Pieni rakkaudentunnustus

Rakkaudentunnustukseni menee tänään Kierrätyskeskukselle. Tarinani liittyy rikkimenneeseen televisioon ja erääseen nimeltämainitsemattomaan henkilöön, joka koki lievää ahdistusta rikkimenneen television maailmaan tuomasta lisäromusta.

En ole koskaan ollut mikään innokas viihde-elektroniikan ja koneiden ostaja. Se on ehkä vähän harvinaista insinöörille, mutta ympäristöinsinöörille ei ehkä niinkään. Viihde-elektroniikalla on nykyisin hirveän lyhyt elinkaari, yleensä ne rikkoutuvat parin kolmen käyttövuoden jälkeen. Enkä myöskään tykkää, että kotona ihan nurkasta kurkistaisi joku laite. Siksi minä en ole koskaan aiemmin esimerkiksi ostanut televisiota (kaikki televisioni ovat olleet jonkun vanhoja) ja käytän aina kaikkia laitteitani niin kauan kuin ne toimivat - uusi tulee vasta kun vanha menee kunnolla rikki.

Televisioni meni rikki pari viikkoa sitten. Siitä hävisi kokonaan ääni. En ole ihan varma miten vanha televisio oli, kun se oli kavereideni vanha laite. Minulla se oli ollut jo varmaan viitisen vuotta, sitä en tiedä miten vanha se oli siinä vaiheessa kun se tuli minulle. Mietin, että soitan korjaajan paikalle. Työkaverit kuitenkin puhuivat minut ympäri - noin vanhaa laitetta erittäin todennäköisesti ei voi/kannata enää korjata, joten korjaajan paikalle soittaminen olisi rahanhukkaa. Neuvoivat vielä minut uuden kodinkoneliikkeen avajaisiin (minulle ei tule mainoksia, niin en tiedä mistään tällaisista mitään) ja kertoivat, että sieltä saa avajaistarjouksena edullisia televisiota.

Niin taivuin ja ostin uuden television.

Jotain piti tehdä kuitenkin vanhalle. Minua ahdisti ajatus siitä, että siitä tulee elektroniikkaromua (vaikka tiedänkin että kierrätys tässäkin toimii varsin hyvin). Olen vain joskus opiskeluaikana nähnyt liian monta dokumenttia (ja yhden Kiasma-näyttelyn) siitä kuinka eurooppalaista elektroniikkaromua kärrätään köyhimpiin Afrikan maihin "kaatopaikalle". Ja pari kuukautta sitten kävin työkaverin kanssa viemässä Kuusakosken keräyspisteeseen vanhan toimistoprintterimme ja näin pihan kontit täynnä elektroniikkaromua - kaikenmaailman kapselikahvikonetta, leipägrilliä sun muuta "hyödyllistä".

Onneksi on kuitenkin Kierrätyskeskus, joka ottaa vastaan kodinkoneita kunnosta riippumatta. "Korjauskelpoiset laitteet pyrimme korjaamaan uudelleenkäyttöön", kertovat nettisivut.

Tänä aamuna lähdin viemään aparaattia sinne. Kun saavuin pihaan minua vastaan tuli kaksi työntekijää. Kierrätyskeskuksen henkilökunta on myös aivan parasta, ne on aina niin mukavia. Siellä työllistetään pitkäaikaistyöttömiä ja maahanmuuttajia.

"Vau miten hieno televisio - miten ihmeessä luovut näin hienosta?", toinen kysyi. Kerroin viasta ja siitä, että laite on sen verran vanha että korjaus jäi tekemättä. "Me saadaan tästä täällä vielä varmasti toimiva ja joku onnekas saa tästä hyvän television itselleen", tyyppi sanoi. Minulle tuli niin hyvä mieli. Teki mieli kiittää tyyppiä siitä, että osasi sanoa minulle juuri oikeat sanat.

Siispä kiitos Kierrätyskeskus, että olet olemassa. Teen paitsi jatkuvasti paitsi hyviä löytöjä itselleni, niin toimit myös hyvänä paikkana tuoda omat tarpeettomat tavarat takaisin kiertoon.

PS: Olen tehnyt taas oikein hyviä löytöjä kirpputorikierroksillani. Yritän jossain vaiheessa kuvata niitä päivänvalossa, niin voisin niistäkin kirjoitella tänne tarkemmin.