torstai 3. tammikuuta 2013

Siel sypressit kukkii

Olen palannut kotiin joulun vietosta Portugalista. Kertokoot kuvat joulun tunnelmista.

Aurinkoa ja sitruksia. Mikä voisi piristää enemmän meitä pimeydessä vaeltavia?

Puutarhan sitruspuut notkuivat satoa. Mandariinit olivat niin mehukkaita, että ne valuivat pitkin ranteita niitä syödessä.

Kuva jouluaamulta. Yksi puista on hapanappelsiinia, josta teimme satsin appelsiinimarmeladia.

Sitruunapuu on vielä pieni, eikä tuota satoa niin runsaasti kuin mandariini- ja appelsiinipuut. Niin nätti kuitenkin. :)

Talon rauniot Rooman valtakunnan ajalta. Tässä on ollut talo joskus vajaa tuhat vuotta sitten.

Joulupäivänä kävin kirkossa - Rooman valtakunnan aikaisessa.

Skandinaavisen keittiön ihme - savustuslaatikko. Kuljetettu matkalaukussa Portugaliin viime kesänä. Ensimmäistä kertaa käytössä nyt kun jouluna savustimme lohta. Lopputulos aiheutti niin suurta ihastusta suvussa että saimme pyyntöjä roudata näitä lisää Portugaliin. En ennen tiennyt, että savustaminen on skandinaavinen juttu, eikä sitä tunneta muualla kovin hyvin.

Joulupäivän auringonlasku vesitornin huipulta.


Kävelyretkellä rannalla.



Euroopan reunalla Sagresissa.

Aallot olivat valtavia - mittasuhteet vain häviävät valokuvissa.

Tuon kallion keskellä näkyy jotain miljoonia vuosia vanhaa. Jotain mitä nykypäivänä on jopa vähän vaikea edes käsittää...

...Nimittäin dinosauruksen jalanjäljet! Löytyvät eräältä rantakalliolta Sagresista. Portugalista on löytynyt useita fossiileja ja sitä pidetään yhtenä elämän kehittymisen alkupisteenä. Ette usko mikä innostunut nörtti olin, kun näin nämä jalanjäljet! Ajatus jostain miljoonia vuosia vanhasta jäljestä nenäni edessä oli vain jotenkin niin innostava.

Minulta toivottiin jotain suomalaista leivonnaista uudenvuoden illallisen jälkiruokapöytään. Mikäs sen perinteisempää kuin mamman marjapiirakka. Haaveena oli leipoa se karhunvatukoista, mutta niitä ei sattunut löytymään silloin kaupasta, joten oli tyytyminen tavallisiin vatukoihin. Kermaviiliähän ei sieltä löydy, joten käytin kreikkalaista jugurttia. Hyvää oli.

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanalta! Ja tällä nörtillä meni iho kananlihalle noista jalanjäljistä. Vautsi!

    Kiitos osuvasta joululahjasta :)

    VastaaPoista
  2. Voi mitä dinosaurusnörttejä ollaankaan!

    Hyvä, jos joulu lahja oli mieluisa. Mua aina niin jännittää, että hankin jotain, mitä teillä on jo. :)

    VastaaPoista