilahtuneena "A senhora - te ette ole pitkään aikaan käynyt kahviostoksilla!". Teki mieli halata. Tyydyin ostamaan kilon kahvipapuja ja keskustelmaan sedän kanssa portugaliksi niin paljon kuin auttava kielitaitoni antoi periksi, kiittämään lämpimästi ja sanomaan poistuessani "Até a proxima - seuraavaan kertaan".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti