tiistai 9. heinäkuuta 2013

2nd hand and lots of it

Huh huijakkaa minkä kirpputoripyrähdyksen etätyöpäivän jälkeen tein! Koska koko päivä meni etätyön merkeissä kotona koneen ääressä, niin ajattelin, että lähden vähän ulos. Kirpputoreillehan tieni vei, niin kuin niin usein ennenkin.

Emmauksella heti sisään tullessa silmä iski tuttuun muotoiluun. Artekin Tuoli 65, tuo Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema klassikko. Ovh 265 euroa, kirpputorilla 30 euroa! Pintaansa klassikko oli saanut vähintäänkin "mielenkiintoisen" värityksen, vai mitäs tästä sanotte?

Tällä väritykselläpä on tarina. Tuolin on maalannut Markku. Hän on yksi Toivo ja Rauha ry:n kehitysvammaisista, jotka tekevät yhdistyksen puutyöpajassa erilaisia puutöitä ohjaajan johdolla. Mm. huoltavat ja maalaavat huonekaluja. Markku oli laittanut lapunkin tervehdykseksi tuoliin.


Enpä hennonnut myyjälle kertoa, että tuoli lähtee isäni käsittelyyn. Sellaiseen, jonka lopputuloksena tuo punainen tuosta häviää ja tilalle tulee valkoinen.

Löysin myös Arabian käsinmaalatun Saara-kannun. Siinä ei ollut kantta, mutta tämä puute oli huomioitu hinnassa vähintäänkin kohtuullisesti. 3.5 euroa tämä kaunis kannu maksoi, joten päätin kotiuttaa, vaikkei nyt ihan akuuttia kannun tarvetta tässä huushollissa olekaan. Saatan jopa uhrata tämän niinkin roisiin käyttöön kuin istuttaa tähän kukan.


Emmaukselle oli myös ilmeisesti joku lankakauppa tyhjentänyt varastoaan, sillä lankaa oli tarjolla ihan älyttömästi. Omat lankavarastoni ovat tällä hetkellä aika hyvällä mallilla, sillä ostin lankaa vähän aikaa sitten hyvällä alennuksella usemman kerän, joten soitin äidille ja kysyin tarvitseeko hän lankaa. Sen verran hyvään hintaan sitä sai, 5 euroa vyyhdiltä. Ja se vyyhti olikin sitten tuollainen aivan valtava niin kuin kuvasta näette. Kuvassa kynä markkeeraa mittasuhdetta.


Jälleen kerran hauskasti eteeni tuli muuten myös jotain minkä hankkimista olin mietiskellyt, mutta en ollut päässyt vielä toteutukseen saakka. Kesäinen korikassi on ollut mielessäni, mutta koska en ollut varma minkä verran sellaiselle tulee minulla käyttöä niin en ollut viitsinyt ostaa. Emmauksella vastaan tuli kiva, tasan yhtien housujeni kanssa samanväristä vihreää väriä sisältävä versio. 4 euron hinnalla raaskin ostaa tämän kivan kesäisen kassin.


Näiden ostosten jälkeen minun piti tulla pyörineni kotiin, vaikka olin ajatellut käyväni vielä Kierrätyskeskuksessakin. Tavaraa oli nimittäin niin paljon, että piti purkaa välillä kotona. Roudasin tuolin pyörän tarakalla kotiin, purin tavarat ja lähdin vielä sinne Kierrätyskeskukseenkin.

Sielläpä taas olikin varsinaiset aarrepäivät. Löysin aivan käsittämättömän määrän hyvää tavaraa trokauspiirilleni (eli sille porukalle, joille ostan kirpputoreilta tavaraa aina kun sopivaa tulee vastaan. Pääosin piiri koostuu perheeni jäsenistä ja muutamasta ystävästäni).

Aterinlaatikot pengoin läpi ja sieltä löytyikin vaikka kuinka paljon Hackmania. Oikealla Savoniaa ystävälle, jolle ostin jo aiemmin kyseistä sarjaa täydentämään häneltä jo löytyviä osia  (eli Jenni jos luet tämän, niin tällaiset sinulle hankin, toivottavasti kelpaa!). Vasemmalla itselleni sirot jälkiruokahaarukat ja -veitset ja kaksi kaunista voiveistä. Kaikki 50 senttiä kappale, paitsi pikkulusikat vain 20 senttiä. Halpaa.


Nanny Stillin Riihimäelle suunnitteleman Kirsikka-sarjan lasit olivat niin hellyyttävät, että ostin nekin. Hintaa oli vain 1 euro.


Mutta sitten siihen varsinaiseen tämänkertaiseen aarreaittaan, nimittäin vaatepuoleen! Ihan käsittämätön määrä taas hyviä priimakuntoisia vaatteita. Trokauspiirissäni on se hyvä puoli, että siihen kuuluvat henkilöt ovat kaikki melkein eri kokoa, eli joka kerta kun löydän hyvälaatuisia vaatteita keksin aina jonkun kenelle kyseinen koko sopii.


Tällainen pino vaatteita tällä kertaa. En edes vaivaudu kuvaamaan näitä, koska vaatekuvista tulee kauheita jos vaatteet eivät ole saajan päällä. Enkä edes luettele mitä kaikkea noissa pinoissa löytyy, ette jaksaisi lukea. Kaikki vaatteet maksoivat 1-5 euron välillä. Merkkejä on mm. Tommy Hilfigeriä Laura Ashleyta ja Dieseliä. Löytöjä lähtee sovitukseen äidille, isälle, molemmille siskoille ja kahdelle kaverille.

Tällainen kirppisreissu tällä kertaa. Suomen huutokauppakeisarin sanoin "Ei voi olla kuin tyytyväinen".

PS: Harjoittelin tähän postaukseen vähän PhotoScapen käyttöä. Ihan kiva välillä saada kuvia vähän rinnakainkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti