keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Arabia SN

En ilmeisesti eilen saanut vielä kirpputoriövereitä, sillä tänään töistä kotiin polkiessani päätin vielä pysähtyä Yhdyskunnantien Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kirpputorilla. Harvemmin siellä käyn, sillä se on mielestäni aikamoinen romuläjä kirppariksi.

Pyörähdin kuitenkin pitkästä aikaa katsomaan tarjonnan. Totesin mielikuvani paikasta edelleen oikeaksi. Kirppari on varsin sotkuinen, eikä läjät houkuta penkomaan edes tällaista peruspenkojaa kuin minä.

Taluttelin jo pyörääni kirpparin pihalta pois, kun annoin katseen juosta vielä pihan ruukkupinojen läpi. Hyvä niin, sillä siellä kasassa olikin jotain mitä olen toivonut löytäväni.

Nimittäin Richard Lindhin Arabialle joskus 50-60 -luvulla suunnittelemia ruukkuja, mallia SN. Muotoilu hivelee tällaisen 50-luvun muotoilun ihailijan silmää. Molempiin ruukkuihin löytyi niihin kuuluvat aluslautasetkin, eli täydellinen setti.




Näihin ei missään nimessä voi istuttaa mitään virtaviivaista trendikasvia, vaan ne huutavat mummolaromantiikkaa. Siksi istutin rönsyilevän kaktukseni ja lahjahortensian näihin kotiin päästyäni.

Niin ja se hinta. Kaksi euroa ruukulta. Ou jes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti