Pähkäilyä aiheuttava sohvapöytä

Minulla ei ole koskaan ollut sohvapöytää. Siis oikeasti koskaan - ei edellisessä eikä nykyisessä asunnossa eikä varsinkaan opiskelijabokseissa.

Sohvapöydän funktio on kuitenkin aina kiinnostanut - kun elää ilman sohvapöytää ei ole olohuoneessa mitään paikkaa mihin kahvikuppinsa laskee (kyllä, juon joka aamu aamukahvit sohvalla katsoen Ylen Aamu-tv:tä). Teen myös usein etätyöpäiviä sohvalta käsin ja kaipaan läppärille sylin lisäksi tasoa, johon sen laskea.

Olohuone ennen

 Olen pähkäillyt ja pohtinut millainen sohvapöydän pitäisi olla. Vaatimuksena on ollut kauneus (totta kai), riittävä sirous, että olohuone ei mene ihan tukkoon ja toisaalta myös riittävä koko, että toiminnallisuus on järkevää (pienet kiikkerät "kahvipöydät" tai "sivupöydät" ovat toiminnallisuudeltaan aika huonoja enkä ole sellaista halunnut edes harkita). Olen vuosikaudet metsästänyt 50-luvun siroa teak-sohvapöytää - niin kuin ilmeisesti kaikki muutkin, koska niin vähän niitä on ollut liikkeellä ja silloin kun on, hinta on ollut varsin korkea. En ole halunnut investoida arvokkaaseen pöytään, koska en ole koskaan ollut varma tukkiiko sohvapöytä koko olohuoneen ja onkin sen takia sitten ihan virheostos.

Aikamoinen pähkäily siis ollut sohvapöydän osalta tätä huushollia sisustaessa.

Kävin pari viikkoa sitten naapuritalon pihakirppiksellä - sillä samaisella, josta ostin myös ne lampaantaljat (lampaantaljat vein muuten viime viikonloppuna mökille ja hyvin sopivat siihen mihin ne siellä suunnittelinkin laittavani, eli lasikuistin penkkien pehmusteiksi ja lämmikkeiksi). Pihakirppiksellä oli ihanasti kulunut antiikkinen sohvapöytä, jonka myyjä kertoi olevan peräisin anoppinsa kotitalosta Kauhajoelta tai Kalajoelta, en kuolemaksenikaan muista kummalta.

Ihastuin pöytään heti, koska mielestäni se tyyliltään on ihan samaa kuin pari vuotta sitten kotiini törkyhalvalla löytämäni tammisenkki. Myyjä pyysi pöydästä vaivaiset 20 euroa, minkä kuuleminen kyllä ilahdutti. Nyt oli tähdet kohdillaan - saisin pienellä vaivalla (kantamalla pöytää parikymmentä metriä naapuripihalta kotiini) ja pienellä rahalla kauniin pöydän kokeiltavaksi kotiin. Kysyin myös myyjältä, että jos tämä ei sovi, loukkaantuuko hän jos myyn pöydän samantien eteenpäin (olin varma, että pöydän saa myytyä myös eteenpäin, kun on kaunis ja edullinen). Ei loukkaantunut. :)

Kannoin siis pöydän kotiin ja asetin olkkariin sohvan eteen sovitukseen.

Sitten iski ihan hirveä tenkapå - pöytä on kaunis ja sopii olkkarin tyyliin, mutta tekee kieltämättä huoneesta hieman ahtaan. Toisaalta pöytä on todella käytännöllinen ja ratkaisee monia arjen tilanteista käytännöllisesti (sen aamuisen kahvinjuontihetken nyt ennenkaikkea).

Nyt olen ihan loputtomiin pähkäillyt jääkö pöytä tuohon vai pitäisikö sen tilantunteen säilyttämisen vuoksi lähteä. Tein jopa kyselyn ystävilleni Instassa, että pitäisikö pöydän lähteä vai jäädä, niin vastaukset jakautuivat ihan tasas 50-50 %. Näin omassa päässänikin - keksin yhtä painavia syitä pitää pöytä kuin luopua siitä.

Toistaiseksi pöytä on nyt kuitenkin saanut jäädä. Olen niin ihastunut sen käytännöllisyyteen. Nytkin naputtelen tätä postausta sohvalta käsin läppäri sohvapöydällä. Ihan täydellistä.

Mitä mieltä te olette - onko sohvapöytä kiva vai hutiostos?