Keramiikkapatsas kierrätyskeskuksesta

Minulla on ollut pitkään pakkomielle, että haluan kotiini jonkun kauniin patsaan tai veistoksen. Olen selannut Toria monen monta kertaa kyseisillä hakusanoilla ja melkein jo päätynyt ostamaan yhden antiikkiliikkeen myymää Pentti Sarpanevan pronssipatsaan(muistatte ehkä ainoan "virallisen" keräilyharrastukseni - ko. taiteilijan suunnittelemat korut, joiden myötä patsas tuntui sopivalta jatkumolta tähän). Jätin kuitenkin patsaan hankkimatta, sillä se oli hieman pieni makuuni ja hintakin mietitytti.

Eilen kierrätyskeskusta kierrellessäni silmiini osui kuitenkin jotain varsin viehättävää. Äitiä ja lasta esittävä keramiikkapatsas paljastui pienellä googlailulla ruotsalaiseksi vintage-keramiikaksi. Suunnittelija on Edit Risberg ja teoksen nimi on kuvaavasti "Mor och barn".

En osaa nyt mitenkään selittää miten koriste-esineitä karsastava mieleni on ihastunut tuollaiseen esineeseen. Mielestäni se on kuitenkin varsin kivan näköinen tuossa isäni kunnostaman senkin päällä. Senkin päältä löytyy muitakin kirppislöytöjäni - Kimmo Pälikön taulu, korkkipohjaiset lasirasiat ja jonkun käsin veistämä puurasia. Ikeasta viime viikolla ostamani aloe verakin on kirppikseltä ostetussa Arabian ruukussa.

Tänään on taas superharmaa päivä - täytyy jossain vaiheessa iltapäivää motivoida itsensä ulkoilemaan tuonne sateeseen. Olispa talvi.

Pakastininventaario

Joulun välipäivinä rauhallisuuteen turhautunut mieleni päätti innostaa minut myös pakastininventaarion pariin. Kaivelin omaa pakastintani ja kävin läpi sisällön järjestykseen. Mietin samalla, että mitä ihmisillä yleensä on pakastimessa.

Itse olen innokas pakastaja ja pakastimestani löytyy aina joku hätävara yllättävien vieraiden tai pikaisen ruuan suhteen. Tämä on tosin aika lailla ristiriidassa sen kanssa, että minulla ei oikeastaan koskaan käy yllättäviä vieraita (vieraita kyllä käy, mutta suunniteltuna - ja kieltämättä vähemmän kuin ehkä haluaisin). Ja useammin pikainen ruokakin tarkoittaa ravintolassa pistäytymistä tai Wolt-tilausta pakastimen kaivelun sijaan.

Pakastimeni ykkössisältö on aina marjat. Mansikat ovat ykkössuosikkini ja niitä pakastan yleensä 5-7 kiloa kesällä mansikka-aikaan. Mansikoiden lisäksi löytyy aina mustikoita, vadelmia ja puolukoita, joita kerään (usein vanhempieni avustuksella) kesämökin metsistä. Marjat täyttävät noin 2/3 pakastimestani ja syksyllä tilaa on varsin vähän millekään muulle. Sienet nykyään yksinomaan kuivaan pakastamisen sijaan, sillä niin ne ovat mielestäni helpompia käyttää ja myös parempia (pakastaminen aiheuttaa sieniin mielestäni kumisen rakenteen, jota kuivaamalla ei tarvitse sietää).

Toinen pakastimestani oikeastaan aina löytyvä tuote on herneet. Pakasteherneet ovat mielestäni pakasteiden aatelia ja syön niitä iltapalaksi sellaisenaan (yleensä oliiviöljytilkan, balsamicon, sormisuolan ja raejuuston kanssa - älkää kysykö miksi, yhdistelmä on vain mielestäni hyvää) tai lisään niitä ruokiini varsin monipuolisesti. Tai teen hernepyrettä, joka on herkullinen lisuke.

Lisäksi pakastimesta löytyy hieman leipää lähes aina - nyt oli omatekemiä sämpylöitä pari, mutta harvemmin niitä nykyään leivon (nämäkin tein, kun halusin tyhjentää ryynikaapista pussinpohjia pois). Ruusukaalia löytyy myös iso pussillinen, ne ovat myös lisukesuosikkini (joko käristettynä tosi kuumalla valurautapannulla pähkinöiden kanssa tai sitten kermassa pitkään haudutettuna). Nyt on myös pussillinen salkopapuja omasta kasvulaatikosta - ensi vuonna en taida niitä kasvattaa, kun niiden syöminen kyllästyttää muutaman vuoden suuren sadon jälkeen. Jääpaloja yritän muistaa aina myös pakastimeeni laittaa, niitä ei muuten ikinä ole silloin harvoin kun niitä haluaisi juomaansa tai smoothieensa tiputtaa.

Tällä hetkellä harvinaisempina vieraina pakkasesta löytyy myös pussi nokkosia, joita pihaltamme kesällä keräsin ja ryöppäsin. Pitäisi tehdä nokkoslettuja varmaan. Sitten on kanalientä, jota keitin, kun en halunnut haaskata kananluita.

Ja kyllä - alalaatikosta löytyy pullo vodkaa. Parasta sellaista, eli Russki Standardin platinaa. Aikaisemman työn Venäjän matkustamisen tuliaisia. Harvemmin tulee juotua, mutta sitten ei ainakaan, jos pullo ei ole pakastettu. Juodaan seuraavan kerran snapsina, kun opiskelukaverini tulevat helmikuussa illalliselle luokseni.

Mitä teidän pakastimista löytyy? Mitä siellä on aina? Mitä harvinaisempia juttua sinne piilotatte?

Hyvää vuotta 2020 - terveisiä Afrikasta ja kotona kukkii kukat

Oikein hyvää vuotta 2020 tänne blogin puolelle!

Vietin marraskuun lopun ja joulukuun alun Keniassa. Oli upea reissu, ensimmäinen Afrikan käynti omalta osaltani. Olimme Nairobissa, Mombasan lähellä Tiwi-beachilla rantalomalla ja kolmen päivän safarilla Tsavossa ja Amboselissä. Jos ikinä menet Afrikkaan, niin älä skippaa safaria - Afrikan eläinten näkeminen niiden normaalissa elinympäristössä on suorastaan taianomaista. Ja luonto on muutenkin hurmaavaa.

Teeviljelmällä tee kerätään käsin, sillä kasvista poistetaan vain tietyn kokoiset lehdet

Safarin kirahvivartio

Norsujen tienylitys. Yhdellä ei ollut kiire mihinkään ja hän kävi hetkeksi köllöttelemään tienposkeen.

Joulun pyhät menivätkin minulta sitten ihan ihmetellessä. Olin käyttänyt kaiken suunnitteluenergian Afrikan matkaan ja paluun jälkeisellä viikolla minulta vielä leikattiin yksi hankalassa paikassa ollut viisaudenhammas pois vaatien noin viikon toipumisajan, niin en ollut tehnyt oikeastaan mitään suunnitelmia pyhiksi. Olin varsinaisen joulun vanhempieni luona Lappeenrannassa ja oli ihanan rentouttavaa. Sen jälkeen teinkin välipäivät töitä ja tylsistyin viikonloput kotona, kun olin jo ollut kotona lepäilemässä pari päivää leikkauksen takia ja sitten vielä joulun pyhät meni ihan rentoillessa. Kirjojen lukemisellekin on näköjään raja.

Koska joutenololle on selvästi aivolohkossani tilaa vain rajallinen määrä, olen hiukka hyppinyt seinille ja odottanut jo innolla arjen käynnistymistä. Olen ollut töissä kaikki välipäivät, mutta sielläkin on ollut tylsää ja rauhallista, kun ei ole ollut kokouksia ja uusia avauksia lainkaan  - ei sellaista normaalia arjen hektisyyttä ja aivoärsykettä. Onneksi loppianen on pian ja uusi vuosi ja normaali arki alkaa!

Olen purkanut ylimääräistä energiaa keittiön kaappien siivoamiseen. Kävin keititön kirppislöytöjä läpi ja laitoin melko ison määrän myyntiin paikalliseen Facebookin kirppirsryhmään. Ryhmä on ollut viime aikoina mielestäni aika hiljainen ja aiemmin niin vilkkaassa ryhmässä tavara liikkuu vähän ennakoimattomasti, välillä suorastaan huonosti. Nyt laitoin hyvää tavaraa (mm. Teeman lautasia ja Riihimäen laseja) myyntiin edullisesti ja ilahduin miten hyvin tavarat löysivät uuden kodin. Lähes kaikki myyntiin laittamistani tavaroista on jo myyty ja noudettu. Ihanaa.

Koska joulun valmistelut jäivät kodissani osaltani mainituista syistä melko vähäisiksi (enkä nyt muutenkaan ole kodin joulukoristelija-ihmisiä), niin hain joulun jälkeen suosikkikoristeeni, eli joulukukat kotiin. Plantagenista sai heti joulun jälkeen ritarikukkia eurolla - olivat hieman aneemisia pieniä nuppuja, mutta ostin niitä silti kaksi. Ne ovat nyt pikkuhiljaa kasvaneet ja aukoneet kukkiaan ja voi mikä yllätys niistä paljastuikin. Minun täytyy tunnustaa, että olen aina luullut, että ritarikukkia on tasan kahta väriä - kirkkaan punaista ja valkoista. Nämä kappaleet olivatkin kahta erilaista vaaleanpunaista - toinen on liukuvärjätyn oloinen pinkki ja toinen valkoisempi pinkeillä raidoilla. Ihanat. Kukkivat nyt olohuoneessa.

Ja sitten - uskomatonta kyllä, kotona myös ludisia on aloittanut kukkimaan. Minulla on ollut tämä kasvi jo monta vuotta sen kauniiden lehtien johdosta. Ja on se kukkinut silloin muistaakseni 3 vuotta sitten, kun ostin kasvin lähikukkakaupasta. Mutta kaksi joulua on mennyt ihan ilman kukintaa, vaikka ludisian pitäisi olla idioottivarma loppuvuoden kukkija. Olen hyvä pitämään viherkasveja hengissä ja vehreinä, mutta jostain syystä asunnossani kukat kukkii varsin nuukasti. Siksi aina ilahdun, kun kukkimista tapahtuu. Ludisian kukat ovat hentoiset valkoiset ja aika vaatimattomat kauniiden lehtien rinnalla, mutta kauniita ovat silti.

Kukkivin terveisin siis hyvää uuttavuotta kaikille ruudun sinne puolelle!

Pähkäilyä aiheuttava sohvapöytä

Minulla ei ole koskaan ollut sohvapöytää. Siis oikeasti koskaan - ei edellisessä eikä nykyisessä asunnossa eikä varsinkaan opiskelijabokseissa.

Sohvapöydän funktio on kuitenkin aina kiinnostanut - kun elää ilman sohvapöytää ei ole olohuoneessa mitään paikkaa mihin kahvikuppinsa laskee (kyllä, juon joka aamu aamukahvit sohvalla katsoen Ylen Aamu-tv:tä). Teen myös usein etätyöpäiviä sohvalta käsin ja kaipaan läppärille sylin lisäksi tasoa, johon sen laskea.

Olohuone ennen

 Olen pähkäillyt ja pohtinut millainen sohvapöydän pitäisi olla. Vaatimuksena on ollut kauneus (totta kai), riittävä sirous, että olohuone ei mene ihan tukkoon ja toisaalta myös riittävä koko, että toiminnallisuus on järkevää (pienet kiikkerät "kahvipöydät" tai "sivupöydät" ovat toiminnallisuudeltaan aika huonoja enkä ole sellaista halunnut edes harkita). Olen vuosikaudet metsästänyt 50-luvun siroa teak-sohvapöytää - niin kuin ilmeisesti kaikki muutkin, koska niin vähän niitä on ollut liikkeellä ja silloin kun on, hinta on ollut varsin korkea. En ole halunnut investoida arvokkaaseen pöytään, koska en ole koskaan ollut varma tukkiiko sohvapöytä koko olohuoneen ja onkin sen takia sitten ihan virheostos.

Aikamoinen pähkäily siis ollut sohvapöydän osalta tätä huushollia sisustaessa.

Kävin pari viikkoa sitten naapuritalon pihakirppiksellä - sillä samaisella, josta ostin myös ne lampaantaljat (lampaantaljat vein muuten viime viikonloppuna mökille ja hyvin sopivat siihen mihin ne siellä suunnittelinkin laittavani, eli lasikuistin penkkien pehmusteiksi ja lämmikkeiksi). Pihakirppiksellä oli ihanasti kulunut antiikkinen sohvapöytä, jonka myyjä kertoi olevan peräisin anoppinsa kotitalosta Kauhajoelta tai Kalajoelta, en kuolemaksenikaan muista kummalta.

Ihastuin pöytään heti, koska mielestäni se tyyliltään on ihan samaa kuin pari vuotta sitten kotiini törkyhalvalla löytämäni tammisenkki. Myyjä pyysi pöydästä vaivaiset 20 euroa, minkä kuuleminen kyllä ilahdutti. Nyt oli tähdet kohdillaan - saisin pienellä vaivalla (kantamalla pöytää parikymmentä metriä naapuripihalta kotiini) ja pienellä rahalla kauniin pöydän kokeiltavaksi kotiin. Kysyin myös myyjältä, että jos tämä ei sovi, loukkaantuuko hän jos myyn pöydän samantien eteenpäin (olin varma, että pöydän saa myytyä myös eteenpäin, kun on kaunis ja edullinen). Ei loukkaantunut. :)

Kannoin siis pöydän kotiin ja asetin olkkariin sohvan eteen sovitukseen.

Sitten iski ihan hirveä tenkapå - pöytä on kaunis ja sopii olkkarin tyyliin, mutta tekee kieltämättä huoneesta hieman ahtaan. Toisaalta pöytä on todella käytännöllinen ja ratkaisee monia arjen tilanteista käytännöllisesti (sen aamuisen kahvinjuontihetken nyt ennenkaikkea).

Nyt olen ihan loputtomiin pähkäillyt jääkö pöytä tuohon vai pitäisikö sen tilantunteen säilyttämisen vuoksi lähteä. Tein jopa kyselyn ystävilleni Instassa, että pitäisikö pöydän lähteä vai jäädä, niin vastaukset jakautuivat ihan tasas 50-50 %. Näin omassa päässänikin - keksin yhtä painavia syitä pitää pöytä kuin luopua siitä.

Toistaiseksi pöytä on nyt kuitenkin saanut jäädä. Olen niin ihastunut sen käytännöllisyyteen. Nytkin naputtelen tätä postausta sohvalta käsin läppäri sohvapöydällä. Ihan täydellistä.

Mitä mieltä te olette - onko sohvapöytä kiva vai hutiostos?

Nigella Lawsonin sitruuna-polentakakku

Olen laittanut Nigella Lawsonin sitruuna-polentakakun reseptin syrjään aika päivää sitten ajatellen, että tätä pitää kokeilla. Olen odottanut paitsi hieman vähemmän hektistä elämää, jossa riittää aikaa ja kapasiteettia leipomiselle, mutta myös hetkeä, jolloin kakulle löytyy muitakin syöjiä kuin minä - itselle kun ei ole mitään järkeä leipoa, kun leivonnaiset joko pilaantuvat jääkaappiin tai päätyvät pakastimeen odottamaan vieraita.

Kaikki blogini lukijat varmaan tässä vaiheessa jo tietävät, että rakastan sitruunaa kaikessa muodossaan ja yleensä sitruunan makuiset leivonnaiset ovat suosikkejani. Tämä kyseinen kakku kiinnosti paitsi sitruunaisuutensa, mutta myös gluteenittomuutensa johdosta. Ystäväpiiriini kuuluu keliakiaa sairastavia, niin on hyvä olla takataskussa muutama gluteeniton luottoresepti.

Olimme perheen kesken viikonloppuna mökillä ja päätin leipoa kakun sinne viemiseksi. Kakku sai rauhassa kostua jääkaapissa pari päivää ja tämä teki kakulle vain hyvää - paiston jälkeen kakkuun pistellään reikiä ja siihen imeytetään siirapiksi kiehautettua sitruunamehua.

Kakku oli kieltämättä aivan todella hyvää ja resepti pääsee ehdottomasti toistekin käyttöön. Kaikki tykkäsivät - jopa keittiömestarisisko sanoi, että tässä on jotain erityisen hyvää. Kakku oli helppo tehdä - käytännössä kaikki vain vatkattiin sekaisin, kakku paistettiin ja lopuksi imeytettiin sitruunasiirappi ja sitten kakun vain annettiin muhia vähintään seuraavaan päivään.

Gluteenittomuus johtuu siitä, että tavallisia jauhoja kakkuun ei tule, vaan polentaa ja mantelijauhoa. Kumpaakin saa tavallisista ruokakaupoista. Polenta on maissista karkeaksi jauhettu ryyni, joka on hieman makeaa ja puuroutuvaa. Risentalla löytyy pussi tätä kullankeltaista ryyniä.

Teimme kakun seuraksi rahkasta kastikkeen. Makuasia haluaako tällaista tehdä, koska periaatteessa kakku on niin herkullinen, että menee ihan sellaisena. Kuitenkin rahka tai vaikka mascarponevaahto kruunaa kakun, kun sitä asettelee hieman kakkupalan kupeeseen.

Unohdin kokonaan ottaa koko kakusta kuvan ja muistin kuvanoton vasta, kun olin jo leikannut (elegantisti paperilautaselle, koska mökkiolosuhteet) kakun annospaloiksi. Joudutte siis valitettavasti tyytymään tähän yhteen kuvaan, jonka kakusta otin ennen kuin se hävisi perheenjäsenten lautasilta espresson kaverina vatsoihin.

Reseptissä on toistaiseksi alkuperäisen reseptin mukaiset grammamäärät. Minun oli tarkoitus leipoessani katsoa kuinka paljon ko. grammamäärät ovat määrämittoina, mutta unohdin. Yritän muistaa seuraavan kerran leipoessani, niin saatte sitten määrät desilitroina. Toistaiseksi resepti vaatii keittiövaa'an, joka nyt tosin on oikein järkevä keittiövempele leipureille.

Nigella Lawsonin sitruuna-polentakakku

200 g margariinia tai voita
200 g sokeria
130 g mantelijauhoa
170 g polentaa
1,5 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
sitruunan kuori raastettuna
Siirappiin:
1,2 dl sitruunamehua
125 g tomusokeria

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Vuoraa vuoka (23 cm halkaisijaltaan) leivinpaperilla ja voitele reunat.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita mantelijauho, polenta ja leivinjauhe toisessa astiassa. Vatkaa osa kuivista aineista voi-sokerivaahtoon, vatkaa sekaan kananmuna ja taas lisää kuivia aineita. Toista kunnes kaikki kananmunat ja kuivat aineet on käytetty. Vatkaa sekaan sitruunankuori.

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista n. 40 min.

Anna jäähtyä ottamatta pois kakkuvuoasta. Valmista siirappi keittämällä sitruunamehua ja sokeria pienessä kasarissa. Kun sokeria on liuennut siirappi on valmista.

Pistele kakkuun reikiä (raaka spagetti on tähän ihan paras apuväline, mutta myös esim. cocktail-tikku toimii hyvin) ja valuta siirappi päälle. Anna jäähtyä loppuun.

Kakku on parasta seuraavana päivänä ja suorastaan paranee vanhetessaan.

Kukkajakkaran muodonmuutos (ite tein)

Liinavaatekaapin uudistus sai katsomaan muitakin kodin kunnostusta vaativia esineitä uusin silmin. Joskus viime kesänä (vai olikohan löydöstä jo kaksi vuotta?) Kierrätyskeskuksesta löytynyt kukkajakkara on kärsivällisesti odottanut uutta maalipintaa. Jo jakkaraa ostaessani päätin, että sen aika karmaiseva kellertävään taittava lakkapinta lähtee mahdollisimman pian ja tuunaan jakkaran enemmän mieleisekseni. Jotenkin taas elämä ja Suomen talvi ja kaikki muut tekosyyt tulivat vastaan ja projekti oli jäänyt roikkumaan.

Tässä kuvassa oikealla näkyy kukkajakkara ennen tuunausta - vaikka puusta materiaalina kovasti tykkäänkin, niin tuollainen keltaiseksi värinsä taittava lakkapinta on ihan inhokkini.

Erään etätyöpäivän päätteeksi päätin roudata jakkaran pihalle ja hioa ensin karhealla hiomapaperilla vanhan lakkapinnan karheaksi. Maalit olin hankkinut pitkän pähkäilyn jälkeen - päädyin spraymaaliin helppouden vuoksi - ympäristöystävällisyys tässä toki kärsi ja se hiukan spraypurkin kanssa pihalla heiluessa kieltämättä mietitytti. Olin pohtinut värivaihtoehtoja jo suunnilleen sen koko ajan kun olen katsellut jakkaraa nurkissani. Mietin valkoisen, mustan, keltaisen ja mintunvihreän värin välillä. Keltaisen ja mintun hylkäsin vaihtoehdoista aika nopesti - tuo on kuitenkin sellainen huonekalu, etten halunnut tehdä siitä räikeää huutomerkkiä kotiini. Valkoisen ja mustan välillä pähkäilin pidempään, mutta yllä olevaa kuvaa ystäväni kanssa maalikaupassa tuijottaessa mattamusta alkoi vaikuttaa oikealta valinnalta tuon liinavaatekaapin toisella puolella nököttävän mustan Domus-tuolin värin vuoksi.

Siispä - mattamusta valikoitu väriksi. Laitoin spraymaalin alle suositellun pohjamaalin ja sitten suihkin mustan värin pintaan.

Kyllä tässä niin kävi, että olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Musta tuntuu oikealta valinnalta, vaikka olisi varmaan kaikki muutkin värit olleet kivoja. Ja erityisen tyytyväinen olen siihen, että tämä luokattoman pitkään odottanut projekti on nyt tehty.

Mitä mieltä te olette muutoksesta - oliko musta oikea valinta?

Hauskat ilmakasvit

Löysin kirppikseltä kivannäköiset lasikuvut korkkipohjalla. Innostuin hankkimaan kupuihin trendikkäät ilmakasvit. Ilmakasvit eivät kaipaa lainkaan multaa ja ne ottavat tarvitsemansa kosteuden ilmasta lehtien avulla.

Asettelin kaksi ilmakasvia lasikupuihin ja varsin hauskannäköisethän niistä tuli.

Kasvit ovat tosi helppohoitoisia. Suihkuttelen niitä noin viikon välein suihkepullolla ja annan kuivahtaa ennen kuvun sulkemista. Välillä käytän niitä kylvyssä, mutta pelkällä suihkuttelullakin pärjäisivät.

Kummallisen kiehtovia nuo ilmakasvit.