Balmuirin kynttilä

Muistin juuri, että joskus viime kesänä kierrätyskeskuksesta löytämäni Balmuirin hopeanvärinen pallokynttilä odottaa kaapissa polttamistaan. Kynttilä, jonka joku hullu oli vienyt kierrätykseen. Minä nappasin sen kesällä mukaani 2 eurolla. Muistan silloin aurinkoisena kesäpäivänä ajatelleeni, että tämä tulee vielä tarpeeseen, kun marraskuinen ilta ja kaipaan valoa ja kynttiöitä.

Jostakin muistin perukoista se kynttilä sitten tuli mieleeni. Ja kyllä saan olla tyytyväinen, että kesällä tämän kotiini pelastin. Ihan siksi koska marraskuussa kotona ei voi koskaan olla liikaa kynttilöitä. Eikä kotona voi koskaan olla liikaa kauniita kynttilöitä - oli vuodenaika mikä tahansa.

Palakoon kaunistus pois. Vaikka hitaasti varmaan palaakin, kun on niin suurikokoinen. Riittää iloa varmaan muillekin kuille kuin vain marraskuulle.

Kurkkaa kynttilää, niin näet kuvaajan heijastuksen. Tai oikeastaan kuvaajan puhelimen sekä hänen paitansa, jossa lukee glitterillä Ooh la laa. Koska pimeässä ei voi koskaan olla liikaa säihkettä.

Naudan sisäpaistia uunissa

Ruokakauppa tarjosi tarjoushintaan naudan sisäpaistia. Ostin sitä kotiin viikonlopun ruuaksi, kun oli niin hyvännäköistä kotimaista lihaa.

Olen monesti maininnutkin että pidän kovasti lihassa halvemmista ruhonosista, joita haudutetaan pitkään uunissa. Nauta ei vain tässä ole ihan ykkössuosikkini ja tämä taisikin olla ensimmäinen kerta, kun naudan paistipaloja ostan. Lammas ja porsas ovat minun mielestäni huomattavasti maukkaampaa lihaa (siis tässä tapauksessa kun puhutaan nimenomaan tuntien hauduttamisesta eikä sisäfileistä).

Naudastakin kuitenkin valmistui varsin kelpo päivällinen. Erona lampaaseen ja porsaaseen joita mielellään hauduttaa tuntitolkulla niin ylikypsäksi, että ne hajoavat haarukalla koskettaessa, naudan paisti kannattaa valmistaa sisälämpömittarin kanssa varustettuna.

Täydellinen kypsyysaste (hieman punaista sisällä) saavutetaan, kun sisämittari näyttää 60 astetta lihan paksuimmassa kohdassa.

Mittarin kanssa paisti on helppo valmistaa. Nostetaan lihanpala pari tuntia ennen valmistusta huoneen lämpöön lämpenemään. Hierotaan pintaan suolaa ja pippuria. Ennen uuniin laittoa paistetaan kuumalla paistinpannulla lihan pinnat voissa "kiinni" (toisinsanoen ruskistetaan lihapalan pinta joka puolelta). Sitten vain mittari lihaan ja 150 asteiseen uuniin kypsymään. Paistomittari kertoo milloin liha on valmista (minun palasessani meni noin 1.5 tuntia).

Heitin uunivuokaan lihan alle bataattipalasia, jotka pyörittelin oliiviöljyssä ja ripottelin päälle suolaa, kanelia ja muskottipähkinää. Lihan maustoin vielä suolan ja pippurin lisäksi savupaprikalla ja timjamilla.

Valmis liha otetaan uunista ja kääritään folioon noin vartiksi uunista oton jälkeen. Lepuuttaminen auttaa siihen, että kaikki neste ei postu lihasta kun sitä alkaa leikkaamaan.

Lepäämisen jälkeen paisti viipaloidaan terävällä veitsellä ohuiksi siivuiksi. Bataatin ja lihan kaverina maistuu vihersalaatti.

Kiirettä ja kiitollisuutta

Maailmalla reppureissaava pikkusisko lähetti viestin, että Olen jo varmaan kolme kertaa käynyt katsomassa onko tullut uusi blogiteksti, ja vieläkään ei kuulu mitään. Vastasin pikkusiskolle, että siihen on vissi syy - minulla on ollut aikamoinen kiire töissä. Se johtaa siihen, että a) ei ole aikaa kirjoittaa blogitekstejä ja b) ei ole aikaa tehdä mitään sellaista kivaa, josta voisi blogissa kertoa. Koska eihän kukaan jaksa lukea avautumisia siitä, että miten kiire töissä on.

Aivan kuin ihana naapurini olisi tämän jotenkin arvannut. Tänään, tämän ihanan lauantaipäivän aamuna (joka on ihana siksi, että minulla on vapaapäivä ja nukuin mitä parhaat pitkät unet) ovikelloni soi. Menin yöpukusiltaan aamukahvikuppi kourassa avaamaan.

Siellä oli naapurini sylissään kimppu punaisia amarylliksiä. Toivotti Hyvää lauantaipäivää ja ojensi kimpun minulle.

Pari viikkoa sitten minulla tuli vuosi täyteen asumista tässä kodissa. Ensimmäisessä ihan oikeasti omassa kodissani. Kodissa, jota aloin hartaudella etsiä sen jälkeen kun erosin entisestä poikaystävästä ja jätin taakse suunnitelmani muuttaa Portugaliin.

Koko vuoden olen ollut täällä onnellinen. Koti on mielestäni edelleenkin ihana. Ja olen niin kiitollinen, että naapuritkin ovat kivat. Tällainen amarylliksien tuominen kotiovelle yllätyksenä on kyllä jo hitusen överiä, eihän kukaan näin paljoa naapureiltaan vaadi. Minulle riittää ihan se, että tunnen heidät nimeltä, juttelemme pihalla törmätessämme, meillä on oma talon sisäinen sähköpostilista, johon voi kirjoittaa jos tulee jotain sanottavaa. Ja että täällä on rauhallista, kukaan ei melua. Ja jos joku pitää juhlat, niin naapuritkin on kutsuttu (fiksu tapa pahoitella mahdollista häiriötä - jos olet kotona mököttämässä niin että mahdollinen melu häiritsee, niin parempi siinä tapauksessa liittyä juhliin kuin mököttää siellä oman kodin kätköissä).

Siispä, kiitos naapurille kauniista eleestä. Ja luojan kiitos tänään on lauantai. Saa levätä, eikä tarvitse tehdä töitä!

Avaimet

Löysin nättien heijastimien lisäksi toisenkin kivan jutun Made by Helsinki -kaupasta: vanhoista hopealusikoista tehdyt avaimenperät. Nyt kelpaa kotiavainten ja työavainten ihan tollai olla vain rennosti - on niin hienosti nimikoidut avainniput nimittäin.

Söpö idea!

Näy pimeällä!

Heijastin. Kuinka tärkeä tuo pieni esine onkaan.

Ehkä muistattekin, että olen väsymätön pyöräilykypärän käytön puolustaja. Toinen vähän vastaava asia, josta haluan teitä lukijoita siellä muistuttaa on heijastin. Laittakaa heijastimet! Mielellään monta, joka takkiin ainakin yksi. Niin että varmasti näytte tuolla pimeällä.

Mutta ikuisuusongelma - mistä kaunis heijastin? Eihän kukaan halua pilata kaunista laukkua tai takkia jollain rumalla heijastimella? Olen jo melkein ehtinyt tuskastua heijastinetsintäni kanssa. Se on jatkunut jo vuosia. Jo opiskeluaikana virkkasin pehmeisiin ilmaisheijastimiin lisäkaunistusta - kukkia siten, että se mainosheijastin oli kukan keskusta ja virkkuukoukku teki langasta kukan terälehdet. Nyt en ole enää pehmeitä heijastimia saanut vähään aikaan käsiini, joten virkkaus on jäänyt.

Onneksi Helsingin Senaatintorin kupeesta löytyy superihana kauppa Made by Helsinki.

Made by Helsingistä löytyy roppakaupalla kaikkea ihanaa designia ja käsityöläisten taidonnäytteitä. Piipahdin kokouksen jälkeen kaupassa ja löysin ihan superihania heijastimia. Juuri sellaisia kaunistuksia, joita olen etsinyt vaikka kuinka.

Ostin kaksi heijastinta, joista toinen löysi heti tiensä reppuani koristamaan. Eikö olekin kaunis? Yritän muistaa myös kuvata joskus toisen hankintani, sellaisen roikkuvan version. Se tulee näillä näkymin talvitakkini hihaan.

Siispä vinkkinä kaikille, jotka ovat kaltaisiani ja joiden mielestä (myös) heijastimien pitää olla kauniita (niin kuin kaiken muunkin maailmassa): Made by Helsingistä Bockin talosta löytyy ihania versioita roppakaupalla.

Dippi

Selleri ja porkkana on ihanaa rouskuteltavaa. Välillä niitä on kiva myös kastaa dippikastikkeeseen. Mutta miten maustaa kermaviili siten, että lopputuloksena on hyvä dippi? Ne kaupassa myytävät valmiit pussit on ihan karseita. Kotoa löytyvistä mausteista paras mausteyhdistelmä on mielestäni ollut dijon-sinappi ja sitruuna. Paras tähän asti.

Kaipailin uusia makuja ja sekoitin kermaviilin joukkoon juustokuminaa ja balsamiviinietikkaa. Aivan älyttömän hyvä yhdistelmä. Superhyvä dippi vaikka porkkanalle. Kokeile sinäkin.

Kermaviilidippi
1 purkki kermaviiliä
1 tl juustokuminaa
1 tl balsamiviinietikkaa
vajaa 1tl suolaa

Palasia viikonlopulta

Viikonloppuuni kuului kotiseutumatkailua. Kävin lauantaina elämäni ensimmäistä kertaa Hangossa päiväretkellä. Lähdin mukaan, kun ystävät ovat sinne muuttoaikeissa ja olivat menossa katselemaan kotivaihtoehtoja itselleen.

Kaunis on Hanko. Siellä meri on kaikkialla. Näin marraskuussa siellä on tuulista ja kylmää. Mutta toisaalta tuulinen ja kylmä sää saa meren näyttämään todella kiinnostavalta, liikkuvalta, voimakkaalta ja jylhältä.

Joku hurjapää leijasurffasi. Tuli vilu ihan katsellessa.

Söimme erinomaisen lounaan Origossa. Buillabaissea ja jälkiruuaksi pannacottaa lakkasorbetilla. Origossa syön mielelläni toistekin.

Hangon villa-alue teki vaikutuksen. Puutaloasukki tunsi olonsa heti kotoisaksi. Mikä noissa vanhoissa taloissa onkaan, että ne osaavat olla niin viehättäviä? Ja miksi nykyrakentaminen on niin älyttömän blaah? Elämä on jo valmiiksi välillä niin suoraviivaista ja suorakulmaista, että on vain ihanaa jos kotitalon nurkat eivät olekaan ihan suorat ja vanhat paperitapetit vähän repsottavat. Ja että eletty elämä näkyy.

Vanhoissa taloissa on luonnetta. Kuvassa näkyvä talokin on yli sata vuotta vanha. Miettikää, että niiden parhaillaan rakennettavien modernien kerrostalojen ja pakettitalojen pitäisi kestää yli sata vuotta aikaa ja ilmastoa. Kävin juuri vähän aikaa sitten Helsingin Kyläsaaressa kierrätyskeskuksessa. Siihen viereen oli noussut iso moderni kerrostalo. Se näytti mielestäni jo valmiiksi ihan kamalalta. Miten ihmeessä sen pitäisi kestää aikaa seuraavat sata vuotta? Uskon, että se näyttää 40 vuoden päästä yhtä kamalalta kuin 70-luvun rakentaminen näyttää meidän silmäämme nyt.

Sunnuntaina sadepäivänä hoidin pois paperitöitä. Tein kaatosateessa reissun kauppaan ja poimin hyllystä koriin aseita pimeää talvea vastaan - D-vitamiinia ja Omega-rasvahappoja. Näillä minä talveni porskutan.

Illalla kauhistelin astianpesukonetta tyhjentäessäni, että olenko pilannut kauniit hopealusikkani, kun olivat niin tummuneita. No mitä vielä, Universal stonella nekin muuttuivat kuin uusiksi ja kaikki tummentuvat hävisivät pikku pyyhkäisyllä. Allekirjoitan edelleen, että Universal stone on maailman paras siivousaine - ja myös hopeankiillotusaine.